Asko Sahlberg: Amandan maailmat
LIKE, 2017
Göteborgissa asuva
Asko Sahlberg (s. 1964) suunnitteli kirjailijan uraa jo nuorukaisena. Hänelle
myönnettiin Veijo Meri –palkinto viime vuonna, palkintoperusteissaan raati
kertoi ”Teoksista löytyvät ydinkysymykset: mitä ovat oikeus ja kohtuus, mikä on
elämässä arvokasta, mitä on ihmisarvo, millainen on ihmisyyden koko kirjo?”
Käsissäni oli uusi
lukukokemus, itselleni uusi kirjailija, jonka johonkin teokseen halusin
tutustua. Heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien tiesin, että tämän kirjan
lukisin loppuun, sitä en tiennyt, kuinka paljon ajatuksia tämä teos herätti.
Kirjan lopussa toivoin kirjan olevan omani, että olisin voinut tehdä siihen
reunahuomautuksia ja alleviivauksia, joihin voisin palata myöhemmin.
Kirja kertoo
vanhasta naisesta. Hän asuu yksin kaupungin laitamilla kotitalossaan. Juuri kun
Amanda oli tottunut yksinäisyyteen muistivat kaupungin virkaihmiset hänet. Amandalla ei ollut sähköä, mutta oli siistiä,
oli kaakeli- ja leivinuuni, monta öljylamppua ja kynttilöitä komerossa tarpeen
varalle ja patteriradio. Puutarhassa oli omenapuita, kasvi- ja perunamaa.
Puhelimen asemaa hoiti tarvittaessa huuto naapurin Janssonille. Amanda oli sitä
mieltä, että ”jos en pysty huutamaan, olen kai kuollut eikä avulla ole siinä
vaiheessa enää minulle väliä.” Jansson oli myös yksinäinen, läheisyyttä
kaipaava eläkeikäinen leskimies. Keskenään heillä oli hieman eriskummallinen
suhde. Auttoivat toinen toistaan, tavallansa.
Kaupunkiin oli
saapunut maahanmuuttajia, eivätkä olot ole kovin hyvät heilläkään. Amanda
tutustuu sattumalta nuoreen maahanmuuttajapoikaan, Samiriin. Aluksi hän on
epäluuloinen pojan suhteen, mutta vaatettaa, syöttää ja antaa jopa yösijan
hänelle. Päivät poika on poissa, mutta yöksi hän palaa Amandan peräkamariin. Amanda
ajattelee, että hän on vielä lapsi, jota kukaan ei halua. Kun Samir katoaa,
rikkoutuu Amandan normaali arkirytmi. Hän lähtee etsimään poikaa toiseen
kaupunkiin ja joutuu poistumaan kotikaupungistaan ensi kertaa elämässään.
Amanda on tutkimusmatkalla maailmaan, joka on hänelle outo.
Eräänä päivänä
Amandan portille pysähtyy vanha mies, Valdemar. Hän on lähtenyt vanhainkodista,
ei siksi, että hoito olisi jotenkin huonoa, vaan sen vuoksi, ettei siellä hänen
mielestään kunnioiteta ihmistä. Hän on surullinen ja kokeekin olevansa
kaatopaikkajätettä, vaikka on koko ikänsä tehnyt töitä. Valdemar tutustuu
naapurin Janssoniin ja muuttaakin tämän luokse. He seuraavat tiiviisti uutisia
kaupunkien levottomuuksista. Valdemarin mukaan yhteiskunnan ongelmat eivät
synny siitä, että se tarjoaa turvapaikan sotaa paenneille ihmisille, vaan
siitä, että useat sotaa paenneista tuovat sodan kokemukset mukanaan.
Tekstiä lukiessa
ei voi välttyä omilta pohdinnoilta yhden ihmisen hyväntahtoisuudesta ja
riittävyydestä tehdä maailmasta parempi.
Eija Huhtanen
Otanmäen kirjasto
Teokset
Pimeän ääni, WSOY 2000
Eksyneet, WSOY 2001
Höyhen, WSOY 2002
Hämärän jäljet, WSOY 2002
Tammilehto, WSOY 2004
Yhdyntä, WSOY 2005
Paluu pimeään, WSOY 2006
Siunaus, WSOY 2007
He, WSOY 2010
Häväistyt, WSOY 2011
Herodes, WSOY 2013
Yö nielee päivät, LIKE 2014
Pimeys (Pimeän ääni, Hämärän jäljet, Paluu pimeään), LIKE 2014
Irinan kuolemat, LIKE 2015
Pilatus, LIKE 2016