2.4.2011

Ala-Harja, Riikka: Jättiläinen

Riikka Ala-Harja: Jättiläinen, WSOY, 2007. 290 s.

Kajaanilaisen kappalaisen poika Taneli Kajanus, 227,5 cm, on lyhyempi kuin kaimansa 1700-luvulta, mutta ei silti löydä valmiita farkkuja kaupasta. Pituus yksin ei tee pojasta miestä, mieltä kaihertavat naiset ja seksi. Unelmien kohde on Mona, nuori harrastajateatterin ohjaaja ja dramaturgi, joka löytää Tanelissa tulevan menestysnäytelmänsä tähden.

Mona houkuttelee Tanelin mukaansa New Yorkiin teatterikurssille, mutta onko Monan kiinnostus vilpitöntä vai hakeeko hän vain sensaatiota pitkän, komean päänäyttelijänsä avulla? Kyse on mahdollisista ja mahdottomista valinnoista, suurista ja pienistä unelmista. Vastakkain ovat teatteri ja porno, luottamus ja hyväksikäyttö. Se on nuoren miehen kehityskertomus, loppu on toiveikas.

Riikka Ala-Harja on opiskellut opettajaksi Kajaanin opettajankoulutuslaitoksella ja dramaturgiksi teatterikorkeakoulussa, joten hän tuntee hyvin Kajaanin historian ja teatterimaailman. Hän on julkaissut yhteensä parikymmentä kuunnelmaa, novellikokoelmaa, käsikirjoitusta ja romaania. ”Tom, Tom, Tom” vuodelta 1998 oli Finlandia-palkintoehdokas, uusin romaani on ”Kanaria”, 2010.

Kajaanin 360-vuotinen historia on houkutellut monia kirjailijoita Topeliuksen Välskärin kertomuksista alkaen. Jussi Kukkonen kirjoitti useita Kajaaniin sijoittuvia seikkailuja, Anneli Kanto kuvasi Kajaanin linnan vangin Wivalliuksen ja Eeva-Liisa Aronen on kirjoittanut Maria Renforsista. Lisää Kajaaniin ja Kainuuseen sijoitettuja teoksia löytyy sivustolta:
Ryysyrannasta maailman kauneimpaan kylään
(lmt)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti