14.11.2016

Gremlins - riiviöt ja Gremlins 2 - uusi pesue (dvd)




 Gremlins - riiviöt & Gremlins 2 - uusi pesue (dvd)

80-luvun alkupuoli oli kauhukomedioiden jonkinlaista kulta-aikaa ja vuonna 1984 valmistunut, Joe Danten ohjaama Gremlins – riiviöt kuuluu kärkikaartiin. Vanavedessä tuli mm. Critters (1986) monine jatko-osineen.

Tarina lähtee käyntiin, kun keksijä Randall Peltzer hommaa pojalleen Billylle (Zach Galligan) joululahjaa New Yorkin kiinalaiskortteleista. Hän löytää häkistä pienen karvapalleron, jota paikalliset kutsuvat mogwaiksi. Peltzer alkaa kutsua otusta Gizmoksi. Isä kertoo Billylle lahjaa antaessaan kolme sääntöä mogwain hoitoon: se ei saa joutua kirkkaaseen valoon, se ei saa kastua eikä sitä saa missään nimessä ruokkia puolen yön jälkeen. Gizmo kastuu vahingossa ja tuloksena on lisää samanlaisia, mutta hieman häijympiä tai muuten vaan häiriintyneempiä mogwaita. Toisen vahingon vuoksin suloiset karvapallerot muuttuvat Gizmoa lukuun ottamatta ”riiviöiksi” ja pian Kingston Fallsin pikkukaupunki ei ole enää entisensä. Billy alkaa setviä riiviöongelmaa yhdessä tyttöystävänsä Katen (Phoebe Cates) ja Gizmon kanssa.

Vuonna 1990 valmistunut jatko-osa on kevyempi ja viety enemmän komedian suuntaan itseironisella otteella. Elokuva sisältää myös paljon viittauksia muihin elokuviin. Dante jatkoi ohjaajan puikoissa ja pääosien esittäjät uusivat roolinsa. Myös Gizmo! Erinäisten sattumien seurauksena riiviöt laittavat tällä kertaa haisemaan pilvenpiirtäjässä New Yorkissa, missä on Billyn ja Katen uusi työpaikka. Billyn, Katen ja Gizmon on jälleen kerran taltutettava riiviöt.

Täytyy taas ihailla tuon ajan erikoistehostevelhojen työtä ennen varsinaista tietokoneaikaa. Ns. oikeat otukset ovat aidon näköisiä verrattuna ykkösillä ja nollilla luotuihin tehosteisiin.

Jos kuulut siihen (harvinaiseen) joukkoon ettet ole nähnyt Gremlinsejä, niin Kajaanin kirjastolta löydät nämäkin kauhukomediahelmet. Huomioi, että ykkösen ikäraja on nykymittapuulla korkea K16.

JO

3.11.2016

Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja




Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja. Tammi 2016.

Jari Mäkipää on tamperelainen nuortenkirjailija, joka on ollut tekemässä YLEn lasten  ja nuorten ohjelmia. Mäkipää on kirjoittanut Etsiväkerho Hurrikaani –sarjaa jo usean vuoden ajan ja tänä syksynä sarjassa on ilmestynyt 12. osa ”Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja”.

Pihlakylän koulussa alkaa uusi lukuvuosi ja Jenni, Jesse, Matias ja Karoliina aloittavat kesän jälkeen yläkoulun. Heidän luokallaan aloittaa myös kaikkien tuntema julkkis Jimpo, joka on tullut tunnetuksi YouTube-videoistaan. Jimpon ilkeämieliset videot Pihlakylästä tuovat hänelle pian vihamiehiä ja hän joutuu monenlaisen kiusanteon kohteeksi. Etsivätoimisto, johon kuuluvat myös alakoulun kolmasluokkalaiset Raisa, Avi, Julius ja Viivi, ryhtyvät selvittämään, kuka on kiusanteon takana. Hommassa tarvitaan myös Jimpon kolmannella luokalla olevan pikkusiskon Ninnin apua. Jimpo yrittää kostaa kiusaamiset yhä ilkeämmillä videoilla, mutta onko kohde oikea, se mietityttää etsiväkerholaisia. Tutkimalla tapahtumia, kyselemällä epäilyksen alaisilta ja seuraamalla johtolankoja etsivät saavat selvitettyä, kuka todellinen kiusaaja on ja mitkä ovat hänen motiivinsa. Asioiden selviäminen ei kuitenkaan riitä vaan Jimpon asema suosittuna tubettajana on uhattuna.

Etsiväkerho Hurrikaani –sarjan kohderyhmä on alakoululaiset, mutta sarjan tekee kiinnostavaksi se, että kirjassa kuvataan myös yläkoululaisia. Sarja on mukavaa luettavaa kolmos- ja nelosluokkalaisille ja aiheiltaan sellainen, että se kiinnostaa myös poikia. Tekstissä on hauskoja jippoja ja mediamaailma on vahvasti esillä. Sarjan houkuttelevuutta lisää Jii Roikosen tekemät hauskat kansien kuvitukset. PA