20.1.2011

Veikko Huovinen: Mikäpä tässä

Lukupiiri 19.1.2011

Vuoden ensimmäisessä lukupiirissä oli puitavana kaksi kirjaa. Alla joitakin muistiinpanoja keskustelusta.

Veikko Huovinen : Mikäpä tässä (1969)
- Paljon puhetta viinasta. Viinan avulla pyöritetään niin urheilukilpailuja kuin seminaareja ja kulttuuriakin. Jokainenhan meistä on potentiaalinen juoppo. Juopot ylläpitävät tätä yhteiskuntaa maksamalla huvistaan korkeaa veroa - paitsi ne, jotka itse valmistavat juomansa.
- Huovisen juopot ovat syrjässä, pois tieltä eivätkä muiden haittoina.
- ”Vanhan juopon lähtö” Kun juoppo alkaa olla tarpeeksi raihnainen, hän järjestää lähtönsä itse, siististi, Iltalehteä lukien.
- ”Viinankätkijä” on aivan omaa luokkaansa, kertomus enosta, geokätkeilijöiden isoisästä.
- ”Vuorineuvoksen murros” – terveisiä Pentti Linkolalle ja muille luonnonsuojeluun ja köyhäilyyn hurahtaneille kaupunkilaisille.
- ”Tytöt” on hyvin sympaattinen kuvaus omasta elämästä. Tätä taatelikakkua Veikko Huovinen on myöhemmin muistellut vesi kielellä. Lienevätkö tytöt tiedossa ja tallentaneet oman versionsa Huovisen muistokeräykseen?
- ”Metsämaisteri vaikenee” – on muista poikkeava, totinen ja todentuntuinen tarina porukan ulkopuolelle jättämisestä, jossa pohditaan mitä on ”metsämieshenki”, jotakin reilua…
- Keskusteltiin myös suomalaisten itsetunnosta – Huovinen kirjoittaa usein herroista aika ilkeästi, mutta ei asetu varsinaisesti työläisenkään puolelle.

Leena Marja Tikkanen

1 kommentti:

  1. Mainio kirja! Minut löi häppnadilla se, että Huovinenhan ideoi "salmiakkikossun" jo vuonna 1969: sivulla 20 - 21 "Sangen mukavaa on keksiä uusi likööri viinasta ja luonnonyrteistä. -- Entäpä jos salmiakkipastilleja liuotettaisiin spriihin?"

    VastaaPoista