Lukupiirin talvea 2012

Lukupiirin tapahtumien muistiin merkitseminen oli hiipua talven pakkasiin. Onneksi lukupiiritoiminta on voimissaan. Ennen joulua luettiin Kasinomies Tom (Otava 1990), jonka ennakoivaa ajankohtaisuutta ihasteltiin, ja aavisteltiin, ettei aihe vieläkään ole vanhentunut. Teoksesta löytyy runsaasti arvioita ja viitteitä lehdistä ja netistä, ohessa esimerkkinä Salla Brunoun artikkeli.

Kevät 2012 alkoi lyhyillä erikoisilla ”Kukuškat : moniaita kertomuksia ja pakinoita” (WSOY 1993). Siinä on kaksi osaa ”Sattumuksia EY- ja SEV-maissa” sekä ”Vapaita suhteita”. Poliittisten satiirien, Kekkos-aiheiden ja urheilun lisäksi teoksessa on tyyliltään poikkeava, totinen juttu ”Suuri muutto”. Siinä kerrotaan miehestä, joka haluaa muuttaa talonsa ja tavaransa ihmisineen, eläimineen päivineen järven jäälle. Yhä kauemmas talous siirtyy, yhä epävarmempaa on jään kesto. Jään sulaessa vetäydytään kohti mannerta, ja kesällä tähytään seuraavan järven aavaa ulappaa. Vaellus vertautuu ihmisen epävarmaan vaellukseen ”Telluksen rupisella pinnalla”. Se voidaan lukea myös kirjailijan kutsumuksena. ”On oltava luja, periksi ei saa antaa. On uskottava asiaansa. Luonteva, hätäilemätön kerronta on paras aseeni. Pois mielestä maailman pilkka ja epäuskoisten kuiskuttelut!”

Lainan päivänä 8.2.2012 kajaanilaiset lukupiirit esittäytyivät lukupiiritapaamisessa pääkirjastolla. Mukana olivat Akateemisten naisten lukupiiri, Kaukametsän lukupiiri, Pirkkolan lukupiiri (Kajaanin srk.), Pupulan lukupiiri, Suomalaisen kirjakaupan lukupiiri, Kajaanin kaupunginkirjaston lukupiiri sekä "Innostu kirjoista" - facebook yhteisö. Paneelin alustajana ja vetäjänä toimii "lukupiiriveteraani" Risto Brunou.

Tilaisuus keräsi pakkasiltana mukavan yleisön ja keskustelu olisi jatkunut pidempäänkin. Lukupiireille on yhteistä lukeminen. Kirjojen valinta, käsittelytapa, tapaamistiheys ja avoimuus vaihtelevat. Jatkuvuus ja jäsenten välinen luottamus tuo jokaiseen piiriin ainutlaatuisen tunnelman. "Kirja herää eloon vasta, kun se luetaan. Lukupiirissä se luetaan monesta eri näkökulmasta, jolloin kokemus kirjasta syvenee ja oppii uutta", yleisön kommentti tiivisti lukupiirien merkityksen. Yhteistoimintaa kannatta jatkaa ja sitä on jo jatkettukin. Kevään kuluessa on vierailtu ”naapurissa”, jotkut ovat löytäneet toisen tai kolmannen lukupiirin harrastukselleen.

Pietari Suuri hatun polki: romaani (WSOY 1995) on julmien yksinvaltiaiden viimeiseksi ilmestynyt osa. ”Naurakaa ajoissa hulluille pedoille” lausui Huovinen Hitler-kirjansa jälkeen. Hän on myös todennut, että yhtenä lähtökohtana sarjalle on ollut kysymys, miksi ihmiskunta aina antaa pettää itseään. ”Joku huutaa kovalla äänellä torilla ja kansa mölisee, hurraa … möö … vallankumous …”

Venäjän historia ja nykypäivä on tänä talvena ollut uudenkin kirjallisuuden aiheena. Laila Hirvisaaren "Minä, Katariina" lähestyy päähenkilöään aivan eri näkökulmasta. Molemmissa kirjoissa käy ilmi valtakamppailujen armottomuus ja se miten julmasti valtiaiden epäsuosioon joutuneista tai poliittisesti vaikeiksi osoittautuneista henkilöistä hankkiudutaan eroon. Lasten kohtalo on surullisin tässä pelissä, jos he jäävät henkiin, he eivät muusta tiedä, he jatkavat julmuuksia. Tämä kierre ei ole maailmasta hävinnyt.

Huovisen teksteihin ja kieleen palataan kirjallisuudessa ja tiedotusvälineissä jatkuvasti. "Pietari Suuri Hatun polki" on päässyt sanakirjan malliesimerkiksi sanaleikeistä. Siis miten se menikään: "Suutari pieri ...." ?

Lehtiartikkelit:
Keskinen, Tuomas: Jäähyväiset tyranneille: Veikko Huovinen piruilee nyt Pietri Suurella. Iltalehti. Viikonvaihde. 9.9.1995, s. 16-19.
Kinnunen, Eeva: Veikko Huovinen: "Naurakaa ajoissa hulluille pedoille". Kotimaa 21.9.1984, s. 3.

5.4.2012 lmt