25.11.2011

Dream Theater: A dramatic turn of events

Dream Theater: A dramatic turn of events

2011 Roadrunner Records
Progemetallin suuriin nimiin kuuluva Dream Theater yhtye koki noin vuosi sitten kirjaimellisesti uransa dramaattisimman tapahtuman. Yhtyeen perustajajäsen ja pääasiallinen lauluntekijä rumpali Mike Portnoy jätti tuolloin yllättäen paikkansa. Yhtye jatkoi kuitenkin pian toimintaansa palkkaamalla riveihinsä teknisestä nopeudestaan tunnetun Mike Manginin ja on nyt julkaissut ensimmäisen levynsä uudella kokoonpanolla.

Portnoyn poissaolo kuuluu yllättävän vähän Dream Theaterin uutuuslevyllä. Yhtye jatkaa edelleen monipuolisten ja raskaiden sointukulkujensa parissa, välillä enemmän tai vähemmän onnistuneesti ja innostuneesti. Yhtyeellä olisikin ollut nyt mitä mainioin tilaisuus laittaa sointiaan ja sovituksiaan rohkeammin uuteen kuosiin mutta näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kaavoihin kangistunut yhtyeen vakituinen kansitaiteilija Hugh Syme olisi kannattanut myös laittaa vaihtoon ihan jo uudistumisen vuoksi. Mitä ilmeisimmin markkinoiden valtava paine on kuitenkin ohjannut koko tuotosta kaikin puolin liiankin paljon tuttuun ja turvalliseen muottiin. Bändillä ja tuotantoportaalla on ollut kaiken tekemisen suhteen havaittavissa yksinkertaisesti liian suuri muutoksen pelko.

Rutiininomaisesta varman päälle pelaamisesta johtuen, levyltä on vaikea poimia ehdottomia huippukohtia muttei myöskään pohjanoteerauksia. Kestoltaan suhteellisen pitkät kappaleet ”Lost not forgotten” , ”Bridges in the sky” ja ”Breaking all illusions” erottuvat edukseen useamman kuuntelukerran jälkeen. (KK)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti