23.12.2014

Mila Teräs: Telma ja taikojen talvi


Mila Teräs: Telma ja taikojen talvi. Kuvitus Karoliina Pertamo. Otava 2014

Mila Teräs on kirjoittanut helppolukuisen kirjasarjan, jonka neljäs osa ”Telma ja taikojen talvi” ilmestyi tänä syksynä. Kirjasarja kertoo ekaluokkalaisesta Telma Kumpulasta, jonka äiti on syntynyt Espanjassa ja isä on suomalainen. Kumpulan perhe asustaa kolmikerroksisen kerrostalon toisessa kerroksessa. Samassa talossa asustavat myös Telman paras kaveri Eetu sekä värikäs joukko naapureita.

Koulun joulujuhla on lähestymässä ja Telman pitäisi esittää siellä runo, joka ei millään tahdo jäädä mieleen. Eräänä päivänä koulusta palattuaan Telma ja Eetu huomaavat, että talon seinustalle on yhtäkkiä ilmestynyt mystinen ovi, joka hetken kuluttua on hävinnyt. Vanhemmat eivät ota heidän ihmetystään todesta eivätkä naapurista apuun haetut Puhurin perheen vilkkaat lapsetkaan osaa heitä auttaa. Puhurin perheessä ovat parhaillaan käymässä isotädit Kanerva ja Onerva Kaulinvaara, jotka ovat kuuluja tapakasvattajia. Ovimysteerin lisäksi naapurilaulajattaren paljettimekko on hävinnyt pesutuvasta ja talon kellarikäytävillä vaeltaa outo valoilmiö. Putkistosta kuuluu ihmeellisiä ääniä ja tapakasvattajatkin käyttäytyvät oudosti rikkoen jopa omia käyttäytymissääntöjään. Telma ja Eetu pääsevät salaisuuksien jäljille ja persoonallisten naapureiden avustuksella mystiset tapahtumat saavat selityksensä. Salaperäisen oven takaa löytyy maailma, jonka myötä joulujuhlarunokin painuu mieleen huomaamatta.

Kirja on hieman fantasiaa sisältävä tarina vasta lukemaan oppineille. Kirjassa pisimmät sanat on ta-vu-tet-tu lukemisen helpottamiseksi. PA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti