19.11.2009

Gene Kurkjärvi: Kullervo


Gene Kurkjärvi: Kullervo
Like 2009

Kansalliseepoksemme 160-juhlavuonna on ilmestynyt monia Kalevalaa käsitteleviä kirjoja ja uusia versioita, mm. Kalevala yleiskielelle käännettynä, jota mainostetaan sopivaksi koululaisille. Ennakkoluulottomalle Kalevalaa voi avata myös Genen Kullervo. Sarjakuvan teksti on suoraan Kalevalasta, mutta klassinen tarina on viety futuristiseen kyberpunk-maailmaan, jossa androideina kuvatut henkilöt sekoilevat huumehörhöissä, jossa kivisen leivän sijaan ojennetaan katkaistu huumeruisku.

Gene Kurkjärvi on arkkitehti, jonka kiinnostus Kullervon tarinaan syntyi jo opiskeluaikoina, mutta teos valmistui vasta vuosia myöhemmin. Ammatti näkyy erityisesti hienosti piirrettyjen talojen yksityiskohdissa ja katunäkymissä. Kuvat ovat kaikessa rujoudessaan ja rajuudessaan kauniita ja niiden värimaailma on upea.

Vanhan tekstin ja surrealististen kuvien välinen ristiriita korostaa Kullervon traagista kohtaloa. Kuviin on lisätty joitakin puherepliikkejä, mutta alkuperäisteksti hallitsee. Hyvä valaistus ja suurennuslasi saattaa olla tarpeen, sillä fontti on hyvin pientä ja paikoitellen tummalla pohjalla. Tätä kirjaa voi suositella niille, jotka eivät säikähdä aggressiivista punk-maailmaa, teos ansaitsee useammankin selailun. (lmt)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti