30.12.2010

Kontio, Tomi: Viidakon kutsu


Tomi Kontio: Viidakon kutsu. Tammi, 2009.

Tomi Kontion kirjan tapahtumat ja viidakko sijoittuvat Kainuuseen. Kirja kertoo 12-vuotiaista Alposta ja Almasta, jotka käyvät koulua etelässä. Kun koulu keväällä loppuu, ystävykset lähtevät Kainuuseen etsimään siellä elävää viidakkoheimoa, vimboja. Alma on unien, näkyjen näkijä, tietäjä, joka on unien kautta saanut tiedon heimon olemassaolosta. Alpo on ikäisekseen hyvin iso ja huomattavan vahva. Ystävykset saapuvat matkallaan Sotkamoon ja vaeltavat metsissä jossain Vuokatin seutuvilla. Eräänä iltana he taas kömpivät telttaansa ja nukahtavat valoisaan kesäyöhön. Yöllä he heräävät säkkipimeydessä. Kun he laittavat päänsä teltan oviaukosta ulos, heihin tartutaan kiinni ja heidät viedään johonkin.

Alpo ja Alma, ”korbitontut” ovat joutuneet viidakkoheimon kylään. He eivät ole vankeja, vaan he pääsevät tutustumaan kyläläisiin ja kylän elämään. He oppivat tuntemaan heimon päällikön, joka suhtautuu heihin erittäin ystävällisesti. He tutustuvat myös kylän outoon poppamieheen. Alpon vahvuudesta on heille paljon hyötyä. Selviää, että kylää uhkaa peto, jonka Alpo tulkitsee karhuksi. Vahvuudellaan Alpo olettaa pystyvänsä karkottamaan pedon, mutta peto osoittautuukin joksikin todella isoksi ja pelottavaksi. Selviää myös, ettei kyseessä olekaan ulkopuolinen uhka. Alpo ja Alma onnistuvat selvittämään kylää uhkaavan mysteerin, mutta yksikään ”korbitonttu” ei ole onnistunut pääsemään viidakosta ulos. Ja heidän pitäisi palata Sotkamon metsistä takaisin etelään. PA

Bocelli, Andrea: My Christmas



Andrea Bocelli : My Christmas
Sugar, 2009

Andrea Bocelli on italialainen oopperatenori, jonka ohjelmistoon kuuluu oopperamusiikin lisäksi paljon kevyempää musiikkia. Hänen uransa alkoi 1992 italialaisen rocktähden Zuccero Fornaciarin kanssa lauletusta duetosta Miserere, josta tuli hitti. Varsinaisen läpimurtonsa hän teki 1996 duetolla Con te partiro englantilaissopraano Sarah Brightmanin kanssa.

Bocelli on tehnyt yhteensä 13 studioalbumia ja My Christmas on Bocellin ensimmäinen joululevy, joka ilmestyi vuosi sitten. Se on kokoelma joulumusiikin suosikkeja pääosin englanniksi, mukana on myös muutama laulu italiaksi, saksaksi ja ranskaksi. Levyn harrasta ja perinteistä tunnelmaa piristävät Bocellin duetot yhdessä Mary J. Bligen, Natalie Colen ja Katherine Jenkinsin kanssa.

Levyllä kuullaan mm. kappaleet The Lord´s prayer, O Tannenbaum, Blue Christmas ja Cantique de Noel.

Bocellin kaunis tenori sopii hyvin näihin joululauluihin ja levyä voi suositella niille, jotka pitävät perinteisestä joulumusiikista perinteisellä tavalla esitettynä, välillä luoden hieman mahtipontistakin juhlatunnelmaa (HH).

10.12.2010

Humusavotta

Lukupiiri 8.12.2010

Veikko Huovinen: Humusavotta: kirjailijan päiväkirja 1974-1975.
Otava, 1976.

Syksyn viimeiseen tapaamiseen saapui peräti 14 Veikko Huovisen lukijaa, mukana oli myös uusia osallistujia. Alla muistiinpanoja vilkkaasta keskustelusta, kommentit ja täydennykset ovat tervetulleita.

Veikko Huovisen päiväkirja on yksi monista ennen Facebookia ilmestyneistä tilityksistä. Kovin syvälle Huovisen sielunelämään ei päästä kurkistamaan, ammattilainen pitää tiukat rajat siitä, mitä kirjoittaa ja mitä paljastaa. Kaverienkaan yksityisyys ei ole uhattuna, vaikka varsinkin kainuulaisittain paljon tuttuja nimiä sivuilla on luettavissa.

Päiväkirja ei aina kirjallisesti yllä muiden Huovisen tekstien tasolle, mutta parhaina päivinä Huovisen ironia ja tokaisut ovat muikeita.

Päiväkirja kertoo Huovisen rakkaudesta perheeseen, kotipiiriin, hyvään ruokaan, arjen askareisiin ja kalastukseen. Kirjailija nauttii musiikista ja henkevistä keskusteluista sopivassa seurassa. Paras ystävä on Uti ja hänen yhdeksänlapsinen perheensä. Kirjasta löytyy ajankuvaa myös pikkukaupungin sosiaalisesta elämästä.

Käy selväksi mistä Huovinen ei pidä, kulttuuri- ja muut yhdistykset saavat osakseen pirullisiakin kommentteja. Kirjailija on suuri tarkkailija, hän kommentoi ulkomaan tapahtumia ja arvioi terävästi kotimaan politiikkaa, presidentin kolumneja ja muiden kirjailijoiden kannanottoja. ETYK-kokouksen loputtua hän virittelee laulua:
”Toevottaan, toevottaan, toevottaan etta joskus saesimme toesenlaisen moan…”

Sanoma- ja aikakauslehdet julkaisevat kirjailijan tekstejä ja haastatteluja. Apu-lehdessä ilmestyy Huovisen pakinoita vuoden 1974 loppuun ja Seura julkaisee matkakuvauksen perheen Norjan matkasta, kuvaus löytyy melko samanlaisena päiväkirjasta.

Päiväkirjan ohella Huovinen kirjoittaa tekstiä kuvateokseen Kainuusta. Arto Seppäsen kirjoittama elämäkertateos, Hannu Tainan kuvittama "Pylkkäs-Konsta mentäämässä" ja Urpo Huhtasen kuvittama laitos Havukka-ahon ajattelijasta valmistuvat. Kuvituksista Huovinen ei ole kovin mielissään, mutta ei voi asiaan vaikuttaa. Kirjailijaa sapettaa lisäksi tekijänkappaleiden viipyminen, kun paikallisessa kirjakaupassakin teos on ennen kuin kirjailijalla.

Nykyaikaa ovat kirjailijoiden, kustantajien ja kustannustoimittajien väliset ongelmat. Ei Sofi Oksanen niitä keksinyt. WSOY:n kirjailija Veikko Huovinen vaihtoi Humusavotan myötä Otavaan 12 vuodeksi.

Suhteessa kustantajaan Huovinen paljastaa kainuulaisen monitulkintaisen luonteensa. Hän loukkaantuu kustantajan välinpitämättömyydestä, mutta ei halua osallistua seminaareihin, juhliin tai julkisiin kehumistilaisuuksiin. Tunnustus kuitenkin maistuisi, kun se tulisi oikealla tavalla. Joku lukupiiriläisistä totesikin, että kainuulainen haluaa hyvänkin palautteen kahdestaan nurkan takana. Saa sitten salaa röyhistää rintaansa, tietäisivätpä nuo muut!

Leena Marja Tikkanen

1.12.2010

Lukupiirin toiminta syksyllä 2010



Syksyn mittaan lukupiiri on jatkanut Veikko Huovisen tuotannon lukemista aikajärjestyksessä.

15.9.2010
"Huovinen ja metsä"

Hankintapäällikkö Arto Tolonen Metsähallituksesta johdatti asiantuntevasti ja innoittavasti lukupiiriläisiä Huovisen ajatteluun sekä pohdittiin myös teosta Tapion tarhat : metsäpoliittista tarkastelua (1969)

13.10.2010
Lampaansyöjät (1970)

Lampaansyöjät esitettiin viime kesänä Naapurivaaran kesäteatterissa. Ohjaaja Sanna Heikkinen alusti ja kertoi lukupiirille ohjaustyötään ja suhteestaan Lampaansyöjiin.

10.11.2010
Veitikka : A. Hitlerin elämä ja toiminta
(1971)
Veitikka innoitti lukupiirin pohtimaan kirjan huikeaa loppua, elääkö Hitler? Kuka tai mikä on nykypäivän Hitler? Uskommeko edelleen sokeasti, kun tarpeeksi usein ja kovalla äänellä vakuutetaan?

8.12.2010
Humusavotta : kirjailijan päiväkirja 1974-75 (1976)

Lisätietoja lukupiiristä
Leenamarja Tikkanen
gsm 044-7100432
email etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi

29.11.2010

Marttinen, Eero: Ilmari Kianto


Eero Marttinen: Ilmari Kianto. Ajatus kirjat, 2010

Mitä pikkuinen Otso Kianto kirjoitti ukkinsa A.B.Calamiuksen arkkuun laittamaansa kirjelappuseen? Miten Iki-Kianto kommentoi F.E.Sillanpään kuolemaa? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löytyvät vastaukset Eero Marttisen uudesta Ilmari Kiannon elämänkerrasta.

Kuuluisasta kainuulaisesta korpikirjailijasta on kirjoitettu paljon ja hän on kertonut eläessään itsestään lehtiartikkeleissaan ja kirjoissaan, mutta elämäkerrallista kokonaisesitystä olemme saaneet odottaa aina tähän syksyyn saakka.

Marttinen on tarttunut laajaan ja vaikeaan aiheeseen ja onnistunut siinä hienosti. Ikin elämän oli pitkä, monivivahteinen ja dramaattinen. Sen puristaminen yhteen niteeseen on ollut vaativa tehtävä.

Kirjassa käydään läpi Ilmari Kiannon elämä Pulkkilan pappilasta Niettussaaren hautajaisiin saakka. Paljon on saanut tilaa hänen yksityiselämänsä, mutta myös kirjallisen toiminnan eri vaiheet tulevat esille. Kiannon levottomasta elämästä ei puutu draamaa. Asuinpaikat ja läheiset ihmissuhteet vaihtuvat, taloudelliset huolet ahdistavat, mutta Korpi-Kainuu ja rakas Turjanlinnan pysyy kiintopisteenä elämän loppuun saakka.

Aikaisemmin käyttämättömät lähteet, päiväkirjamerkinnät ja haastattelut tuovat teokseen uutta mielenkiintoa. ER

Niemelä, Reetta: Milja nikkaroi


Reetta Niemelä, Leena Lumme: Milja Nikkaroi. Otava 2009.

Reetta Niemelän kirjoittamia ja Leena Lumpeen kuvittamia Milja –kirjoja on ilmestynyt vuodesta 2002 ja nyt sarjassa on ilmestynyt seitsemäs teos Milja nikkaroi. Milja on hyvin touhukas tyttö, joka puuhailee kaikenlaista. Puuhakaverina on hänen isoisänsä Ukko, joka asiantuntevasti opastaa Miljaa ja hänen kaveriaan Jakobia monenlaisiin arkisiin puuhiin ja askareisiin. Tässä teoksessa tutustutaan nikkaroinnin saloihin. Lapset valmistavat mm. puujalat, narutikkaat, majan, vesimyllyn, pajupillin ynnä muuta tähänkin ajankohtaan sopivaa vehjettä.
Teoksessa kerrotaan Miljan ja Jakobin leikeistä ja touhuista ja kerrontatekstin lomassa löytyy tarkat ohjeet nikkarointiin. Kerronta on leppoisaa ja juuri sellaista, jota lapselle on mukava lukea. Leena Lumpeen kotoinen kuvitus korostaa kirjan leppoisuutta. Tällainen teos sopii hyvin aikaamme, jolloin lasten ja vanhempien yhdessä puuhailu alkaa olla harvinaista herkkua. Selkeiden ohjeiden mukaan nikkarointi onnistuu sellaiseltakin, jolla puusepän taidot eivät ole vahvimpia alueita. Nikkaroinnin ohessa tarkkaillaan samalla luonnon ilmiöitä. Kirja houkuttaa ulkoilemaan. Täytyyhän esim. vesimyllylle löytyä se puro. PA.

Peltoniemi, Sari: Suomu


Sari Peltoniemi: Suomu. Tammi. 2007.

Suomu on nuorten kirja, joka kertoo 15-vuotiaasta Oonasta ja aikamatkasta vuoteen 1947 Suomessa. Matka on muutakin kuin vain siirtymistä ajassa taaksepäin. Oona joutuu uintimatkalla vesiliskon raapaisemaksi, vaipuu ihmeelliseen unenkaltaiseen tilaan ja virkoaa rannalla aivan eri ajassa ja maailmassa kuin omansa. Kirja on fantasiamatka maailmaan, jossa kyläläiset ovat jonkin pahan alistamia. Kyläyhteisö ottaa Oonan jäsenekseen ja pikku hiljaa Oona alkaa tiedostaa ympäristössä tapahtuvia mystisiä asioita. Oona tapaa Jarin, joka myös on tullut toisesta ajasta ja maailmasta. Yhdessä he alkavat selvitellä outoja tapahtumia.
Kylässä on kenkätehdas, jonka omistajilla on mystinen valta kyläläisiin. Oonakin joutuu tehtaaseen töihin tekemään pitkiä päiviä. Vaikka työläiset ovat orjatyövoimaa, tehtaassa ei näy koskaan työjohtoa. Vain joku mystinen vartijan hahmo vilahtaa joskus. Yön pimeydessä Oona ja Jari tutkivat vesiliskojen liikkeitä. Jotakin muutakin pimeydessä liikkuu. Teos sijoittuu Suomeen, mutta historia ei siinä mene aivan samalla tavalla kuin olemme oppikirjoista lukeneet.

Sari Peltoniemi on kirjailija ja äidinkielen opettaja, syntyisin Kauhavalta. Hänen aiempia teoksiaan on ollut parina vuonna Finlandia Junior –ehdokkaina. Suomu –teoksesta tuttuja henkilöitä jatkaa omaa tarinaansa Peltoniemen tänä syksynä ilmestyneessä kirjassa Hämärän renki. PA.

Hietala, Nelli: 39 astetta luoteeseen


Nelli Hietala: 39 astetta luoteeseen. Nemo 2009.

Nuoren Nelli Hietalan esikoisromaani kertoo nuorten aikuisten Nerinen ja Mikon kohtaamisesta pienellä merenrantapaikkakunnalla, jonne Nerine on muuttanut äitinsä kanssa. Nuoret löytävät toisensa traagisen tapahtuman seurauksena.
Elämänsä aikana Nerine on tottunut muuttamaan asuinpaikkaansa usein, koska hänen äitinsä ei viihdy pitkää aikaa samassa paikassa vaan suunnittelee jatkuvasti jotain uutta ja muutosta elämäänsä. Miko työskentelee leipurina perheensä yrityksessä, joka on vuosien mittaan siirtynyt aina isältä pojalle. Miko on asunut samalla paikkakunnalla koko ikänsä. Hän tuntee paikkakuntalaiset hyvin ja he tuntevat hänen perheensä. Nerinen läheisiin kuuluu vain äiti.
Nerine on väsynyt aina muuttamaan. Merenrantapaikkakunnalta hän löytää paikan, jonne voisi asettua. Niinpä hän kieltäytyy seuraamasta äitiään tämän suunnitellessa taas kerran muuttoa. Mikoa taas kiehtoo ajatus paikkakunnan vaihdoksesta ja elämänmuutoksesta, mutta hän haluaisi myös Nerinen lähellensä. Perheyrityksen ja oman perheen jättäminenkin vaatii rohkeutta.
Kirjassa kuvataan elämää rannikkoseudulla, merta, kalastajia, majakkasaarta, eristyneisyyttä. Molemmat nuoret kertovat omaa tarinaansa minä-muodossa. Välillä hypätään takaumien kautta Mikon isovanhempien elämään ja paikkakunnan historiaan. Ja meren rannalle nousee pikku hiljaa vuori, joka aikoinaan vuosien työllä saatiin siirrettyä sieltä pois. PA.

9.11.2010

Krokus: Hoodoo


Sony Music Entertainment Switzerland, p2010

Sveitsiläinen rockyhtye Krokus on julkaissut jo lähemmäs parikymmentä albumia mutta suurelle yleisölle se on aina pysynyt jokseenkin tuntemattomana. Ehkäpä syynä on ollut suurten hittien puute ja imagon lievä persoonattomuus, joka on estänyt nousun ihan kirkkaimpaan tähteyteen. Lähimpänä kansainvälistä menestystä oltiin jo 1980-luvulla, jolloin yhtye julkaisi putkeen suosituimmat levynsä One vice at a time (-82), Headhunter (-83) ja The blitz (-84). Noiden levyjen jälkeen julkaisutahti on sittemmin selvästi harventunut ja bändi on pitänyt muutenkin aika matalaa profiilia.

Viimeisin levy, tänä vuonna julkaistu Hoodoo on yllättävän tasapainoinen tuotos. Kappaleet ovat monipuolisia, soitto ei ole mitenkään riehakasta vaan ajoittain pikemminkin seesteistä ja jopa melankolista. Kuulostaa siltä, että bändin ei tarvitse enää todistella mitään kenellekään. Kappaleet kuten Hoodoo woman, Ride into the sun, Too hot ja Firestar ovat nykyistä Krokusta parhaimmillaan. Bändin omat laulut ovatkin sen verran hyvin toimivia, että se hieman ihmetyttää miksi bändin on pitänyt tehdä oma versio jo kaikkien puhki kaluamasta Born to be wildista? Tähän nykyversioon kun ei ole saatu mitään uutta näkökulmaa, joten siinä mielessä veto on outo.

Joka tapauksessa nyt jo reilusti yli kolmekymmentä vuotta toiminut bändi on tällä hetkellä aika hyvässä iskussa, joten toivotaan että tältä kokoonpanolta saataisiin vielä lisää materiaalia jatkossakin

26.10.2010

Veikko Huovinen: Lampaansyöjät

13.10.2010 / lukupiiri

Teatteri Havukka esitti Lampaansyöjät Naapurivaaran kesäteatterissa kesällä 2010. Näytelmän ohjaaja ja dramatisoija Sanna Heikkinen kertoi kirjaston lukupiirissä suhteestaan Lampaansyöjiin.

Sanna Heikkisen muistiinpanot:

Lampaansyöjien juoni

Teatteri Havukan Lampaansyöjät -näytelmä käsittelee, ei enempää eikä vähempää kuin, ihmiselämän tarkoitusta. Se haastaa katsojan kysymään, mihin ihminen aikansa ja energiansa lyhyen elämänsä aikana käyttää, ja mikä tämän tekee onnelliseksi.

Näytelmässä kaksi ”supi-suomalaista” miestä pohtii perimmäisiä kysymyksiä, jotka lienevät kaikille yhteisiä. Noihin perimmäisiin kysymyksiin lukeutuvat filosofoinnit syömisestä, juomisesta, seksiin ja wc-toimituksiin kuin myös valtaan, ympäristön tilaan ja maailman muuttumiseen asti. Miehet syövät lammasta liiaksi asti ja juovat itsensä huteraksi ja ”pikkupienessään” kikattelevat älyttömille asioille, joita maailma on pullollaan.

Lampaansyöjät on eräänlainen kuvaus suomalaisuudesta ja suomalaisista miehistä. Se kertoo myös heidän välisestä ystävyydestä – yhdessä jakamisesta ja kokemisesta, joka rakkauden, huumorin sekä luonnon, rauhan, aitouden ja yksinkertaisuuden lisäksi on usealle suomalaiselle onnellisuuden ja hyvän olon kriteeri tässä kaupallisuuden. pinnallisuuden, kiireen, hyväksikäytön, kilpailun, tietotulvan ja valheellisuuden värittämässä sekavassa maailmassa.

Teoksen valinta teatteri Havukkaan

- oli mielessä jo vuosia, syksyllä 2009 valikoitui (komedia, henkilömäärä, esityspaikka)
- Huovisen teksteissä ei juuri rooleja lapsille ja nuorille – muutama aikuisten juttu, poikkeuksellista
- valmiit dramatisoinnit eivät kolahtaneet – lupa tehdä omia

Dramatisointi

Kahlasin kirjaa
- poimin toiminnallisimmat ja draamallisimmat pätkät, yritin löytää teemallisia kaaria, jotka itseä kiinnostavat. Haasteena oli, että näytelmässä olo vähän ristiriitaa ja toimintaa, paljon puhetta,
- toisaalta halusin säilyttää Huovisen hersyvän kerronnan – ratkaisu kertojahenkilöistä
koska sivuhenkilöitä oli useita, raktaisuna kerojien vaihtuvuus, draama/ fiktio
mahdollisti leikittelyn: lintu ja lammas hahmoina
- juopottelua en halunnut painottaa – halpa keino, toisaalta henkilöistä mielestäni kiinnostavammat selväpäisen lapsenmielisen uteliaisuuden ja leikittelyn kautta

Isoja kaaria

Ystävyys
(+ sen kehittyminen, toisella väliajalla jo ristiriitaa ja konfliktiakin – minkä matkat usein saavat aikaan, ystävyyden tiivistyminen yhteisen vihollisen kautta; ruotsalainen häiriköijä leiripaikalla)

Naiset ja miehet
(sukupuoliin liittyvää kerrontaa paljon – vaikka olen kiinnostunut sukupuolen rakentumisesta ja mietin naiskuvan rakentumista ko. teoksessa, päädyin olemaan uskollinen Huovisen teokselle ja tarkastelemaan asiaa päähenkilöiden näkökulmia tutkien, naisnäyttelijät tekevät kuitenkin monipuolisia rooleja, ovat aktiivisia ja esiintyvät vahvasti)

Mihin ihminen aikansa ja energiansa lyhyen elämänsä aikana käyttää - mikä tekee onnelliseksi?
(ruoka, juoma, lämmin paikka ja nukkumasija, seksi wc-toimitukset)

Luonnonläheisyys, aito erähenkisyys contra kiire, kaupallisuus, kilpailu, teennäisyys, keinotekoisuus
(maaseutu – kaupunki, retkeily/luonto – palvelut ja ihmiset ”luonnonolojen ja nykyajan mukavuuksien tulisi vaihdella vuoron perään”, kalareissu ”kalastuksessa kaikki kiire ja stressi kaikkoavat”, Haaparannan kauppakadun vilske, liikenne/matkailu – Lapin rauha ja luonto)

Suomalaisuus
(kaikissa elämäntavoissa, toisaalta vertaukset mm. Ruotsiin ja Norjaan, suomenkieli, tapahtumapaikat kansallismaisemissa, saksalaiset naiset)

- Poliittisia tekstipätkiä en ottanut keskiöön
- Käsikirjoituksen eka puolisko painottuu lampaantappoon, toinen puoli ystävyyteen.
Tulkitsin ja kärjistin niin, että alussa Sepe on se joka on ikään kuin vallan kahvassa, laittaa Valtterin likaisin hommiin, jälkipuoliskolla Valtteri alkaakin pistää vastaan.

Lisätietoja teatteri Havukasta: http://www.teatterihavukka.net/

20.10.2010

Tesson, Sylvain: Putkea pitkin


Sylvain Tesson
Putkea pitkin : öljyn matka Kaukasukselta Välimerelle /
suomentanut Pirjo Thorell. - Jyväskylä: Atena, 2010. -
179 s.





"Kaspianmeren vasta-aallokko pieksi rantaa.
Nuori mies päätti surunsa järveen kantaa
Onnettomana koska ei tiennyt oliko kirkas vesi,
jota kyyneleet paisuttivat, sittenkin meri"
(Azerbaidžanilainen loru).

Kaspianmeren pohjoisosan merenalainen öljyesiintymä on maailman kolmanneksi suurin tunnettu öljyvaranto Persianlahden ja Siperian jälkeen. Tätä mustaa kulta hyödyntävät kiinalaiset, venäläiset ja monikansalliset amerikkalaiset yhtiöt. Öljy lisää jännitteitä, mutta sen yhteinen hyödyntäminen myös vakauttaa oloja. Öljy- ja kaasuputket seuraavat muinaista silkkitietä ja vanhoja paimentolaisreittejä, joiden varrelle öljyteollisuus on kasvattanut uusia kaupunkeja, luonut uutta vaurautta luontoa raiskaten.

Ranskalainen toimittaja Sylvain Tesson, kulkurikirjailija, pyöräilee öljyputkien myötä Aral-järveltä Kaspianmerelle ja sen toiselta laidalta Bakusta Tbilisin kautta Ceyhaniin Välimeren rannalle. Matkallaan hän pohtii energian kiertokulkua, luonnonvarojen suunnatonta tuhlausta ja muutoksen mahdollisuutta. Hän tarkkailee kasveja, eläimiä ja luonnonilmiöitä, jututtaa paikallisia asukkaita, tapaa öljy-yhtiöiden edustajia ja tiivistää kokemuksensa mielenkiintoiseksi moniulotteiseksi raportiksi.

Tessain vaeltaa arojen polttavassa kuumuudessa, jossa "taivas ja tie ovat kuin hohtimien leuat, joiden välissä mies ponnistelee". Hän kiroaa vastatuulia ylämäessä, parhaimmillaan matkan teko on huumaavaa onnea.

Tämä kirja herättää ajattelemaan ja imaisee mukaansa vähän tunnetuille seuduille, idän ja lännen rajamaille, Euraasian historiaan ja nykyisyyteen. (lmt)

23.9.2010

Seminaarinmäen koululauluja


Seminaarinmäen koululauluja
toim. Erja Kosonen ja Reijo Pajamo
Jyväskylän yliopisto 2009

Seminaarinmäen koululauluja –kirjassa esitellään 38 laulua kansakouluajoilta nykypäivään.Lauluntekijöitä yhdistää opiskelu tai opettaminen Jyväskylän seminaarissa, Kasvatusopillisessa korkeakoulussa tai Jyväskylän yliopistossa.

Laulut on ryhmitelty kouluvuoden kulkua myötäillen ja suomalaisen koululaitoksen arvokasvatusta ja juhlaperinteitä kunnioittaen. Mukana on monille rakkaita ja perinteisiä koululauluja vuosikymmenten takaa , mutta myös uudempia peruskouluajan lauluja. Kirjasta löytyy mm. P.J. Hannikaisen sävellys Lehti puusta variseepi ja Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Immi Hellenin sanoitus Peipon pesä ja uudemmista Heikki Salon Lapsuuden sankareille. Laulujen ohessa on myös esittelyt laulujen taustoista ja lauluntekijöistä.

Laulut ovat alkuperäisessä muodossaan. Kirjan viehättävyyttä lisäävät myös Rudolf Koivun piirrokset sekä vanhat valokuvat.

Laulukirja julkaistiin viime vuonna Jyväskylän yliopiston 75-vuotisjuhlan kunniaksi. (HH)

3.9.2010

AIRBOURNE: No guts. No glory


AIRBOURNE: No guts. No glory
special edition
Roadrunner Records p2010

Australiasta tulevaa Airbournea on jo pitemmän aikaa hehkutettu maanmiestensä AC/DC:n manttelinperijäksi, eikä suotta. Yhtyeen soitanta on yhtä energisen suoraviivaista ja turhia hienouksia karttavaa kuin legendaarisella esikuvallaan ja tekemisen meininki muutenkin kovin äijämäistä.
No guts. No glory on yhtyeen toinen albumi ja meno tuntuu vain yltyneen debyyttilevyn jälkeen entistä vauhdikkaammaksi. Välillä kaahaava soitanta meinaa hieman jo hirvittää, kun hengästyttävät kappaleet seuraavat toisiaan tauottomana äänivirtana mutta homma pysyy kuin pysyykin bändin hallussa lopulta ihan kiitettävästi. Kappaleiden nimet kuten Raise the flag, Blonde bad and beautiful, Back on the bottle ja white line fever kertovat kaikille, että mistään syvällisemmästä rocklyriikasta tai sanomasta ei tälläkään kertaa ole kyse vaan ainoastaan huolettomasta hauskanpidosta ja rockareiden raskaista huvituksista.
Airbournen uutuutta voikin vilpittömästi suositella jokaiselle reippaanpuoleisen, raskaamman rockin ystävälle, jota balladit eivät suuremmin kosketa.
Kajaanin kirjastosta löytyvä levy on laajennettu painos, joka sisältää 5 lisäkappaletta.
(KK)

25.8.2010

Rosamunde Pilcher: The Shell seekers


Rosamunde Pilcher: The Shell seekers, Hodder Paperbacks edition, 2005. - Simpukankerääjät, suom. Pirkko Byström. - WSOY,1988

Penelope Keelingin tarina on perinteinen, romanttinen lukuromaani. Päähenkilö on toipumassa sydänkohtauksesta ja muistelee Cornwallissa, pienessä Porthkerrisin kylässä viettämäänsä lapsuutta ja toisen maailmansodan aikaista nuoruuttaan. Lawrence Stern oli taiteilija, ja perhe eli boheemielämää, kun taas Penelope on ollut kolmen lapsen yksinhuoltaja. Romaanissa kuvataan miten erilaiset taustat ja omat valinnat ovat ohjanneet elämää. Penelope joutuu pohtimaan suhdetta lapsiinsa ja näiden kilpailua äidin rakkaudesta ja omaisuudesta.

Taideteoksia kuvataan elävästi. Kaunis rannikko on aina houkutellut turistien lisäksi taiteilijoita etsimään sateen, sumun ja auringonpaisteen vaihtelevaa valoa. * )
Alueelta löytyy kymmeniä taidegallerioita. Rosamunde Pilcherin lisäksi useat kirjailijat ovat sijoittaneet kirjansa tapahtumat Cornwalliin, tunnetuin lienee Virginia Woolfin omaelämäkerrallinen romaani Majakka, joka on saanut nimensä Godrevyn majakasta St Ivesissa.

Simpukankerääjät on Iso-Britanniassa erittäin suosittu, se on filmattu ja siitä on tehty tv-sarja. Kirja ilmestyi 1988, mutta uusia painoksia otetaan edelleen. Tänä kesänä Suomessakin on saatu ihailla Cornwallin jylhänkauniita kallioita, hiekkarantaisia poukamia ja idyllisiä kalastajakyliä televisiosarjoissa. Kesän tunnelmaa voi jatkaa vaikka Simpukankerääjien seurassa. Kirja löytyy kirjastosta suomeksi ja englanniksi.

*) Helene Schjerfbeck ja Maria Wiik kävivät St Ivesin kylässä Cornwallissa maalausmatkalla vuonna 1899. Schjerbeck maalasi siellä mm. leikkiviä poikia rannalla ja muotokuvan ompelijattaresta. Kuvat ovat mukana Ateneumin näyttelyssä kesällä 2012.
 (lmt)

12.7.2010

Mikko Karppi: Väinämöisen vyö


Mikko Karppi, Väinämöisen vyö.
Tammi, 2007
Kannen tekijä: Uotila Janne

Kansalliseepoksemme Kalevala on inspiroinut vuosien saatossa runoilijoita, tutkijoita, kirjailijoita ja tietenkin myös lukijoita. Pirkanmaalainen poliisi ja 400 metrin juoksun Suomen mestari Mikko Karppi on yksi heistä. Vuonna 2007 ilmestynyt Väinämöisen vyö on kirjailijan esikoisteos.

Nykyaikaisen kirjallisuuden yhtenä piirteenä voisi nähdä sen, ettei kirjoja voi luokitella vain yhden kirjallisuudenlajin alle. Näin käy myös Väinämöisen vyön kohdalla. Teos on paitsi tyypillinen dekkari, myös upea fantasiateos Kelavalasta. Rikostarina ei mielestäni kalpene yksinkertaisuudessaan Dan Brownin kuuluisalle Da Vinci-koodille ja lukija voikin havaita teoksissa tiettyjä samankaltaisuuksia. Kaikkineen Väinämöisen vyö on mielestäni varsin onnistunut sekoitus nykyisyyttä ja legendaa eri aikatasoilta tarkasteltuna, jos ajoittain itsestäänselvyyksiin kompastelevaa dialogia ei oteta huomioon.

Alussa esitelty rikostarina jää lopulta lähinnä sivujuoneksi tarinassa, jonka rikkaus on ennen kaikkea kirjailijan innostuneessa Kalevala kuvauksessa. Tarinasta ei puutu toimintaa ja jännitystä. Viimeiselle sivulle tultaessa lukija jääkin toivomaan, että kirjalle ilmestyisi pian jatko-osa. Väinämöisen vyössä rikoksia taitavasti ratkonut poliisi Juha Hannukainen palaakin kumppaneineen maisemiin teoksessa Unkarilainen taulu (2008), jossa rikos ja fantasia kohtaavat jälleen toisensa.

Fantasia-dekkari ei välttämättä miellytä kaikkia ja suosittelen sitä lämpimästi seikkailunhaluisille lukijoille. Jos käsityksesi Kalevalasta on pölyyntynyt ja tympeä, ota ihmeessä käteesi tämä kirja. Saatatpa samalla innostua lukemaan itse Kalevalankin. (Marja Kettunen)

29.6.2010

Seuratansseja 2


Seuratansseja 2
Kansantanssinuorten Liitto 2010

Kun lavatanssikesä on parhaimmillaan on mielenkiintoista kuunnella myös musiikkia, jonka tahdissa aiemmat sukupolvet tanssivat. Seuratansseja 2 –levyllä esitellään laaja seuratanssirepertuaari polkkia, tanhuja, masurkoita ja valsseja eri puolilta maailmaa. Soittajana on Kansantanssinuorten Liiton yhtye.

Suomessa seuratansseja on tanssittu yleisesti etenkin 1800-luvulla illanvietoissa, suurten työjuhlien yhteydessä kuten esim. harjakaisten, sadonkorjuun tai kylvön jälkeen. Vanhassa suomalaisessa kyläyhteiskunnassa pyrittiin työ tekemään mieluisaksi. Etenkin nuoria houkuteltiin talkoisiin töiden jälkeen pidettävillä talkootansseilla. Talkoot olivat myös oiva tilaisuus tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.

Nurkkatanssit olivat taas nuorten itsensä järjestämiä tilaisuuksia, joita järjestettiin pelkän huvin vuoksi.Nuoret karkasivat myös pitämään tansseja ladoissa, tienristeyksissä, silloilla ja laitureilla.Tanssimusiikista vastasi kiertävä pelimanni.

Tanssihuvien virkistävän vaikutuksen ymmärsi aikoinaan myös Elias Lönnrot. Hän kirjoitti Mehiläisessä v.1837 näin: - Kauniit ilot, leikit ja huvitukset ovat rasitusten jälkeen virvoittavaisia. Kohtuullisesti nautittuina ne kartuttavat sekä ruumiin että mielen hyvää, panevat veren ja muut nesteet paremmin liikkeelle. Töistä päästyä sopii itsekunki ilahutella itseänsä ja toimittaa muillekin, erittäin lapsille ja nuorelle kansalle syyttömiä huvituksia.

Levy on oivaa harjoittelumusiikkia kaikille tanssinharrastajille (HH).

10.6.2010

Guillaume Duprat, Pannukakusta päärynäksi


Guillaume Duprat, Pannukakusta päärynäksi: kuinka maailma on ennen nähty. Nemo. 2009

Guillaume Duprat on ranskalainen kosmografi, maailmankuvauksen tutkija, joka on tehnyt kiehtovan teoksen eri aikojen maailmankäsityksistä. Duprat tutki 8 vuotta eri mytologioita, antropologiaa, tieteiden ja uskontojen historiaa ja selvitti, miten eri aikoina on maailmankuva esitetty.

Teos on jaettu eri lukuihin sen mukaan, mikä muoto kulloinkin maailmankäsityksen perustana on. Niinpä teoksessa on lukuja, joissa maailma kuvataan saarina, kolmioina, monikulmioina, ympyränä ja pallomaisena.

Mielenkiintoista teoksessa on se, että maailmankuvan esitys eri aikoina ei ole kulkenut suinkaan aina ajallisesti kohti meidän aikamme maailmankäsitystä. Pallomaisena maailman ovat esittäneet esim. kreikkalaiset filosofit jo 2400 vuotta sitten, kun taas vielä 1900-luvulla joillakin kansoilla on ollut käsitys maailmasta pannukakkuna ja se käsitys joillakin lienee edelleen.

Duprat on kuvittanut teoksen itse. Kuvat ovat mielikuvituksellisia piirroksia erilaisista muodoista ja niissä on paljon myyttisiä kuvia esim. käärmeistä tai häristä kannattelemassa maailmaa. Mitä enemmän kuvien kehittäjät ovat aikoinaan matkustelleet ja nähneet eri seutuja, sitä lähempänä maailmankäsitykset ovat meidän aikamme tutkijoiden käsityksiä.

Eri aikoina on mietitty myös sitä, mitä maapallon sisällä on. Mm. Galilei päätyi käsitykseen, että maapallon sisin on kova kivi, jossa on magneettista vetovoimaa, koska esineet putoavat aina alaspäin. Teos on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta se kiehtoo myös aikuisia ja sopii hyvin yhdessä tutkittavaksi. (PA)

27.5.2010

Eronen, Uula: Boheemimatka


Eronen, Uula: Boheemimatka – Kirjailija Kiannon kaipuu. Myllylahti 2010.

Uula Erosen uusi puolidokumentaarinen kirja Boheemimatka kertoo suomalaisten kirjailijoiden vierailusta Viroon 1930-luvun alussa.
Kirjassa kertomuksen jännitettä on haettu värikkäästä kirjailijajoukosta, heidän keskinäisistä suhteista ja suhteista romaanin ulkopuolisiin henkilöihin. Mukana on mm. Olavi Paavolainen, Elina Vaara, Lauri Viljanen. Oman lisävärinsä tuo siirtyminen kieltolaki-Suomesta vapaan viinan Viroon. Keskeiseksi henkilöksi nousee Ilmari Kianto ja teoksen alaotsikko onkin Kirjailija Kiannon kaipuu.
Kirja koostu kahdesta osasta: varsinaisesta juonellisesta matkakertomuksesta ja Kiannon kaipuuta kuvaavista osuuksista, jotka ovat painettu muusta tekstistä poikkeavasti kursiivilla. Niissä Eronen on laittanut Kiannon muistelemaan naissuhteitaan - osin dokumentteihin perustuen, osin mielikuvituksella höystäen.
Kirjailija Eronen on käyttänyt lähteinä matkasta kirjoitettuja lehtiartikkeleita ja Kiannon kaipuusta kirjoittaessaan useita Kiannon omia kirjoja. Joskus onkin vaikea kirjaa lukiessaan muistaa, että kysymyksessä on ainakin puoleksi kirjailijan mielikuvituksen tuote. Nyt julkaistu kirja osoittaa, että vielä neljäkymmentä vuotta kuolemansa jälkeenkin Ilmari Kiannon värikäs elämä ja tuotanto kiinnostavat kirjoittajia ja lukijoita. (ER)

26.5.2010

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset

Lukupiiri 19.5.2010
Maila Rättyä

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset, 1967

Tiesin jo etukäteen, että kirjassa on nimensä mukaisesti joukko lyhyitä juttuja. Mietin, miten lähestyisin kirjaa. On älytöntä käsitellä kaikkia lukutaitoisille ihmisille.

Strategiani on seuraava: Kun sain kirjan käteeni, otin esille sisällysluettelon ja valitsin 21 jutusta kuusi otsikkoa tietämättä ollenkaan niiden sisällöstä. Lukaisin kirjan läpi tarkistamatta, mitä olin kirjastossa valinnut. Olipahan mielenkiintoista aloittaa varsinainen käsittely.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Kavaltajapisitiäsiä, Pieni missisarja ja Vapaita suhteita.

Ensimmäisen jutun valintaperusteena oli paitsi sen paikka kirjan alussa, etenkin latinankielinen nimi EFIALTES MANIFESTATOR – pantomiimi edistykselliselle teatterille, s.9
Näyttämöni on huone ja kellari, jossa on harlekiiniasuinen, epämääräinen möhkäle, kuitenkin ihmishahmo. Hahmo koputtelee lattiaan, mies kuuntelee ja pelkää. Lopulta hän kutsuu apujoukot, joilla on koje tunnistamiseen ja pora torjumiseen. He löytävät olennon ja poraavat reiän sen päähän ja poistuvat. Mies panee termospullon korkin reikään ja jatkaa mukavaa koti-iltaansa.

Tutkijat varmaankin ovat löytäneet syvällisiä taustoja jutuille, mutta minua ihmetytti, miksi olento ei siirtynyt syrjään, vaan antoi porata reiän päähänsä! Kieli on niin huovismaisen kuvailevaa, että pantomiimi ei kaipaa edes näyttelijöitä.

NUORIKOKSI TUNISIAAN s. 25
Tunisia kiinnosti. Olin siellä 80-luvulla opiskelijaporukan kanssa viikon. Juttu kertoo Pertta-nimisestä urheilijatytöstä. Hänen aikaansa 800 metrillä ei mainita, mutta se oli parempi kuin Vieno Piiraisen 2.12.
Kuvaus Pertan asunnosta s. 26 – Pertta saa erikoisia vieraita s. 26-27.
Yhä erikoisemmaksi tilanne muuttuu, kun Pertalle esitetään kosinta, joka tietäisi muuttoa Tunisiaan.

Taloudellinen puoli on kunnossa, mutta Pertta vaatii seuraavia oikeuksia: 1-4 s.29. Pertta valmistautuu matkaan tekemällä vaateostoksia ja kirjan ”Suvunjatkaminen aikamme kuvastimessa”.

Pertasta huolehtiva urheilusihteeri luottaa siihen, että Pertta tulee takaisin. Albertilla (sulhanen) on useita vaimoja, jotka luultavasti tekevät Pertan elämän vaikeaksi s.31. Toinenkin mahdollisuus on – perhe, j oka haittaisi harjoittelua. Lopputulos on optimistinen s.32.

SUURI PÄÄ s.82
Kiinnosti mikä ihmeen pää! Suurtorille tehdään salaperäistä patsasta – valmiina suuri pää. Patsas on eripuraisen Suomen kansan ylin neuvonantaja. Minulle tuli heti mieleen presidentti Kekkonen. Kun on neuvon saanut, siitä ei voi valittaa. Isäntämies Vauxhall-autolla kysyy puiden hintoja. Kumman ajankohtaiselta tuntui radion tirehtöörin kysymys s. 87. Alkukankeuden jälkeen kysyjiä riittää. Suuren pään vaikutus on positiivinen s.90.

YLLÄKKÖ HUOLTOKESKUKSESSA s. 124
Nimen perusteella en oivaltanut, että kyse oli kaukopartiomiehistä. Pikkuserkkuni mies kuului Marttinan sisseihin ja olen lukenut monta kirjaa, jotka korvaavat kyllä hyvänkin dekkarin. Juttu kertoo kaukopartio-Pässin tuhoamisreissusta Petrushkan (onko Petroskoi?) huoltokeskukseen. Tässä liiallinen itsevarmuus kostautuu ja porukka laskettelee suksilla suoraan rysään, joka on viritetty partion tuloreitille. Mitä mahtavat olla NKVD-miehet?

Sodan hulluus kuvataan vakuuttavasti, samoin pienen kansan kova osa. Lopputoteamus: s.131.

HEINKENKÄ s.150
Juttu kertoo kalareissusta Lappiin ja kuten tavallista, suurimmat saaliit pääsevät karkuun. Oudot tuntemukset edeltävät törmäämistä ”puoli metriä korkeaan ja puolitoista metriä pitkään pinoon, joka oli tehty saraheinistä”. Ensisäikähdys yhdisti pinon eläimeen, mutta pinossa oli vain lappalaisten kenkäheiniä kuivumassa. Seuraavana päivän tuli vanha eukko kantaen selässään suurta kenkäheinätaakkaa. ”Hän kysyi olisiko meillä lääkettä-” Heinäkenkä kiinnosti, kun tiesi mitä ovat kenkäheinät.

PANEELIKESKUSTELU NAVETASSA
Paneelin osanottajat ovat mullikka, kana, pässi ja sika, aihe ”Kotielukka aikamme kuvastimessa”: Paneelissa käsitellään eläinten ja ihmisen yhteiselon eri puolia – aina molemmin puoleisesta hyötymisestä hyväksikäyttöön. Välillä keskustelu käy kiivaanakin ja puheenjohtaja joutuu puuttumaan kanan kielenkäyttöön, s.158. Sian ongelma on kuoleman jälkeinen hajonta eli dispersio, s.160. Pässi suree kivestensä joutumista loppasuisen herkuttelijan lautaselle, mullikka kuvaiee verensä kohtaloa s.161. Lintulaudalle päädytään mielellään.

Puheenjohtaja toteaa myönteisen kehityksen, s.162 ja häntä kiitetään, keskustelijat nukahtavat. Lopputoteamus: ”Talon päädyssä tuuli paukutti auki jäänyttä luukkua”.

TARZAAN JA SUOMI s.106
Ei ollut mikään edellisistä lempparini. Yhtä varmasti kuin ensimmäisellä kerralla nousi ”Hirri”, nousi nyt ”Tarzan ja suomi” kirkkaasti muiden yläpuolelle. Poikani kanssa katsoin aikoinaan elokuvat mustavalkoisesta telkkarista ja kummipojalleni ostin lahjaksi koko kirjasarjan.

Kirjailija esittää lausunnon aiheesta: Tarzanin mahdollisuudet viettää viidakkoelämää Suomessa. Ensiksi käsitellään aihetta Tarzanin tulo Suomen rannikolle. Rantautumisvaihtoehtona mainitaan Ii ja Simon seudut, jotka ovat asumattomia. Toiseksi on ratkaistava kasvattiäitiongelma: karhu s.108 ja lehmä s.109.

Sitten käsitellään ns. ”elämää suomalaismetsissä” ”Kesällä ja muuna lumettomana aikana”: Eteneminen puusta puuhun ei onnistu kuin ehkä hirven suoliköyden avulla, s.111-112.

Talvella ei ole ainakaan helpompaa. Onnellisinta olisi päästä ns. ”sisäruokintaan”: s.113. Eläinkumppanitkin olisivat kortilla, ei löydy oikein sopivaa. Laitumella kuljeskelu herättäisi viranomaisten epäluulot.

Lausunto päättyy mehevään ”Loppupäätelmään”: s.114-115.

MAILAN LOPPUTOTEAMUS.: Kirja on nimensä väärti, lyhyitä ovat ja erikoisia. Vasta toisella lukemalla alkoi jäädä jotakin mieleen. Jutut muuttuivat toisella kerralla myös mielenkiintoisemmiksi. Yhden kerran luetuista en muista juuri mitään. Pidin enemmän Hirristä. Kesälomalla en lue Huovista!

4.5.2010

Ylioppilaskunnan Laulajat


Ylioppilaskunnan Laulajat : Kevätsointuja

Ondine 2009

Kevät on kuorolaulun kulta-aikaa. Ylioppilaskunnan Laulajat on vanhin suomenkielinen kuoro, joka
perustettiin v.1883 Helsingin yliopiston yhteyteen ja jonka toiminta jatkuu edelleen itsenäisenä ja monipuolisena. Kiirettä kuorolla pitää etenkin vapun aikana, vappuaamuna kuoro esiintyy Helsingin Ullanlinnanmäellä ja se on perinteisesti vienyt vapputervehdykset myös tasavallan presidentille, Helsingin yliopiston johdolle ja eri sairaaloihin.

Kevätsointuja-levyllä YL esittää lauluja isänmaalle, keväälle, naiselle ja maljalle. Levyltä löytyvät mm. laulut Gaudeamus igitur, Porilaisten marssi, Sua tervehdin ja Sarkkasi juo.
YL konsertoi säännöllisesti eri puolilla Suomea ja vie ahkerasti suomalaista taidetta ympäri maailmaa. Alkuvuodesta kuoro teki menestyksellisen kiertueen Yhdysvaltoihin. Viime aikoina se on tullut tunnetuksi myös uuden suomalaisen mieskuoromusiikin tallentamisesta ja esittämisestä.
Professori Matti Hyökki on johtanut YL:ää peräti 30 vuotta. Hänen kautensa päättyy tänä keväänä
toukokuussa pidettävään juhlakonserttiin. Hyökki lähtee eläkkeelle ja hänen seuraajansa on kuoronjohtaja Pasi Hyökki. (HH)

26.4.2010

Huovinen, Veikko: Poikien talviretki

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Talvituristi, 1965 osa II Poikien talviretki

Jo otsikko viittaa ystävälliseen suhtautumiseen ja tarinan sisältökin on lempeän ymmärtävä, joskin aiheessa on ikävä puolensa. Pojat ovat asevelvollisia, jotka ovat kovin erilaisia, mutta sattumalta kaverustuvat, kun ovat samassa tuvassa. Luonteet loksahtavat toisiinsa. Aulis on nuorisovankilan kasvatti, tottunut olemaan käskijä ja hyötymään heikommasta, jollainen Vilho on. Auliksella ei ole muita tärkeitä ihmisiä, mutta Vilhoa odottaa äidin lisäksi naapurin isäntä Atte, joka toivoo hänestä vävyä ja tilansa hoitajaa. Vilholla on "yksi vika, joka määrää jatkon. Hän katsoo kieroon". Kun Vilho sen lisäksi häkeltyy outoon virneeseen, hän on aina kiusattu ja silmätikku. Aulis ei näistä puutteista välitä.

Pojat karkaavat sotaharjoituksista, ottavat mukaan järeän aseen ja varastavat panoksia ja painuvat omille teilleen.

Kohtalokkaaksi muodostuu vastaan tulleen upseerin lyönti. Pojat luulevat hänen kuolleen ja ettei paluuta ole, varsinkin kun syyllistyvät kaupan ryöstöön, mikä on paikkakunnan kova juttu ja huhujen pesä. Liekö tositarina takana?

Pojat jäävät erämaahan ja rakentavat sinne pesän/korsun, jonne Aulis sitten kuolee umpisuolentulehdukseen, joka tuntuu epäreilulta. Vilho palaa kotiin ja töihin ja kertoo ettei sietänyt komenteluja armeijassa.

Poikien tarina kytketään Aten tarinaan. Hän on rintamakarkuri ja kokenut "miltä tuntuu olla kuin peto, josta saa tapporahan".Hän seuraa sydän kylmänä etsintäpartioitten etenemistä. Tarina kertoo myös metsästäjistä, jotka reissullaan tuumivat mitä he tekisivät,jos olisivat karkureita. He käyvät läpi nykyistä metsänraiskuuta ja avohakkuita ja rämpivät suolla talveen taittuvaa metsämaisemaa ja sen soita ihaillen, kuten Huovisen voi kuvitella tehneen.

Tässäkin tarinassa kylmyys, karuus, metsän omat asukit, loputtomat suot ja niiden eri asteinen riite kuvautuu elävästi.

Arja Mikkonen

Huovinen, Veikko: Valmismatka

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Talvituristi, 1965

Teoksen kaksi osaa 1)Valmismatka ja 2)Poikien talviretki eroavat paljon toisistaan sekä sisällön että tunnelman osalta.

Yhteistä on kuvaus talvesta, kylmyydestä, joka luettunakin saa hampaat kalisemaan.

Valmismatka on synkkä, kalsea kertomus talvisesta matkasta Pohjolaan, jota alkuluvussa sanotaan tavalliseksi, joskin heikosti valmistelluksi turistimatkaksi, "joka nykyään on niin muodikasta."

Matka alkaa aamuvarhaisella, hyytävässä pakkasessa, autoissa ilman lämmitystä ja lasit niin jäässä, ettei koko matkalla mitään näy. Ihmiset kerätään matkan varrelta ja ilmenee että he kaikki ovat saaneet kutsun. Osa alistuu lähtemään, osa lähtee pakosta. Joukko on hyvin epätasainen ja sen matkanjohtajana on elämässä aina epäonnistunut, kiusattu, mitätön mies, joka lähtiessä heittää asuntonsa avaimet hankeen ja miettii pitäisikö hankkia raippa.

Tarinan alku kertoo miehestä, joka poimitaan mukaan puoliksi paleltuneena matkan varrelta. Hän on jättänyt autonsa ja hyvät varusteensa ja mennyt metsään, jossa kiertelee kauan ajatellen, että hän näin vaeltaessaan löytää totuuden.

Toinen syvästi masentunut on keski-ikäinen perheenisä, toimistopäällikkö, joka katsoo elämäänsä ja sen sujuvuutta kuin sivusta.

Mukaan otetaan väkisin nuori rautatieläinen Leevi, joka suunnittelee pakolaisen elämää, mutta ei väistä kohtaloaan. Mukana on myös 6-vuotias tyttö, jonka perheenisä ottaa lohduttaakseen. Lapsi ihmettelee miksi hänen piti lähteä yksin.

Tässä kohdin kertomusta on jo ymmärrettävä, että kyse on matkasta kuolemaan. Tuntemattomalle, pohjoisella jäämerelle, jossa odottaa punamönjäinen, musta laiva, jossa ei näytä olevan elämää. Tästä ei kuitenkaan puhuta.

Huovisen kuvaukset lähtijöistä ovat varsin synkkiä, monia kysymyksiä ja kylmääviä tunteita herättäviä.

On perheenemäntä, jonka luona yövytään ja joka puhuu Leevin kanssa rakkaudesta, koska Leevi ei ole sitä ehtinyt kokea ja emäntä on pettynyt pahasti. Tosin hänen puolisonsakin, joka ei lähde mukaan, on pettynyt.

Karmein kuvaus on isännästä, joka ruoskalla pakotetaan mukaan ja joka riehuu kartanollaan ajaen perheensä ja eläimensä tielle ja lopulta polttaen kaiken. Isäntä iskee raivoissaan kirveen ison sian selkään. Sika lähtee tepastelemaan tielle ja säikäyttää matkaajan, joka päättää että "tuollaista en muista nähneeni" ja näin selviää järkytyksestään.

Jokunen vapaaehtoinenkin lähtee, kuten Salmentauksen iäkäs mummo, joka hiljalleen etääntyy kotimäeltään ja nuoripari Tarja ja Pietari, jotka elämän velvollisuuksiin jo alkuun väsyneinä rakentavat talvipesän, josta heidät haetaan.

Huovismaiseen tapaan, jos niin tohtii sanoa, Talvituristissa on aivan erillisiä kertomuksia, kuten kuvaus metsään jääneen auton sammuvasta elämästä, kuvaus tuppisuisista autonkuljettajista ja kuljetusautojen raskaasta, sitkeästä kulkemisesta.

Matkan aikana kenellekään ei kerrota päämäärää ja sitä miksi on niin kylmää ja vaikeaa. Kaikki kuitenkin laskeutuvat veneisiin, joita laiva on lähettänyt. He lähtevät ja ihmiset jäävät laiturille veisaamaan lähtövirttä.

Arja Mikkonen

Huovinen, Veikko: Kuikka

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Kuikka, 1963

Pakinoita, parodioita, humoreskeja

Näissä pakinoissa on Huoviselle ominaista satiiria ja vaikutta siltä, kuin hän pitäisi jotenkin pilkkanaan yhteiskuntaa ja ihmisiä, ikään kuin hän katsoisi sivusta elämää. Joskus mietityttää onko hän tosissaan vai ei.

Huomioni kiinnittyi siihen, kuinka vaivattomasti hän siirtyi aiheesta toiseen. Kertomukset liikkuvat hyvin erilaisissa aihepiireissä kuten kuvauksesta missikilpailuista käyntiin rintapastillitehtaassa, ruotsalaisista, jotka valtaavat A.J. Luikun kalastuspaikan, hyvistä ystävistä Hulkosta ja Välitalosta, joiden pojat aiheuttavat harmeja, oravanmetsästäjän sihteeristä, juhla-ateriaan Tenkkemä-aavalla, jossa todetaan Schroderuksen olevan poromiehille aivan liian hyvä kokki.

Toisaalta olisi luullut, että hän olisi jatkanut alkamaansa tarinaa, saako dosentti Österling kuikan ammutuksi vai ei. Jätetään lukijan arvattavaksi kuinka käy.

Pakinoista huomaa kuinka monipuolinen kirjailija Huovinen on. Lopuksi haluan siteerata Kainuun Sanomia, joka uutisoi tuhkapilvestä: ”Ihmisellä on tässä maailmassa kusiaisen valtuudet.”

Kirsti Mikkonen

21.4.2010

Huovinen, Veikko: Kylän koirat

Lukupiiri 24.3.2010

Veikko Huovinen: Kylän koirat, 1962

Lukupiiriläisten mukaan "Kylän koirat" olisi määrättävä kouluissa oppikirjaksi ja koiran omistajille pakolliseksi oppaaksi. Veikko Huovinen kuvaa koiria niiden omasta vinkkelistä eikä pakota niitä ihmisen lapsiksi kuten monesti nykyaikana tehdään.

Monet elävät ja riemastuttavat muistot omista ja kylän koirista lukpiirissä muisteltiin ja kerrottiin.

Aivan aiheesta kirjasta on otettu hyvälle paperille painettu ja kauniisti tekijän valokuvat esittelevä uusi painos vuonna 2009.

Tämän sekä samaan aikaan ilmestyneen "Lemmikkieläin ja Valmismatka" -kirjan ansiosta minulle jäi haikea muisto kirjailija Veikko Huovisesta. Työtoverini täytti vuosia juuri uuden painoksen ilmestyttyä ja halusimme muistaa häntä omistukirjoituksella varustetulla kirjalla, niinpä lähdin tapaamaan kirjailijaa. Veikko Huovinen otti vastaan lukijansa viimeisen kerran ja ne lienevät viimeiset nimikirjoitukset, jotka hän elämässään kirjoitti. Hän totesi kirjoittaessaan, että laitan tähän päivämäärän, jotta tiedätte, että ainakin tällöin olin vielä hengissä. Nimikirjoitus on hauras kuten kirjailiijakin niitä kirjoittaessaan. Päivämäärä on 5.9.2009.

Leena Marja Tikkanen

Alla oleva esittely on julkaistu Koti-Kajaanissa kirjaston palstalla keväällä 2009:

Ystävänpäivän ja talven kunniaksi lähdetään seuraamaan koirien ”jälkiketjuja pohjoisen hangille, tohiseviin kyläpetäjikköihin, palokujille ja roskatynnöreiden taa”.

Nykyiset koirat voivat vain uneksia siitä vapaudesta ja kaveruudesta, josta Väiskit ja Junnut saivat nauttia talvikuukausina. Kirjailija vainuaa maanläheisesti koirien parhaat ruokapaikat, lempihajut ja löytää salaisimmatkin kätköt. Mitä tapahtuu, kun on "aika" ja narttuprinsessaa pidetään kytkettynä? Miksi koira saa porsaan paperit? Herkimmillään kirja kuvailee syyhyisen koiran rapsutusta, seurailee koiraperheen elämää ja pentujen puuhia.

Koirien tarkkailun lomassa löytyy mietteitä ajan ilmiöistä. Jätteiden käsittely ja otsatukkaiset miehet saavat osansa. Onko turismia kehitetty kirjan herättämin virikkein?

Kirja vie meidät aikaan, jolloin käytiin kansakoulua, sepällä oli kylässä paja ja pakkanen laski neljäänkymmeneen. Valokuvissa koirat esiintyvät juuri niin ”uskollisina omalle koiruudelleen” kuin kirjailija tekstissäkin kuvailee. Kirja on valaiseva opas aitoon koiranelämään ja loistavaa lukemista kaikille karvaturrien ihailijoille. (lmt)

Huovinen, Veikko: Konstan Pylkkerö

Lukupiiri 24.3.2010

Veikko Huovinen: Konstan Pylkkerö, 1961

Konstan Pylkkerö jatkaa Havukka-ahon ajattelijan tarinaa. Lukupiiri keskusteli kirjan pohjalta Veikko Huovisen ihmiskuvauksesta ja Pentti Haanpään vaikutuksesta Huoviseen.

Omia sanoja ja ilmauksia löytyy tästäkin kirjasta. Kun Konsta oli apteeraajana, mitä hän teki? Nykysuomen sanakirjan mukaan apteerata tarkoittaa katkoa, pölkyttää.

Eläinmuseon kuvaus ja henkilökohtainen kannanotto eläimiin on Huovisella ainutlaatuista. Kenellä muulla tulisi mieleen pohtia lunnin nokkaa:
"Täytetyt metsälinnut häntä eniten miellyttivät ja jänikset sekä oravat. Mutta lunnin uhkea nokka oli Havukka-ahon ajattelijalle kuin punainen vaate vihaiselle sonnille. Hän ei käsittänyt sitä salamyhkäistä, ehkä syvällistäkin viisautta, joka tuollaiseen nokkaan ylipäätänsä saattoi sisältyä. Siksi hän tuijotti kulmainsa alta lunnia ja piti kaikkea tätä henkilökohtaisena loukkauksena."
"... Ja nyt piti nähdä tuollaisia irstaita räähki, paljon ilkeämpiä kuin korppi ja närhi. Muuten hän olisi nämä hyväksynyt, mutta nokan suhteen oli jotain vinossa"

Huovisen syvä kunnioitus eläimiä kohtaan ilmenee seuraavasta:
"Kaksi lyijyraetta lävisti sydämen. siihen lysähti musta, karvainen peto ja puhalsi vitilumelle verisen vaahdon - ja elämänsä. Kova oli ollut sen elo, vaikeat ne tehtävät ja askareet, joita se oli määrätty aikojan alusta suorittamaan. Nyt se sai palkkion, ehkä hyvänkin."
"Tutkittiin ahman turkki, kynnet ja häntä, punnittiin sitä käsissä ja pojat katsoivat hampaat sekä raottelivat silmäluomia. Ihmetys oli suuri, sillä miten pystyi noin pieni eläin tappamaan lampaita ja poroja"

Kuitenkin Konsta riemuitsee mielessään ahman kaadosta ja tulevasta tapporahasta. Häntä kutkuttaa ajatus, että hänet jatkossa tunnetaan kostajana ja saa nimensä vielä lehtiinkin.

Syvästä ystävyydestä kertoo yllättävä tapaaminen Kronbergin kanssa. Maisteri Kronberg oli ollut Konstan kanssa männynneulasia laskemassa Lentuan saaressa ja nyt "alennustilassa" maalattu rouva vieressään, lapset takapenkillä. Kronbergin perhe ei oikein Konstasta piitannut, mutta Kronberg oli uskollien ystävälleen ja osoittaa avointa, rehellistä ihmisen kunnioitusta. Ystävän puolelle asetutaan, ystävyys ei riipu ulkoisista seikoista, asemasta tai rahasta.

Näinä aikoina ajankohtainen asia löytyy ennustuksesta: "Johan ne hinkkaa atomista sähköt, kun kosket loppuu". Tekokuustakin kelpaa lukea edelleen. Kirjan tekstit heijastavat viidenkymmenen vuoden takaista aikaa ja ne saavat lukijan hykertelemään muistojaan.

15.4.2010

Valmu, Leena: Veera tiellä


Leena Valmu: Veera tiellä. WSOY 2010.
Leenan Valmun teos kertoo kymmenvuotiaasta hensinkiläistytöstä Veerasta, jonka yksinhuoltajaäiti kuolee syöpään. Veera asustaa enonsa luona ja sukulaisten miettiessä hänen tulevaa sijoituspaikkaansa, Veera ryhtyy itse toimeen ja päättää etsiä isänsä. Äiti ei ole koskaan kertonut isän nimeä, mutta Veeralle se on paljastunut äidin kertomusten ja hyvän päättelykyvyn kautta. Isä asustaa kaukana Lapissa, Äkäslompolossa, eikä hän ole lainkaan tietoinen tyttärensä olemassaolosta. Veera on hyvin nokkela ja kekseliäs tyttö. Hän saa sukulaiset uskomaan, että hän on päivät koulussa ja pari yötä kaverin luona. Ja niin alkaa Veeran tapahtumarikas matka kohti Äkäslompoloa.
Matka on vaiheikas ja Veera tapaa monia auttavia ihmisiä, mutta myös niitä, jotka ajattelevat vain omaa etuaan. Matka etenee keski-Suomen kautta Oulun seudulle. Matkan varrella kaveriksi löytyy metsästä koira, joka seuraa Veeran matkaa uskollisesti. Toiseksi uskolliseksi ystäväksi löytyy tyrnäväläinen Akseli, joka auttaa Veeraa eteenpäin. Matkalla Veera kohtaa mm. Oulussa asuvan isotätinsä Elsan, joka on hieman jo dementoitunut. Veeraa dementia ei haittaa; päinvastoin siitä on enemmänkin hyötyä matkan teossa. Onhan siinä vaiheessa sukulaisille jo valjennut Veeran karkumatka ja hänet on etsintäkuulutettu.
Matkan viimeiset kymmenet kilometrit Lapissa ovat melkoista voimainponnistusta, mutta Veera on päämäärätietoinen ja sisukas. Löytyykö isä Äkäslompolosta ja mikä on Veeran kohtalo, se selviää vain lukemalla kirja. Teos on jännittävä ”tien päällä” –kuvaus ja se koukuttaa kaikenikäisiä niin, että kirjan laskeminen käsistään ennen loppuratkaisun selviämistä on vaikeaa. PA.

Katri Tapola: Väinämö


Katri Tapola: Väinämö. Vain ulkokäyttöön.
Tammi. 2009.

Väinämö on ekaluokkalainen poika, jonka äidin nimi on Aino ja isän nimi on Kullervo. Väinämö harrastaa kanteleen soittoa ja äidin mielestä he ovat kalevalainen perhekunta. Äiti on myös sitä mieltä, että Väinämö soveltuu vain ulkokäyttöön, koska välillä hänestä löytyy sen verran ylimääräistä energiaa.

Väinämön oli määrä syntyä Kalevalanpäivänä, mutta hän syntyikin vasta seuraavana päivänä, joka tuolloin sattui olemaan karkauspäivä. Niinpä Väinämöllä on oikea syntymäpäivä neljän vuoden välein.

Väinämön parhaita kavereita ovat samanikäiset Tarmo ja Onni. Väinämö, Tarmo ja Onni ovat vakoiluiässä. Heidän kohteenaan on erityisesti naapurissa asuva Ylä-Tilhi Itse, koodilyhenne vakoilukielellä YTI. YTIllä on menossa monenlaisia bisneksiä, koskapa hänen puhelimensa soi jatkuvasti varsinkin joulun alla.

Bisnekset vaikuttavat sen verran epäilyttäviltä, että vaativat pojilta valppaana oloa. Ihmetystä herättää myös se, että paikallisen ilmaisjakelunlehden sivuilta löytyy ilmoitus, jossa YTI esiintyy peitenimellä Karsten.

Luokan retkellä eduskuntataloon selviävät sitten YTIn salaisuudet mm. se, miksi hän jonain päivänä käyttäytyy niin leuhkasti, ettei edes tervehdi. Vakoilun ohessa paistetaan pannukakkua, jonka resepti löytyy myös kirjan sivuilta.

Teos on ilmestynyt kotimaisten kirjailijoiden helppolukuisessa Kirjava Kukko –sarjassa. PA.

23.3.2010

Huovinen, Veikko: Hamsterit

Lukupiiri 24.2.2010

Huovinen, Veikko: Hamsterit, 1957

Olen lukijana, kuten miehenikin, hyvin kirjailijauskollinen; mikäli ensimmäinen lukukokemus on positiivinen, luen mieluusti kirjailijan muitakin teoksia. Siitä syystä olikin hyvä, ettei vieraaksi kokemamme ”Rauhanpiippu” ollut lukemistamme Huovisen kirjoista ensimmäinen. Hamsterit oli lukukokemuksena miellyttävä ja helppolukuisuutensa vuoksi sitä voi suositella monen ikäisille. Hamsterit on ensimmäinen Huovisen kirjoista, jonka olen aikoinaan lukenut koulussa. Odotin siis mielenkiinnolla, miten vuosikymmenet ovat muuttaneet minua lukijana ja miten kirja avautuisi nyt ehdittyäni kypsempään ikään.

Päähenkilö, n. 40-vuotias Hamsteri-niminen mies, on perinnöksi saamillaan rahoilla ostanut maalta pienen mökin, jonka hankintaan kaikki perintövarat sitten ovatkin huvenneet. Köyhää Hamsteria pidetään paikkakunnalla hivenen outona eläjänä. Elantonsa hän saa kirjoittelemalla lehtiin ihmisistä, eläimistä ja näiden talvivarastoinnista. Lemmikkinä hänellä on Minni-hiiri, jolle hän on rakentanut vanhasta lasiovellisesta kirjahyllystä asumuksen, jonka hyllyille hän kätkee hiirelle ruokaa löytämistä ja edelleenvarastointia varten. Ikkunan kautta hän puolestaan pääsee itse seuraamaan hiiren toimia.

Hamsterilla on yksi intohimo ylitse muiden – pohtiminen, mitä kaikkea voisikaan varastoida turvatakseen leppoisan olon talvikaudeksi. Tarvikkeiden määrät ovat hyvin ylimitoitettuja ja ne hän laskee erikoisin mittayksiköin ja niitä muunnellen. Innoituksensa Hamsteri saakin lukemistaan seikkailukirjoista mm. Robinson Crusoesta ja Jack Londonista.

Hamsterin naapuriin muuttaa Rurik vaimonsa Tellun ja kolmen lapsensa kanssa. Rurikista muotoutuu kuva, että hänen taloutensa on puolestaan kunnossa; onhan hän voittanut veikkauksessa päävoiton. Muutoin elämä on häntä aiemmin kaltoin kohdellut ja hän on hieman hukassa ja toimintakyvytön. Hamsterin selkeät suunnitelmat talvivarastojen kokoamisessa auttavat ja innostavat Rurikia perheineen laittamaan elämän järjestykseen.

Hamsterin ja Rurikin välille kehkeytyykin ystävyyssuhde. Hamsteri löytää parhaat marjamaat ja hänen opastuksellaan käydään tapaamassa maanviljelijää, jolta hankitaan mm. puoli sikaa ja kolme lammasta. Vilhelmiina-muori tekee Rurikille turkisliivit ja koko perheelle sukat. Jallulta hankintaan honkapolttopuuta ja metsästäjältä riistalintuja, joita myöhemmin pariloimalla paistetaan. Metsästäjä myy Rurikille myös Luppakorva-koiran, joka huolehtii kodin turvaamisesta. Loput tarvikkeet hankitaan kaupungista - jopa paloviinan hankinnalle löydetään oikeutuksensa.

Kun lopulta kaikki talvivarastot ovat koossa, antaa talvi odottaa itseään. Lopulta talvi kuitenkin tulee ja nautiskelu voi alkaa …

Mielestäni eräänä tarinan punaisena lankana on turvallisuuden ja mielihyvän tunteiden kokeminen ja miten ihminen ne saavuttaa.

Lisäksi Hamsterissa korostuu ihmisen ja eläimen samankaltaisuus. Kuten eläin tekee pesän itselleen, niin me ihmisetkin teemme kodistamme pesänkaltaisen paikan, jossa olemme turvassa. Ja taidammepa me itse kukin hamstrata niitä talvivarastoja syksyisin; kuka marjastaen ja sienestäen, kuka metsästäen.

Osalle turvallisuus voi olla varautumista pahan päivän varalle. Emme ole kokeneet pulakautta, mutta hyvässä muistissamme ovat Ruotsiin suuntautuneet ”rasvareissut”, joilta hamstrattiin voita, sokeria ja näkkileipää. Nykymarkkinamiesten slogan ”osta kolme, maksa kaksi” vetoaa puolestaan sisäiseen hamsteriimme – kun halvalla saamme, mitoitamme tarpeemme Hamsterin tavoin yläkanttiin.

Mielihyvän tunteen voi saada myös hyvästä ruoasta ja kirjallisuudesta, kuten Hamsteri tekee:


”Talvi-iltoina, vihurien liehutellessa lumijauhoa kinoksien harjanteilla ja pihlajanoksan rapsuttaessa ikkunaa, Hamsteri kerää lukutuolinsa viereen kirjoja, joissa kerrotaan hirsikämppiin majoittuneista metsästäjistä ja muista vaeltajista. Hän etsii kirjoista lumimyrskykohdat. Tuuli heiluttaa kaminantorvia, mökit peittyvät lumeen ja pakkasta on 122 Fahrenheit-astetta. Mutta tukevassa majassa metsästäjä syö kaatamansa peuran tai puhvelin lihaa. Eskimoakka keittää hylkeenlihaa, ja rasvanaamainen ukko syö sitä määrättömästi. Hamsteri tuntee jo kielellään kuivatun poronlihan tai puhvelin niskakyttyrän erikoisen maukkauden. Entäs nuo peltikauhoissa paistetut ihanat käristykset! Kanadan hirvestä on leikelty ohuita, meheviä viipaleita, jotka ovat ruskistuneet silavan kanssa. Sen päälle vaahterasiirapilla siveltyjä maissikeksejä ja yönmustaa kahvia, jonka seassa on tilkkanen paloviinaa. Paaluaitassa on kasoittain jäätyneitä lohia, saatu verkoista syyskudun aikana …”

Ei sovi myöskään sivuuttaa Hamsterin ja Rurikin välistä ystävyyttä eikä sitä tosiasiaa, miten monen henkilön toiminnan tuloksena talvivarastot saatiin kokoon.

Huovinen on kuvannut tämän hyvin seuraavassa otteessa, jossa jokaisen panos on tärkeä ja merkityksellinen, kuten hyvin toimivassa yhteiskunnassa kuuluukin olla:


”Hyvä on maa, joka kasvattaa ravintoaineita ja hyviä ovat taitavat, ahkerat ihmiset! Näin ajattelee Rurik, näin miettii onnellinen Hamsteri. Toiset kasvattavat lampaita, toiset taas kaatavat puita. Joku työskentelee tehtaassa, joku taas tekee virastotyötä. Hallintoviranomaiset hallitsevat ja opetustoimikin hoidetaan. Iloluonteiset tai surumieliset taiteilijat viihdyttävät kansaa, ja parturi leikkaa niskatukan. Näin tulee kaikki tehdyksi ja suuri tyytyväisyys asuu kaikkialla. Kelpaapa silloin mukuttaa lammaspaistia ja verhota ruumis turkisliiveillä.”

Pirkko ja Jorma Mikkonen

19.3.2010

Scary songs and terrifying tunes


Scary songs and terrifying tunes

ABC Music 2008

Aina silloin tällöin kohdalle osuu musiikkiäänite, josta helposti tietää mihin tarkoitukseen se on luotu. Lastenmusiikkilevy Scary songs and terrifying tunes, on arvatenkin koostettu luomaan jännittävää tunnelmaa ja äänimaisemaa lähinnä Halloween kekkereille tai vastaaviin lastenjuhliin, joissa tarvitaan tietyntyylistä teemallista taustamusiikkia.

Haamut, noidat ja hirviöt kuuluvat olennaisena osana kauhugenren hahmokavalkadiin ja niinpä ne ovat luonnollisesti hyvin edustettuina myös tämän levyn eri kappaleissa. Levyllä on 15 englanninkielistä laulua, joista osa on viihdyttänyt kuulijoita jo vuosikymmeniä, sukupolvesta toiseen. Mukana ovat mm. kappaleet Dem Bones, The Addams family, Ghostbusters ja Cruella De Ville, joista ainakin osa on tuttuja elokuvasävelminä.

Kaikki levyllä olevat laulut ovat onneksi sen verran hassusti ja humoristisella otteella toteutettuja, että ne soveltuvat aivan mainiosti pienillekin kuulijoille. Kappaleet eivät siis ole missään nimessä liian pelottavia. Musiikki sopiikin oivallisesti mm. päiväkotien erilaisiin tapahtumiin.

4.3.2010

Huovinen, Veikko: Siintävät vuoret

Lukupiiri 24.2.2010

Useampi lukupiiriläinen oli saanut Siintävät vuoret lahjaksi pian sen ilmestyttyä 1959. Kirjan lukemiseen liittyi haikeita, herkkiä ja romanttisiakin muistoja. Kirjailijan kirjeessä kustantajalle todetaan, että kyseessä on puhdashenkinen vaellustarina nuorille, jotka retkeilevät vuorilla tai tuntureilla. Myöhemmin Veikko Huovinen ujosteli ja vähän häpeilikin herkkää rakkaustarinaa, jonka synty liittyy omaan elämäntilanteeseen.

Keskustelussa todettiin puhdashenkisyyden ihannointi ja ylen jäykkä keskustelu, nykynuorille ei teosta kannattane tarjota. Aikansa tuote kirja on myös jyrkkien luokkaerojen korostuessa. Johtajan tytär ja työmies ovat aivan eri maailmoista, teitittelevätkin toisiaan. Poika jurottaa kätkeäkseen ihastuksensa ja tyttö vähän halveksiikin kokematonta ja yksitotista poikaa.

Parasta kirjassa ovat unelmat ja luonnonkuvaus, joka on Huovismaisen elävää ja kaunista. Monien mielessä tapahtumapaikkana ovat Vuokatin vaarat ja vaarojen yli kulkeva kirkkotie. Vuoret ja vuorien tuonpuoleinen maailma olivat kiehtoneet poikaa niin kauan kuin hän oli tehnyt töitä metsässä. Huipulle pääsy ja unelman toteutuminen antavat voimia kiipeämiseen. Päämäärän saavuttaminen taas merkitsee unelman särkymistä, jää vain tyhjä olo. Mikä nyt auttaa kestämään työn raskauden? Siintävien vuorien arvoitus oli ratkennut.

Vaellustarina saa filosofista ulottuvuutta seuraavassa kappaleessa:
”Ja taas on Reima oivaltavinaan erään puolen ihmiselämästä. Kaikki jotka elävät ovat ikään kuin matkalla milloin nousevassa, milloin laskevassa maastossa. Matkan päämäärä on yleispiirteittäin tiedossa, mutta sen paikan ja ajan yksityiskohdat mihin päädytään, ovat salatut. Jokaisella on saattajansa tällä matkalla, aviopuolisoilla on toisensa, työntekijällä esimies tai työtoveri, koululaisella opettajat. Harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota siihen seikkaan, että vierellä kulkeva on matkatoveri, josta ehdottomasti on erottava…” (Veikko Huovinen: Kootut teokset, 3.osa s.334).

Keskustelua muistiin merkitsi LMT

23.2.2010

Maailmanpolitiikan Atlas


Maailmanpolitiikan Atlas. Intokustannus 2009.

Maailmanpolitiikan atlas on karttakirja, joka 300 kartan ja tilastokuvan avulla esittelee politiikan taustatietoja. Karttojen lisäksi teoksessa on eri eurooppalaisten asiantuntijoiden laatimia artikkeleita tämän hetken maailmanpolitiikkaan vaikuttavista tekijöistä.

Teoksen aihealueita ovat muuttuvat valtasuhteet, maailma eri näkökulmista, energiantarpeiden tuomat haasteet, maailman erilaiset konfliktialueet ja konfliktien taustat ja Afrikassa tapahtuvat muutokset. Kirjassa on artikkeleita mm. väestönkasvusta, vesipulasta, fundamentalismista, aidsista, internetistä, EU:n asemasta ym. Eri maanosista nostetaan esille niiden erityispiirteitä mm. Etelä-Amerikan konfliktien historiaa ja Afrikan etnisiä ristiriitoja. Artikkelien yhteydessä on mainittu linkkejä, joista löytyy lisätietoja. Teos on ilmestynyt alun perin ranskankielisenä ja suuri osa asiantuntijoista on ranskalaisia. Maantieteilijöiden ja kartografien laatimat kartat ja kuvat sisältävät hyvin paljon tietoa ja mahdollistavat myös lukijan omia tulkintoja maailmanpoliittisesta tilanteesta. PA.

22.2.2010

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Tuomas Kyrö: 700 grammaa. WSOY, 2009

Kertoja, kaikkivoiva Valmentaja päättää tutkia isä-poika-suhteen kehittymistä ja onnen saavuttamista urheilun avulla. Kohteeksi valikoituu mies, jollaisia syntyy miljardeja kahdessa tuhannessa vuodessa, Ilmari. Pienen keskosen Rainerin syntymä saa Ilmarin lupaamaan, että hän hyppää seitsemän metriä, jos poika vain jää henkiin. Valmentajan hetki on tullut, sopivasti kannustaen Ilmarista tulee voittaja.

Ilmarin ja lasten puolesta uhrautunut vaimo Liisa lähtee opiskelemaan ja päätyy luomaan uraa kirjailijana. Raineri ottaa tehtäväkseen valvoa, että isä lunastaa lupauksensa. Hän ei ehdi olla lapsi eikä edes halua. Valmentajan apulaisina toimivat veli ja vanhempi poika. Kaikkia keinoja käytetään, kovasta työstä harmaalle alueelle ja paljon yli. Pieleen menee. Ilmari joutuu miettimään mikä olikaan tavoite. Raineri jää yksin ja muut vetäytyvät vastuusta. Liisa markkinoi kirjaansa Englannissa.

Ellei isä niin poika, urheilumaine on tarkoitus palauttaa hyppylingon avulla. Tulos on odottamaton. Löytyy elämän tarkoitus, löytyy perhe.

700 gramma koostuu eri kertojien tarinoista. Se sekoittaa todellisia ja keksittyjä henkilöitä, haastatteluja, päiväkirjamerkintöjä ja viranomaisten epävirallisia muistiinpanoja kuten Veitikka. Tuomas Kyrö on kertonut ihailevansa Veikko Huovista kirjoittajana ja humoristina. Teksti houkuttelee lukemaan, Kyrön huumorissa on suolainen maku.

700 grammaa on Tuomas Kyrön viides romaani. Sen lisäksi hän on kirjoittanut pienoisromaaneja, radiokuunnelmia, kolumneja ja sarjakuvia. Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. 700 grammaa nimettiin vuoden urheilukirjaehdokkaaksi ja vuoden urheilukulttuuriteko ehdokkaiksi 2009. Se olisi ansainnut molemmat kunniamaininnat.(lmt)

3.2.2010

Susan Boyle : I dreamed a dream


Brittiläinen Susan Boyle ponnahti julkisuuteen viime keväänä Britain´s Got Talent-kykyjenetsintäkilpailun kautta.Hän ei voittanut, mutta tuli toiseksi les Miserables-musikaalista peräisin olevalla laululla I dreamed a dream.Suorituksellaan hän ällistytti täysin sekä yleisön että tuomarit, joiden ulkoiseen olemukseen perustuneet ennakko-odotukset ja kilpailijan taitava esitys olivat kaukana toisistaan. Esitystä on katsottu You Tubesta miljoonia kertoja. Ihmisiä ympäri maailmaa on koskettanut Boylen tarina köyhyydestä ja tuntemattomuudesta tähteyteen. Kertomansa mukaan hän on aina halunnut laulaa ; ennen menestystään hän toimi kirkon vapaaehtoistyöntekijänä, joka harrasti laulamista mm. paikallisessa kirkkokuorossa ja karaokessa.

I dreamed a dream on Susan Boylen ensilevy, joka ilmestyi viime marraskuussa ja osoittautui menestykseksi. Se nousi viime vuoden myydyimmäksi pitkäsoitoksi Britanniassa, jossa sitä myytiin 1,5 miljoonaa kappaletta.

Levy sisältää tulkintoja klassikkosävelmistä kuten Cry me a river ja Amazing grace. Mukana on myös levyn nimikkosävelmä I dreamed a dream ja aiemmin Rollareiden tunnetuksitekemä White
Horses. Levyn kokonaistunnelma on rauhallinen ja sävelmät kauniisti esitettyjä, joissa laulajan lähes enkelimäinen ääni soi hyvin. (HH)

27.1.2010

Huovinen, Veikko: Rauhanpiippu

Lukupiiri 20.1.2010

”Pötyä, etten olisi ottanut kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, joskin se on tapahtunut usein leikkiä aseena käyttäen.--Rauhanpiippu on pasifistinen julistus”.
”Ihmisten puheiden ja Rauhanpiipun jälkeen tunsin itseni niin ilkeäksi ihmiseksi, että oli pakko kirjoittaa Hamsterit. (Veikko Huovinen, Humusavotta).
Kansilehti: Kertomus filosofi Petro Pacpipon paosta Pohjois-Nefortasta Mielkukon maahan ja sangen tarkka selonteko hänen eriskummallisesta maailmankatsomuksestaan, hänen suuresta puheliaisuudestaan ja hänen kinasteluistaan oppimattoman kersantti Milita Forton kanssa.
Kirjassa on esperantonkielinen nimistö. Arto Seppälä toteaa, että syy ei liene kovin kaukaa etsittävissä: Huovinen halusi pienen puolueettoman maan kirjailijana puhua sodan kauheuksista kajoamatta suurvaltapolitiikkaan.
Kirjahan kirjoitettiin ja ilmestyi 1956,vuosikymmen sodan päättymisen jälkeen, keskellä sotakirjojen tulvaa , aikana jolloin toisen maailmansodan jälkeinen kylmä sota vallitsi, oli mm. Unkarin kansannousu ja sen kukistaminen.
Nefortalainen kersantti Milita Forto, Urhoollinen Sotilas, saa esimieheltään tehtäväkseen saattaa filosofi Petro Pacpipon eli Petro Rauhanpiipun turvallisesti pois sodan jaloista Mielkukoon. Bandito-niminen valtio (rosvo) on hyökännyt Neforta-nimisen pienvallan kimppuun. Neforta merkitsee heikkoa. Banditon hyökkäyksen syy on se, että se haluaa varjella Nefortaa toisen suurvallan, Mielkukon (hunajakakku), hyökkäykseltä.
Miksi sota syttyi? Kirjassa esitetään perinteiset sodan selitykset: Tahdottiin vapauttaa Nefortan kansa ikeen alta. Haluttiin suojella Nefortaa Mielkukon hyökkäykseltä. Haluttiin suojella Banditoa Nefortan hyökkäykseltä Tahdottiin oikeuden voittavan.
Koko pakomatkan tarkoitus on varjella filosofi joutumasta vihollisen propagandakäyttöön. Mutta yhden sodan lisäksi syttyykin toinen sota ja se kestää monta vuotta. Todetaan että tykkien piiput ovat käyrät. Mutta salakuljetuksen keskuspaikassa voitiin taloudellisesti hyvin.
Kirjan rakenne on vaellusromaani, päähenkilöinä parivaljakko, joka vaeltaa seikkailusta toiseen. Rakenteen osalta viittaukset maailmankirjallisuuteen ovat olleet kriitikkojen arvioinneissa yleisiä. Sankari ja hänen aseenkantajansa.
Muissa Huovisen kirjoissa esiintyvät teemat löytyvät Rauhanpiipustakin: varastoidaan, varustaudutaan, piileskellään, syödään ja juodaan hyvin, tavataan kummallisia ihmisiä ja sattumuksia. Mikä näiden kaikkien symboliarvo on? Mitä Huovinen haluaa sanoa teoksellaan?
Teos on Huovisen neljäs ja osoittaa suurta muutosta aikaisempaan tuotantoon verrattuna. Tällaisia yllätyksiä hänen tuotannossaan on jatkuvasti.
Rauhanfilosofin välillä puuduttavat puheet perustelevat ja väittävät. Välillä lukija tulee ihmetelleeksi onko Huovinen tosissaan vai satiirikko myös filosofin rauhanaatteesta: romaanin loppuratkaisussa filosofi on kotonaan Nefortassa, puettuna narrin asuun. .

Lukijakokemus:
Joskus vuosia sitten luin teoksen nopeasti, seikkailuromaanina, lähes jännitysromaanina jossa piti jo kurkata kirjan viimeiseen kappaleeseen, miten sankareiden lopussa käy. Nyt lukukokemus oli toinen: hyvin hidas, muutama sivu illassa, sanojen ja lauseiden monimerkityksellisyyttä oli pohdittava.
Jo vuonna 1975 teoksessaan Ajatus on hiirihaukka Arto Seppälä toteaa, että Huovinen julkaisi osallistuvan ja sodanvastaisen romaanin aikana, jolloin niitä ei meillä vielä huudettu esiin, vaan vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Tämän päivän historiallisessa valossa voisi sanoa että teos ilmestyi vuosikymmeniä liian ”aikaisin”. Niinpä se ansaitsisi nyt uuden painoksen ja uuden arvioinnin. Huovinenhan on ollut aina edellä aikaansa tuotannossaan.
Lähteet:
Arto Seppälä: Ajatus on hiirihaukka, Veikko Huovinen, humoristi. WSOY 1975
Pertti Hallikainen: Satiirilla sanottua. Kaksi Veikko Huovisen teosta. Kirjallisuuden tutkijain seuran vuosikirja 21, SKS 1965.
Veikko Huovinen:Humusavotta. Kirjailijanpäiväkirja 1974-1975. Otava 1976.
Tero Liukkonen: Veikko Huovinen. Kertoja, veitikka, toisinajattelija. SKS 1997.

Anja Hongisto

15.1.2010

Kalliola, Iiris : Kumipallosta lasi-ikkunaan


KUMIPALLOSTA LASI-IKKUNAAN – mistä tavarat tehdään?
Iiris Kalliola & Jukka Lemmetty

”Tervetuloa materiaalien mainioon maailmaan!”

Mitä saadaan lakritsinmustasta nesteestä? Kumia, josta voidaan tehdä kumisaappaita tai autonrenkaita. Kumipallosta lasi-ikkunaan selvittää mistä kaikkien tuntemat tavarat tehdään. Kuinka iso työ on tehtävä materiaalien saamiseksi, kun kiviaines louhitaan kaivoksista ja öljy porataan merenpohjasta. Kirja on jaettu osiin materiaalien mukaan ja jokaisen osion aloittaa pieni runo kyseessä olevasta materiaalista.

Kirja on riemukkain kuvin höystetty tietopaketti materiaaleista, joka ei unohda kierrätystäkään. Ekologinen ja eettinen näkökulma kulkee mukana kannesta kanteen. Runsaan tiedon lomassa kysytään hyvin tärkeä kysymys, kuinka pienentää jätevuorta?

Iiris Kalliolan teksti on iloista ja innostavaa. Hauskuutta ei puutu tekstistä eikä liioin kuvista, Jukka Lemmetyn riemukkaat kuvat täydentävät faktatiedon mainiosti. Kirja sopii kaikille tiedonjanoisille pienestä tutkijasta oppivaiseen koululaiseen ja muistiaan virkistävään vanhempaan. Kirja on parhaimmillaan yhteisissä lukuhetkissä, jolloin tietoa voidaan pureskella yhdessä vielä pidemmälle ja keskustella askarruttavista asioista sekä omista kokemuksista.

Kumipallosta lasi-ikkunaan on energinen ja opettavainen lukukokemus!
(Mari karvonen)