16.4.2019

Risto Nordell: Riston Valinta : parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle

Risto Nordell: Riston Valinta : parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle
Kirjapaja, 2018.

Yleisradiossa vuosikausia esitetty Riston Valinta –ohjelma on saanut kirjallisen muodon. Vanhaan musiikkiin erikoistunut toimittaja Risto Nordell on kirjoittanut kirjan Riston Valinta – parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle. Siinä hän perehtyy kirkkomusiikkiin ja esittelee jokaiselle kuukaudelle neljä klassista kirkkomusiikkiteosta. Nordell kertoo sävellysten synnystä, säveltäjistä ja ajan kulttuuritaustasta. Säveltäjäniminä ovat mm. Bach, Händel, Pergolesi, Beethoven jne. Osa teoksista on tuttuja toiset hieman tuntemattomimpia.

Kurkistukset ajan historiaan ovat mielenkiintoisia ; hän kertoo mm. että Händelin Messias oratorion tunnetuin numero Halleluja-kuoro teki aikanaan kuningas Yrjö II:een niin suuren vaikutuksen, että hän nousi spontaanisti seisomaan sitä kuuntelemaan. Siitä lähtien Englannissa Halleluja-kuoron ajaksi on noustu ylös. Suomessa näin ei ole tehty.

Kirjan kieli on selkeää ja tyyli napakkaa ja jäsenneltyä niin, että se innostaa lukijaa tutustumaan ja kuuntelemaan teoksia, mikä onkin kirjoittajan perimmäinen toivomus.

Kirjan visuaalista ilmettä lisäävät jokaiselle kuukaudelle taidehistorioitsija Liisa Väisäsen valitsemat taidekuvat ja lyhyet tekstit niiden sisällöstä.

Kirja on mielenkiintoinen kattaus musiikkitietoa, taidetta ja ehkä hieman yllättäen – kalaruokaohjeita. Kalastus kun on Nordellin lempiharrastus.

Hilkka Härkönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti