Mikko Moilanen: Suomen pyövelit

Mikko Moilanen: Suomen pyövelit

Docendo, 2019.

Jos kaipaa syksyn synkeyteen sopivaa luettavaa, kannattaa tarttua Mikko Moilasen teokseen Suomen pyövelit. Mustiin kansiin painettu opus käy läpi ammattikunnan veristä historiaa, ja samalla pureutuu yksittäisten pyöveleiden vaiheikkaaseen elämään. Myös Kajaani on vahvasti edustettuna tässä surkeiden sattumusten sarjassa. Kuolemantuomioita toimeenpantiin täälläpäin ahkerasti, ja täkäläiset lääninpyövelit pyörivät keikkojen perässä pitkin Suomea. Toisinaan matkat menivät myös rankan juopottelun puolelle. Pyövelin työ näyttäisi olleen rankkaa kaikin tavoin.

Nykypäivän oikeusvaltiota alkaa kummasti arvostaa, kun lukee esimerkkejä entisaikojen oikeudenkäytöstä. Rangaistukset olivat ankaria ja erittäin julkisia. Pyöveli toimitti kuolemantuomioiden lisäksi ruoskimis- ja häpeärangaistuksia ja hoiti kaikenlaisia hanttihommia, jotka eivät kunnialliselle väelle sopineet.  Ammattikunta oli kauttaaltaan pelätty ja halveksittu, vaikka työn tärkeyttä harvoin kyseenalaistettiin. Monet alkuaikojen pyöveleistä olivat itse asiassa armahdettuja rikollisia, jotka saivat vaihtoehdoikseen tarttua mestauskirveeseen tai tulla itse mestatuiksi. Tämä osaltaan selittää miksi heitä kartettiin. Kirja osoittaa myös, että teloituksen möhliminen saattoi käydä pyövelille itselleen hengenvaaralliseksi. Suomessakin tiedetään tapaus, jossa pillastunut väkijoukko kävi kömpelön pyövelin kimppuun ja pahoinpiteli tämän hengiltä. Kirja on täynnä vastaavia karuja anekdootteja.

Huomattava osa Moilasen kirjan tiedoista on kokonaan uusia. Hän on tonkinut lukuisia arkistolähteitä ja käynyt läpi perimätietoa, laatien samalla kattavan kuvauksen entisaikojen ankarasta oikeudenkäytöstä. Sekä niistä unohdetuista ihmisistä, jotka kirveitä heiluttivat. Pyöveleiden historia ei ole aiheena kevyimmästä päästä, mutta kirjan äärellä on helppo viihtyä ja kauhistua.

Tuomas Kumpula

Aune Mikkonen: Kotona viidakkokylässä

Aune Mikkonen: Kotona viidakkokylässä. Pirkko Luoma Papua-Uudessa-Guineassa. Suomen Lähetysseura 2014, 176 s

Pirkko Luoma tiesi jo nuorena, että hän haluaa lähetystyöhän. Hän opiskeli kielitieteitä ja päätyi raamatunkäännöstyöhän Laningwapin kylään, jossa puhuttu urimin kieli on yksi Papua-Uuden-Guinean yli 800 kielestä. Kielen opiskelu alkoi äänteistä ja aakkosista, mitään kirjoitettua mallia ei ollut.

Työ vaati syvällistä perehtymistä ja uusien käsitteiden luomista sellaisille sanoille, joille ei urumin kielessä ollut vastinetta. Vuosi on ”puutarha”, joten kuukausien nimet kehitettiin puutarhakasvien kasvuvaiheista. Lapsi on iässä ”nyt se kävelee” tai ”nyt se jo osaa muutamia sanoja”. ”Höyhen ampuu” tarkoittaa vanhusta, jonka tukka on tullut valkoiseksi. Kirjakielen kehittäminen on ollut tärkeä saavutus, sen johdosta lapset voivat nyt saada opetusta omalla äidinkielellään.

Ennakkoluulottomuutta, rohkeutta ja monenlaista tietotaitoa on vaadittu yli 30 vuoden aikana, jolloin Pirkko Luoma on työskennellyt Laningwapin kylässä. Hän on sovitellut ristiriitoja, hoitanut sairauksia ja johtanut rakennustöitä yhteistyössä kyläläisten ja muiden avustustyöntekijöiden kanssa. Hän sairastui vakavasti ja joutui vuodeksi toipumislomalle Suomeen, mutta palasi takaisin. Tärkeää on ollut puhtaan veden keräysmenetelmän saaminen kylään peltikattoisia taloja rakentamalla.

Pirkko Luoma on nyt palannut Kajaaniin, mutta jatkaa käännöstyötään yhteistyössä muiden kääntäjien kanssa tietoverkkojen välityksellä.

Kun Pirkko Luoman lapsuudenystävä Aune Mikkonen sai vierailla Papua-Uudessa -Guineassa, hän lupasi kirjoittaa kirjan ystävästään. Kirja julkistettiin viime kesänä Kuhmossa. (lmt)