Alex Schulman : Unohda minut

Schulman, Alex : Unohda minut

Nemo, 2017

Kirjoittaja on ruotsalainen toimittaja ja tunnettu mediapersoona. Hän omistaa tämän kirjan veljilleen Callelle ja Niklasille ja huomauttaa omistustekstissä, että kertomuksen näkökulma on ainoastaan hänen, veljillä voi tarina olla toisenlainen.

Tämä on tositarina kolmilapsisesta perheestä, pedantista isästä ja alkoholisoituvasta äidistä. Tämä on myös tarina pojan lapsuudesta ja kasvusta aikuisuuteen perhesalaisuuden keskellä. Kertomus ei ole pelkkä kuvaus alkoholismista, vaikka se näyttäytyykin hallitsevana perhesuhteissa.

Alexin varhaislapsuuden muistoissa äiti on iloinen, hauska, välittävä ja lämmin. Mökillekin pojat menivät mielellään äidin kyydissä, sillä isällä oli aina ajaessaan hermo pinnassa. Hän aikataulutti perheen yhteisen ajan lähes minuutilleen. Kaiken piti tapahtua suunnitellun puitteissa, siitä piti huolen aikataululappu rintataskussa.

Alex osasi jo lapsena lukea pieniä merkkejä siitä, mihin suuntaan kodin tunneilmasto kulloinkin kulki. Lasin kilinä tai hiljaisuus suljetun makuuhuoneen oven takana, tuen ottaminen seinästä, jopa tuhkan karistaminen ohi tuhkakupin olivat merkkejä siitä, että tilanne voi päättyä raivokohtaukseen. Lapset alkoivat pelätä ja varoa. Äidin ilkeät kommentit satuttivat. Pahinta kaikesta oli kuitenkin se, kun äiti katsoi ohi, eikä nähnyt häntä. Missä vaiheessa tilanne muuttui? Mihin katosivat ne ilon täyttämät päivät? Milloin ne muuttuivat piinaavaksi hiljaisuudeksi? 

Sovinnon etsimisen aika alkaa, kun äidin alkoholismi koskettaa Alexin omaa perhettä. Hän ymmärtää, että äiti omalla käytöksellään pyrkii hallitsemaan myös häntä. Aikuinen poika joutuu miettimään, mitä on tehnyt väärin, kun äiti ei vastaa puheluihin tai kun hänen tekstiviesteissään on huutomerkkien paraati.

”Kun hän ei vastaa, hän on pettynyt minuun. Kun hän on todella vihainen, hän lopettaa pelin ykskantaan. Silloin näyttööni tulee ilmoitus: ”Lisette Schulman resigned.”

Eija Huhtanen

Otanmäen kirjasto

Sarkola Ritva: Kivinen enkeli

Ritva Sarkola: Kivinen enkeli: avainromaani.
Myllylahti 2014. 273 s.

Ritva Sarkolan uusin romaani on avainromaani. Sarkola kirjoitti 17 teosta Tuula Sariolan nimissä. Miten ihmeessä, miksi? Tätä arvoitusta olisi jännittävä saada avatuksi.

Ritva Sarkola, romaanissa Kyllikki, on toimittaja, joka kirjoittaa omaan kaupunkilehteen ja avustaa muita lehtiä. Työnsä kautta hän tutustuu kirjailijoiden ja vuorineuvosten boheemielämään, mukana pyörivät niin Tabe Slioor, Ojaharju kuin Saarikoskikin. Sarkola on pitkään ollut Mauri Sariolan uskottu, ja Tuulasta hän saa rinnalleen seikkailuun ja juhlimiseen aina valmiin kumppanin.

Hän sujahtaa Sariolan perheen sisäpiiriin, jopa siskonpetiin, kun uni yllättää. Sarkola on jo kotona kokenut alkoholismin haitat, mutta sortuu itsekin. Lapsuuden traagisista kokemuksista, isästä, ensimmäisestä avioliitosta ja alkoholin turmelemista suhteistaan Sarkola kirjoittaa tarkasti. Hän saa lopulta elämänsä ja ihmissuhteensa kuntoon, kaikki tuntuu olevan hyvin. Kirjoittaminen toisen nimissä kuitenkin jatkuu.

Muutamat todelta tuntuvat, koskettavat kohtaukset toistuvat ”Kivisessä enkelissä” melkein samoin lausein kuin Sarkolan julkaisemassa dekkarissa ”Haamukirjailijan kuolema”.

Tuula Sariolan huolimaton lausahdus johti erikoiseen kirjailijanuraan. ”Kivinen enkeli” kertoo tähän johtavat tapahtumat ja seuraukset. Millaiset siteet sitoivat Ritva Sarkolan ja Tuula Sariolan? Mikä sai Sarkolan kirjoittamaan kymmentuntisia päiviä työhuoneessa, kirjasta seuraavaan, vuodesta toiseen? Siihen kirja ei anna vastausta.
(lmt)