17.2.2012

Mediamaassa: tarinoita lapsista ja mediasta

Mediamaassa: tarinoita lapsista ja mediasta. Toim. Tittamari Marttinen. Saarnikirjat. 2011.

Mediamaassa-kirja sisältää seitsemän tarinaa lapsista median parissa. Kirjoittajat ovat tunnettuja suomalaisia lastenkirjailijoita. Teos on julkaistu opetus- ja kulttuuriministeriön Lapset ja media –kokonaisuuden tuella.

Suvi on seitsemänvuotias tyttö, jonka paras kaveri Heta on muuttanut perheensä kanssa ulkomaille. Syntymäpäivänään Suvi saa lahjaksi mm. tietokoneen ja vaikka lahja ei häntä alkuun kiinnostakaan, löytää hän kohta mahdollisuuden olla sitä kautta yhteydessä kaveriinsa toiseen maahan. Suvi keksii monia uusia mahdollisuuksia yhteydenpidolle.

Iiro on innokas tietokonepelien pelaaja ja aika tietokoneella tahtoo vierähtää ohi sovitun aikamäärän, kun ei ole muuta tekemistä. Mummolassa vaarin ja mummon kanssa löytyy kaikenlaista tekemistä ja tällä kertaa vaari on kehitellyt mainion keinon luonnon tarkkailuun.

Muissa tarinoissa kerrotaan mm. Kuusipuiston koulusta, jossa oppilaat suunnittelevat koululle nettisivuja sisältönä mm. blogeja, tarinoita ja kirja-arvioita; Evasta, joka opettelee vasta lukemaan ja jonka luona vierailee aakkosrosvo; äidistä ja tyttärestä, joiden suosikkielokuva saa kyyneleet silmiin molemmille; virtuaalilemmikistä, jolla voi harjoitella lemmikin vastuullista hoitamista.

Tarinat ovat fiktiota ja kertovat tavoista hyödyntää mediaa lasten elämän erilaisissa tilanteissa. Tarinoissa korostetaan lasten ja vanhempien yhdessä tekemistä ja vanhempien läsnä oloa mediamaailmassa. Teoksessa vinkataan myös lasten verkkosivustolle www.okariino.fi, josta löytyy vinkkejä mm. kivoista kirjoista ja jonne voi kirjoittaa vaikkapa omia tarinoita. PA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti