Lukupiiri 21.4.2010
Veikko Huovinen: Talvituristi, 1965 osa II Poikien talviretki
Jo otsikko viittaa ystävälliseen suhtautumiseen ja tarinan sisältökin on lempeän ymmärtävä, joskin aiheessa on ikävä puolensa. Pojat ovat asevelvollisia, jotka ovat kovin erilaisia, mutta sattumalta kaverustuvat, kun ovat samassa tuvassa. Luonteet loksahtavat toisiinsa. Aulis on nuorisovankilan kasvatti, tottunut olemaan käskijä ja hyötymään heikommasta, jollainen Vilho on. Auliksella ei ole muita tärkeitä ihmisiä, mutta Vilhoa odottaa äidin lisäksi naapurin isäntä Atte, joka toivoo hänestä vävyä ja tilansa hoitajaa. Vilholla on "yksi vika, joka määrää jatkon. Hän katsoo kieroon". Kun Vilho sen lisäksi häkeltyy outoon virneeseen, hän on aina kiusattu ja silmätikku. Aulis ei näistä puutteista välitä.
Pojat karkaavat sotaharjoituksista, ottavat mukaan järeän aseen ja varastavat panoksia ja painuvat omille teilleen.
Kohtalokkaaksi muodostuu vastaan tulleen upseerin lyönti. Pojat luulevat hänen kuolleen ja ettei paluuta ole, varsinkin kun syyllistyvät kaupan ryöstöön, mikä on paikkakunnan kova juttu ja huhujen pesä. Liekö tositarina takana?
Pojat jäävät erämaahan ja rakentavat sinne pesän/korsun, jonne Aulis sitten kuolee umpisuolentulehdukseen, joka tuntuu epäreilulta. Vilho palaa kotiin ja töihin ja kertoo ettei sietänyt komenteluja armeijassa.
Poikien tarina kytketään Aten tarinaan. Hän on rintamakarkuri ja kokenut "miltä tuntuu olla kuin peto, josta saa tapporahan".Hän seuraa sydän kylmänä etsintäpartioitten etenemistä. Tarina kertoo myös metsästäjistä, jotka reissullaan tuumivat mitä he tekisivät,jos olisivat karkureita. He käyvät läpi nykyistä metsänraiskuuta ja avohakkuita ja rämpivät suolla talveen taittuvaa metsämaisemaa ja sen soita ihaillen, kuten Huovisen voi kuvitella tehneen.
Tässäkin tarinassa kylmyys, karuus, metsän omat asukit, loputtomat suot ja niiden eri asteinen riite kuvautuu elävästi.
Arja Mikkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti