9.12.2014

Reijo Pajamo: Joululaulujen kertomaa


Pajamo, Reijo

Joululaulujen kertomaa

Repale-Kustannus  2011

Joululaulut ovat olennainen osa suomalaisten joulunviettoa. Siitä ovat osoituksena  joulun alla järjestettävät yhteislaulutilaisuudet, jotka kokoavat vuosi vuodelta ihmisiä laulamaan joululauluja.

Reijo Pajamo on koonnut kirjaan Joululaulujen kertomaa tietoa  n.80 joululaulusta, niiden synnystä, suosiosta  ja historiasta. Kirjasta selviää mm. se, että maassamme on julkaistu n2300  joululaulua  joista  vuosittaiseen käyttöön vakiintunut keskimäärin 30 laulua.

Tuottoisimpia joululaulujen säveltäjiä ovat Martti  Hela 44 joululaulua, Martti Korpilahti 37 joululaulua ja R. Raala 33 joululaulua. P.J. Hannikainen on sijalla 16. ja Sibelius 30.

Joululaulun vakiintuminen vuosittaiseen käyttöön voi kestää vuosikausia. Esim. Näin kävi Collanin säveltämälle ja Topeliuksen sanoittamalle Sylvian joululaululle. Se äänestettiin 1950-luvulla kauneimmaksi suomalaiseksi  joululauluksi, jolloin sen kirjoittamisesta ja säveltämisestä oli kulunut jo  sata vuotta. V. 2005 puolestaan rakkaimmaksi  joululauluksi suomalaiset äänestivät  Kassu Halosen Sydämeeni  joulun teen. Paljon muutakin mielenkiintoista tietoa Pajamo on kerännyt kirjaansa.  Armas  Maasalon  Hiljaa hiljaa joulun kellot kajahtaa on saanut tekstin laulun sanoittajan, Kajaanissa syntyneen Helmi Auvisen lapsuusmuistosta, jossa hän muistelee kotikirkkonsa Kajaanin kellojen sointia pohjoisen  lumisessa joulumaisemassa tumman tähtitaivaan alla.

Pajamo toteaa, että suomalaisten yhteislauluinto on kasvanut jatkuvasti.  Joulunalusviikkoina monissa seurakunnissa järjestetyt Kauneimmat joululaulut- tapahtumat vetävät jopa joulukirkkoa enemmän ihmisiä.

Lauluihin liittyy sanat ja yksiääniset nuotit sointumerkkeineen. Se palvelee lukijaansa ja laulajaansa yleisenä tieto-, ja laulukirjana , johon on mukava palata joka joulu uudelleen. (HH)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti