10.12.2018

Laila Kohonen: Miehuuskoe


Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917.
Otava, 2017.

"Sata vuotta sitten Savonlinnassa."

Laila Kohonen on tammelalainen kirjailija, koulutukseltaan luokanopettaja. Hän on julkaissut toistakymmentä lasten ja nuorten romaania eri aiheista, jotka kuvaavat joko nykyaikaa tai sijoittuvat menneeseen aikaan. Eräässä haastattelussa hän on kertonut saaneensa kirjoittamisen kipinän jo lapsuudessa kuunnellessaan isänsä tarinoita muurahaisista ja kahdeksan vuotiaana muurahaispesää katsellessaan päättänyt ryhtyä kirjailijaksi.

Miehuuskoe 1917 on koulupojan näkökulma Suomen vaikeista kohtalonhetkistä ja perustuu kirjailijan isän kokemuksiin loppukesäisestä Savonlinnasta. Hän oli kirjan Vilhoa hieman vanhempi, täytti tuolloin 17 vuotta.

Kirjassa eletään vuotta 1917 Savonlinnassa. Kaksitoistavuotias Vilho kavereineen viettää suhteellisen huoletonta elämää ja he keksivätkin vaarallisen miehuuskokeen. Jokaisen pitää kiertää Olavinlinnan muuri, kalliot ovat rosoiset ja terävät, virta on voimakas.

Poikien perheet ovat eri yhteiskuntaluokista. He näkevät sinä syksynä kaupunkilaisten ja perhetuttujenkin jakautuvan kahteen eri leiriin. Vilhon isä unelmoi itsenäisestä Suomesta ja liittyy suojeluskuntaan ylläpitämään järjestystä kaupungissa. Vilhon luokkakaverin Birgerin perheessä toivotaan Suomen liittyvän osaksi Ruotsin kuningaskuntaa ja tyttölyseota käyvän Kaijan hevosajurina työskentelevä isä puolestaan on kietonut punaisen nauhan hihaansa. Ystäviin kuuluu myös Petja, venäläisen kauppiaan poika.

Omaa miehuuskoetta suorittaessaan Vilho ei osaa aavistaa joutuvansa vielä todelliseen miehuuskokeeseen. Kaupunki muuttuu syksyn kuluessa levottomaksi ja Vilho kavereineen päätyy todistamaan maamme itsenäisyyttä edeltäviä vaikeita tapahtumia. Lakkoillaan ja lyseon oppilaat ryhtyvät passiiviseen vastarintaan ja Vilho kavereineen aloittaa vakoilupuuhat, kun Venäjältä saapuu rangaistusretkikunta ja ihmisiä aletaan vangita.

Eija Huhtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti