30.12.2010

Kontio, Tomi: Viidakon kutsu


Tomi Kontio: Viidakon kutsu. Tammi, 2009.

Tomi Kontion kirjan tapahtumat ja viidakko sijoittuvat Kainuuseen. Kirja kertoo 12-vuotiaista Alposta ja Almasta, jotka käyvät koulua etelässä. Kun koulu keväällä loppuu, ystävykset lähtevät Kainuuseen etsimään siellä elävää viidakkoheimoa, vimboja. Alma on unien, näkyjen näkijä, tietäjä, joka on unien kautta saanut tiedon heimon olemassaolosta. Alpo on ikäisekseen hyvin iso ja huomattavan vahva. Ystävykset saapuvat matkallaan Sotkamoon ja vaeltavat metsissä jossain Vuokatin seutuvilla. Eräänä iltana he taas kömpivät telttaansa ja nukahtavat valoisaan kesäyöhön. Yöllä he heräävät säkkipimeydessä. Kun he laittavat päänsä teltan oviaukosta ulos, heihin tartutaan kiinni ja heidät viedään johonkin.

Alpo ja Alma, ”korbitontut” ovat joutuneet viidakkoheimon kylään. He eivät ole vankeja, vaan he pääsevät tutustumaan kyläläisiin ja kylän elämään. He oppivat tuntemaan heimon päällikön, joka suhtautuu heihin erittäin ystävällisesti. He tutustuvat myös kylän outoon poppamieheen. Alpon vahvuudesta on heille paljon hyötyä. Selviää, että kylää uhkaa peto, jonka Alpo tulkitsee karhuksi. Vahvuudellaan Alpo olettaa pystyvänsä karkottamaan pedon, mutta peto osoittautuukin joksikin todella isoksi ja pelottavaksi. Selviää myös, ettei kyseessä olekaan ulkopuolinen uhka. Alpo ja Alma onnistuvat selvittämään kylää uhkaavan mysteerin, mutta yksikään ”korbitonttu” ei ole onnistunut pääsemään viidakosta ulos. Ja heidän pitäisi palata Sotkamon metsistä takaisin etelään. PA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti