14.12.2009

Ministriles Reales


Ministriles Reales : instrumental music of the Renaissance and Baroque
Hesperion XX joht. Jordi Savall
Alia Vox 2009

Tämä musiikki johdattaa kuulijansa barokki- ja renessanssiajan (1450-1690) Espanjan hoveihin. Tuohon aikaan hoveissa toimi ammattimuusikoita, joiden esitykset siivittivät sotaan lähtöä ja muita virallisia tilaisuuksia kuin myös iloisempia juhlallisuuksia.Muusikot pitivät myös omia musiikkikouluja, joissa kehittelivät eri esityskäytäntöjä ja näin luotiin pohja myöhemmille instrumentti-, kamari-, ja orkesterimusiikkiesityksille.

Nykyajan ahkerimpia vanhan musiikin esittäjiä ja levyttäjiä on espanjalainen viola da gamban soittaja ja kapellimestari Jordi Savall. Hän ja orkesteri Hesperion XX ovat tulleet tunnetuiksi nimenomaan Välimeren maiden vanhan musiikin tunnetuksitekijöinä. Levyllä hän esittää yhdessä orkesterinsa kanssa tunnettujen vanhan musiikin säveltäjien kuten di Lasson, Guerreron, Cabezonin sekä muutaman tuntemattoman säveltäjän instrumenttimusiikkia. Savall tunnetaan myös soitostaan elokuvassa Kaikki elämäni aamut.

Ministriles Reales-levyä voi kuunnella vaikka juhlistamaan joulun odotusta, sen verran juhlava sen sointi on. Ja jos tätä musiikkia haluaa kuunnella elävänä esityksenä, se on mahdollista ensi kesänä myös täällä Kainuussa kun Savall orkestereineen saapuu ennakkotietojen mukaan Kuhmon kamarimusiikkiin.
(Hilkka Härkönen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti