19.3.2010

Scary songs and terrifying tunes


Scary songs and terrifying tunes

ABC Music 2008

Aina silloin tällöin kohdalle osuu musiikkiäänite, josta helposti tietää mihin tarkoitukseen se on luotu. Lastenmusiikkilevy Scary songs and terrifying tunes, on arvatenkin koostettu luomaan jännittävää tunnelmaa ja äänimaisemaa lähinnä Halloween kekkereille tai vastaaviin lastenjuhliin, joissa tarvitaan tietyntyylistä teemallista taustamusiikkia.

Haamut, noidat ja hirviöt kuuluvat olennaisena osana kauhugenren hahmokavalkadiin ja niinpä ne ovat luonnollisesti hyvin edustettuina myös tämän levyn eri kappaleissa. Levyllä on 15 englanninkielistä laulua, joista osa on viihdyttänyt kuulijoita jo vuosikymmeniä, sukupolvesta toiseen. Mukana ovat mm. kappaleet Dem Bones, The Addams family, Ghostbusters ja Cruella De Ville, joista ainakin osa on tuttuja elokuvasävelminä.

Kaikki levyllä olevat laulut ovat onneksi sen verran hassusti ja humoristisella otteella toteutettuja, että ne soveltuvat aivan mainiosti pienillekin kuulijoille. Kappaleet eivät siis ole missään nimessä liian pelottavia. Musiikki sopiikin oivallisesti mm. päiväkotien erilaisiin tapahtumiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti