Lukupiirin vuosi 2012

Kajaanin kirjaston lukupiiri 12.12.2012, oli viimeinen Veikko Huovisen teoksiin liittyvä tapaaminen tällä erää. Vuoden  aikana olemme kokoontuneet kahdeksan kertaa sekä osallistuneet Lainan päivän tapahtumaan muiden kajaanilaisten lukupiirien kanssa.

Kaikkiaan lukupiiri on tavannut  30 kertaa vuodesta 2009 alkaen ja keskustellut 33 Veikko Huovisen teoksesta. Jokaiseen lukupiiri-iltaan on osallistunut noin 12 henkeä , enimmillään on ollut 19 ja vähimmilläänkin kymmenen.

12.12.12. keskustelimme Panu Rajalan kirjasta Hirmuinen humoristi. Kirja on tiivis ja napakka esitys kirjailijasta ja hänen tuotannostaan. Rajala asettaa Huovinen maailmankirjallisuuden raameihin, mikä antaa uuden näkökulman monille lukijoille. Keskusteltiin myös Panu Rajalan esitelmästä Veikko Huovis-seuran seminaarissa keväällä. Rajala yllätti kuulijat positiivisesti esiintymisellään. Panu Rajalan ahkeruus ja paneutuminen moniin aiheisiin on ihailtavaa.

Keskustelun aiheeksi nousi kustannustoimittajan osuus kirjan synnyssä. Panu Rajala kertoo, että Huovinen kirjoitti hyvin valmista tekstiä, eikä siihen kustannustoimittajan juuri tarvinnut puuttua. Eräs lukupiiriläinen oli päässyt tutustumaan Panu Rajalan käsikirjoituksen ja saanut todeta, että hänen tekstiinsä kustannustoimittaja oli saanut tehdä paljonkin mm. kieleen liittyviä korjauksia. Hauska vertailukohta.

Veikko Huovisen tekstit elävät edelleen. Ensi vuonna esitetään Kansallisteatterissa "Konsta etsii kortteeria" ja Vantaalle on tulossa esitys Huovisen Lyhyistä erikoisista.

Kajaanin kirjaston  lukupiiri lukee keväällä eri kirjailjoita, joskin Huovisesta keskustellaan ainakin ensimmäisellä kerralla, jolloin vuosossa on Gogolin "Kuolleet sielut".

Kirjaston projektityöntekijä Marja Kettunen esitteli tekemiään Tarinaradion kuunnelmia. Tarinaradiossa voi kuunnella luku-, kuuntelu ja katseluvinkkejä, historiallisia juttuja tai haastatteluja. Haastatteluissa on  mukana myös Kajaanin kirjaston lukupiiri. Tässä linkki Kajaanin lukupiirin haastatteluun.

Lukupiiri syksy 2012

Kirjaston lukupiiri kokoontuu Kajaanin pääkirjaston neuvotteluhuoneessa kerran kuussa. Tapaamisiin on kaikilla vapaa pääsy.

Vuoden 2012 viimeinen lukupiiritapaaminen on
Kajaanin pääkirjastossa ke 12.12.2012 klo 17 alkaen.

Keskustelemme Panu Rajalan teoksesta Hirmuinen humoristi: Veikko Huovisen satiirit ja savotat. WSOY 2012.

Ellette ole voinut tutustua Panu Rajalan teokseen, kirjan loppuluvun
voi lukea myös "Kainuun joulu 2012" -lehdestä.

Kirjaston projektityöntekijä Marja Kettunen on lisännyt Tarinaradioon
lukupiirissä viime kerralla tekemänsä haastattelun. Sitä voi kuunnella linkistä:
Haastattelussa kajaanilaisia lukupiiriläisiä
Haastateltavat: kirjastonhoitaja Leena Marja Tikkanen sekä lukupiiriläiset Arja Mikkonen, Pirkko Mikkonen, Anneli Niskanen ja Juha Väisänen; Haastattelija: Marja Kettunen

Kevään lukemiseksi on ehdotettu Kainuuseen tai kainuulaisiin liittyviä kirjoja,
mielellään naisten kirjoittamia. Alla kirjoja joita ehdotettiin lukupiirissä.
· Markus Nummi: Karkkipäivä (Otava 2012) - Teatterilaiset ehdottavat,
ensi-ilta on joulukuussa Kajaanissa. Kaltoin kohdellun lapsen tarina, ei
liian synkästi kerrottuna.
· Raija Oranen: Kekkonen (Teos 2011), melkoinen lukupaketti , 596 s.
· Eeva-Kaarinan Aronen : Maria Renforsin totuus (Teos 2005) - sijoittuu
Kainuuseen ja Kainuun historiaan.
· Heikki Lounaja: Peni, ystäväni: erämuistelmia (Otava 1966)- tässä saa
itkeäkin…
· Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta (Johnny Kniga 2012) -
kainuulaissyntyisen kirjailijan toinen teos. Sota pohjoisen ja eteläisen Suomen
välillä on syttynyt.
· Turkka Hautala: Kansalliskirja (Gummerus 2012), humoristista
lyhytproosaa.
· Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä (Like 2001).
Nuoren pojan kasvutarina, sijoittuu Tornionlaaksoon, jossa puhutaan
suomea, ruotsia ja vähän esperantoakin.
· Anja Snellman: Parvekejumalat (Otava 2010) - aiheena kulttuurien
ristiriidat ja naisten asema
· Nikolai Gogol: Kuolleet sielut, ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi
1882 Suomen kirjallisuuden seuran kustantamana. Gogolia ehdotti
Pekka Kuisma Tampereen lukupiiristä huovishenkisille sopivaksi  lukemiseksi.

Lisätietoja
Leena Marja Tikkanen
puh. 044-7100432
tai
leenamarja.tikkanen@kajaani.fi

Lukupiirin kesävinkit

Kajaanin kaupunginkirjaston lukupiiri

keskiviikkona 9.5.2012
Veikko Huovinen Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (WSOY 2004)

Lukupiirissä saattelimme Konstan vanhuuden asuinsijoilleen Kainuuseen.

Sama vanha Konsta, joka nuorena miehenä Lentualla tutki luonnon ihmeitä vaeltaa tottuneesti metsien halki. Askel on rauhallisempi ja lepotauot pidempiä kuin ennen, mutta mieli on virkeä. Ukko on ”käpsäkästi olemisen syrjässä” edelleen. Vanhaa ja tuttua, menneen muistelua ja rauhallista eloa hän etsii. Naisihminenkin on tullut tutuksi sen verran, että tietää, miten hänet voittaa puolelleen, joten löytyyhän se kortteeri. - Selman ja Hempan pihamökkiin jätimme hänet odottamaan kesää ja pohtimaan elämän arvoituksia.

Lukupiiriläiset lähtivät myös kesätauolle. Syksyn tapaamisiin jäi vielä kaksi Veikko Huovisen teosta.

”Pojan kuolema” on aiheena 19. syyskuuta 2012 klo 17.

”Luonnonkierto : novelleja, pakinoita, lyhyitä erikoisia 1950-2001” (Siltala, 2012) luetaan lokakuussa, aika sovitaan myöhemmin.

Kiitokset jälleen kaikille lukupiiriin osallistuneille! Kevään aikana kirjaston lukupiiri kokoontui viisi kertaa ja siihen osallistui 75 henkeä. Tämän lisäksi Kajaanilaiset lukupiirit tapasivat Lainan päivänä 8.2.2012.

Linkkivinkkejä kesään

• Panu Rajala kertoo käynnistään Kajaanissa 6.5.2012

http://www.saunalahti.fi/panu/touko12.htm

• Tarja Kerttula lähettää kaikille lukupiiriläisille terveisiä. Hänen ajatuksiaan kirjoista voi lukea blogista ”Lukupiiri on sivuseikka”

http://lukeminen.fi/blogit/lukupiiri-on-sivuseikka/

Lisää kirja-arvosteluja, keskusteluja, vinkkejä ja linkkejä kirja-ihmisille löytyy sivustolta: http://www.kirjasampo.fi/fi

• Veikko Huovinen-seuran kesätapahtumia

http://www.veikkohuovinenseura.fi/

• Kajaanin runoviikko

http://www.runoviikko.fi/

Antoisaa ja kaunista kesää! Kirjojen merkeissä tavataan.

Leena Marja Tikkanen

Veikko Huovinen: Viime talvi: arvokeskustelua

Veikko Huovinen: Viime talvi: arvokeskustelua. WSOY, 1998

Lukupiirissä 21.3.2012

Päiväkirjassaan Veikko Huovinen tarkkailee kotimaan ja maailman taloudellista ja poliittista tilannetta, seuraa urheilua ja kommentoi osuvasti hämmästyttävän monia tv-ohjelmia. Lukija ihmettelee, miten aika riittääkin työn ja kalastusreissujen lisäksi.

”Kirja on siitä hyvä kaveri, että se on hiljaa kun lyö kannet kiinni…”. Tuntuu kuitenkin siltä, että kirjailijalla on alati jokin teos avoinna, talven aikana kirjailija ehtii lukea kymmeniä kirjoja. ”Koko elämä on mennyt lukiessa kirjoja ja sanomalehtiä”, Huovinen kirjoittaa ja tarkoittaa mitä sanoo. Alla lista ”Viime talven” lukemisista.

Aapa, Uula: Kaukopartio-kirjat
Colliander, Tito: Sallinen, 1979
Haanpää, Pentti: Korpisotaa, 1940.
Heikinheimo, Seppo: Mätämunan muistelmat, 1997
Itkonen Terho : Koltan- ja kuolanlapin sanakirja 1-2, Suomen lappalaiset 1-2, 1948
Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä, 1998
Kansa taisteli -lehdet
Keinonen, Yrjö: Huipulla 1977
Kekkonen, Urho: Matkakuvia Kainuusta ja Lapista 1977
Kejonen, Kirsti : Elämää suurella virralla: totta ja tarua Tenolta, 1995
Kejonen, Pekka: 60-luvun kuvat ja muita otoksia, 1997
Kianto, Ilmari: Ryysyrannan Jooseppi, 1952
Knabe, Konrad: Lapin lentotiedustelijat 1983
Kojo, Viljo: Suruttomain seurakunta, 1921
Kuosa, Tauno A. F. Airo : legenda jo eläessään: päämajoitusmestari kenraaliluutnantti A. F. Airo operaatioiden johtajana 1939-1945, 1979
Larres, Matti: Espanjan ruokien ja juomien sanaopas 1993
Liljefors, Lindorm Pohjolan metsästys : metsästystavat kuvin ja sanoin, 1966
Linna, Väinö: Tuntematon sotilas 1954
Liukkonen, Tero: Veikko Huovinen: kertoja, veitikka, toisinajattelija, 1997
Munsterhjelm, Erik: Kultakuumetta : malminetsijänä ja turkismetsästäjänä Kanadassa 1945
Munsterhjelm, Erik: Kanootilla ja koiravaljakolla 1947
Norell, Erkki Perhokalastajan vuosi, 1997
Ōoka, Shōhei: Tulia tasangolla : romaani, 1982
Pohjolan poliisi kertoo, alkaen v. 1997
Poortvliet, Rien ”Die ark van Noach”, 1985
Päätalo, Kalle teoksia
Raevuori, Antero: Klondiken veljekset, 1975
Reinikainen, Alpo Taipaleenjoen tulessa: posliinipojan talvisota, 1980
Reinikainen, Alpo Toisten on kuoltava: posliinipojan jatkosota : 1. osa, 1981
Reinikainen, Alpo Varsinainen asiamies: posliinipojan jatkosota, 1983
Remes, Ilkka: Pääkallokehrääjä, 1997
Remarque, Erich Maria: Länsirintamalta ei mitään uutta, 1973
Siilasvuo, Hjalmar: Suomussalmen taistelut, 1940
Slioor, Tabe Tabe, 1997
Somersalo, Arne: Taisteluvuosien varrelta 1931
Tanner, Väinö: ”Suomen tie rauhaan 1943-44” 1952
Tervo, Jari: Tuulikaappimaa ym. 1997
Turtola, Martti Aksel Fredrik Airo : taipumaton kenraali, 1997
Tuomioja, Vappu Sulo, Hella ja Vappuli : muistelmia vuosilta 1911-1945, 1997
Tuompo, W. E. Päiväkirjani päämajasta 1941-1944, 1968
Wendel, Otto: Kuolleiden on puhuttava 1960
Vesterinen, Veikko: Suoraan sanoen puolustusvoimien puolesta, 1997
Kolmen kenraalin kintereillä, Presidentti Koiviston adjutanttina
Vilkuna, Kustaa: Lohi, 1974
Vilmi, Jorma: Sotkamon historia, 1997
Vähämäki, Jussi: Elämä teoriassa: tutkimus toimettomasta tiedosta kommunikaatioyhteiskunnassa, 1997
(väitöskirja) (siteerasi Hesaria)
(lmt)

Lukupiirin talvea 2012

Lukupiirin tapahtumien muistiin merkitseminen oli hiipua talven pakkasiin. Onneksi lukupiiritoiminta on voimissaan. Ennen joulua luettiin Kasinomies Tom (Otava 1990), jonka ennakoivaa ajankohtaisuutta ihasteltiin, ja aavisteltiin, ettei aihe vieläkään ole vanhentunut. Teoksesta löytyy runsaasti arvioita ja viitteitä lehdistä ja netistä, ohessa esimerkkinä Salla Brunoun artikkeli.

Kevät 2012 alkoi lyhyillä erikoisilla ”Kukuškat : moniaita kertomuksia ja pakinoita” (WSOY 1993). Siinä on kaksi osaa ”Sattumuksia EY- ja SEV-maissa” sekä ”Vapaita suhteita”. Poliittisten satiirien, Kekkos-aiheiden ja urheilun lisäksi teoksessa on tyyliltään poikkeava, totinen juttu ”Suuri muutto”. Siinä kerrotaan miehestä, joka haluaa muuttaa talonsa ja tavaransa ihmisineen, eläimineen päivineen järven jäälle. Yhä kauemmas talous siirtyy, yhä epävarmempaa on jään kesto. Jään sulaessa vetäydytään kohti mannerta, ja kesällä tähytään seuraavan järven aavaa ulappaa. Vaellus vertautuu ihmisen epävarmaan vaellukseen ”Telluksen rupisella pinnalla”. Se voidaan lukea myös kirjailijan kutsumuksena. ”On oltava luja, periksi ei saa antaa. On uskottava asiaansa. Luonteva, hätäilemätön kerronta on paras aseeni. Pois mielestä maailman pilkka ja epäuskoisten kuiskuttelut!”

Lainan päivänä 8.2.2012 kajaanilaiset lukupiirit esittäytyivät lukupiiritapaamisessa pääkirjastolla. Mukana olivat Akateemisten naisten lukupiiri, Kaukametsän lukupiiri, Pirkkolan lukupiiri (Kajaanin srk.), Pupulan lukupiiri, Suomalaisen kirjakaupan lukupiiri, Kajaanin kaupunginkirjaston lukupiiri sekä "Innostu kirjoista" - facebook yhteisö. Paneelin alustajana ja vetäjänä toimii "lukupiiriveteraani" Risto Brunou.

Tilaisuus keräsi pakkasiltana mukavan yleisön ja keskustelu olisi jatkunut pidempäänkin. Lukupiireille on yhteistä lukeminen. Kirjojen valinta, käsittelytapa, tapaamistiheys ja avoimuus vaihtelevat. Jatkuvuus ja jäsenten välinen luottamus tuo jokaiseen piiriin ainutlaatuisen tunnelman. "Kirja herää eloon vasta, kun se luetaan. Lukupiirissä se luetaan monesta eri näkökulmasta, jolloin kokemus kirjasta syvenee ja oppii uutta", yleisön kommentti tiivisti lukupiirien merkityksen. Yhteistoimintaa kannatta jatkaa ja sitä on jo jatkettukin. Kevään kuluessa on vierailtu ”naapurissa”, jotkut ovat löytäneet toisen tai kolmannen lukupiirin harrastukselleen.

Pietari Suuri hatun polki: romaani (WSOY 1995) on julmien yksinvaltiaiden viimeiseksi ilmestynyt osa. ”Naurakaa ajoissa hulluille pedoille” lausui Huovinen Hitler-kirjansa jälkeen. Hän on myös todennut, että yhtenä lähtökohtana sarjalle on ollut kysymys, miksi ihmiskunta aina antaa pettää itseään. ”Joku huutaa kovalla äänellä torilla ja kansa mölisee, hurraa … möö … vallankumous …”

Venäjän historia ja nykypäivä on tänä talvena ollut uudenkin kirjallisuuden aiheena. Laila Hirvisaaren "Minä, Katariina" lähestyy päähenkilöään aivan eri näkökulmasta. Molemmissa kirjoissa käy ilmi valtakamppailujen armottomuus ja se miten julmasti valtiaiden epäsuosioon joutuneista tai poliittisesti vaikeiksi osoittautuneista henkilöistä hankkiudutaan eroon. Lasten kohtalo on surullisin tässä pelissä, jos he jäävät henkiin, he eivät muusta tiedä, he jatkavat julmuuksia. Tämä kierre ei ole maailmasta hävinnyt.

Huovisen teksteihin ja kieleen palataan kirjallisuudessa ja tiedotusvälineissä jatkuvasti. "Pietari Suuri Hatun polki" on päässyt sanakirjan malliesimerkiksi sanaleikeistä. Siis miten se menikään: "Suutari pieri ...." ?

Lehtiartikkelit:
Keskinen, Tuomas: Jäähyväiset tyranneille: Veikko Huovinen piruilee nyt Pietri Suurella. Iltalehti. Viikonvaihde. 9.9.1995, s. 16-19.
Kinnunen, Eeva: Veikko Huovinen: "Naurakaa ajoissa hulluille pedoille". Kotimaa 21.9.1984, s. 3.

5.4.2012 lmt

Veikko Huovinen : Joe-setä

Joe-setä: aikalaisten kertomuksia Josef Stalinista.

WSOY 1988

Kuvittanut Pekka Vuori

Lukupiiri 16.11.2011

keskusteli innokkaastiJoe-setä -kokoelmasta. Aiheet vaihtelivat historiallisista tosiasioista nykyaikaan. Tutussa piirissä erilaisten elämänkatsomusten ja kokemusten jakaminen on luontevaa, ja kuten tavallista, keskustelu rönsyili välillä kauas kirjan aiheista.

Pirkko palautti lukupiirin pohtimaan kirjan ydinsanomaa alla olevalla sitaatilla, jossa Stalin kauhistelee hyeenakoiran metsästystapoja luvussa ”Mesimäyrä” s. 73.

”Eipä tainnut Stalin tulla ajatelleeksi, että vallan turmelema, tunnoton ihminen on tuhansia kertoja petomaisempi kuin saaliikseen metsästävä hyeenakoira. Kaiken vallan ottanut ja poliisiarmeijan rakentanut diktaattori juoksee apurilaumansa kärjessä ja syö satoja ja tuhansia, miljoonia ihmisiä elävältä. Ylivoimainen lauma näykkii ja raatelee, repii ihmisarvon alas, puree sielut arpisiksi, sortaa ihmiselämää, hajottaa perheet, kiduttaa, eikä uhrilla ole mitään oikeuksia, koska lakia sovelletaan vääristellen ja mielivaltaisesti. ”

HS:n kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen kirjoitti lukupiirille kokemuksiaan Stalinin synnyinkaupungista Gorista, jota venäläisjoukot pitivät vallassaan vuoden 2008 elokuussa (sähköposti 20.10.2012):

”Gorissa on Stalinin museo, hänen mukaansa nimetty katu ja ennen oli patsaskin keskusaukiolla. Nyt se on mielestäni poistettu. Museon vieressä on marmorirakennelman alla vielä väitetty synnyinkotikin museoituna. Kaupungissa ei kannata sanoa mitään kielteistä oman kylän suuresta pojasta, sen opin kun siellä kävin. Museokaupassa myytiin makeaa Stalinin mukaan nimettyä viiniä. Hänen runokirjansa olivat loppu, kun itse kävin. Niissä on kuulemma kovin romanttisia ja lähes imeliä.

Stalinin kuvia muuten näkee taas ainakin täällä Irkutskissa. Kommunistit käyttävät häntäkin vaalitaistelussa.”

Hirmuvaltiaiden teot voidaan unohtaa tai pyyhkiä pois parin sukupolven aikana.

- Muistiin merkitsi Leena Marja Tikkanen -

PS. Heti tämän kirjoittamisen jälkeen, 30.11.2011, lehdissä oli uutinen Stalinin tyttären Lana Petersin kuolemasta 22.11.2011.Hän oli syntynyt 28.2.1926 ja syntymänimeltään Svetlana Stalina, 1957 hän vaihtoi sukunimensä äitinsä tyttönimen Allilujeva. 1967 hän loikkasi Intian kautta Yhdysvaltoihin ja meni siellä 1970 naimisiin William Petersin kanssa. Yhdysvalloissa hän julkaisi muistelmansa, jotka julkaistiin kaikissa länsimaissa lähes yhtä aikaa syksyllä 1967. Svetlana Allilujeva: Kaksikymmentä kirjettä ystävälle on suomentanut Markku Lahtela ja julkaissut Weilin & Göös vuonna 1967. Muistelmien toista osaa ei ole suomennettu, mutta se löytyy ruotsiksi nimellä Svetlana Allilujeva: Ett enda år, Bonnier, 1969.

Svetlana Allilujeva: Kaksikymmentä kirjettä ystävälle, s. 275:
"Tuskinpa he nimittävät meidän aikaamme "edistykselliseksi" ja tuskinpa he sanovat, että kaikki tehtiin "suuren Venäjän parhaaksi" ... Tuskinpa...

Juuri he sitten vihdoinkin sanovat oman sanansa, uuden, vaikuttavan, määrätietoisen sanansa - eiväätkä murise ja ruikuta...

He tekevät tämän käännettyään maansa historian lehteä tuntien tuskaa, katumusta, neuvottomuutta ja tämä tunne saa heidät elämään toisin. "

Veikko Huovinen: Matikanopettaja

Matikanopettaja: littlejuttuja eri aihelmista. Otava 1986


Kajaanin pääkirjaston neuvotteluhuoneeseen oli 12.10.2011 kokoontunut lähes parikymmentä Huovisen lukupiiriläistä keskustelemaan ”Matikanopettajasta”. Muistiinpanoja  keskustelusta ja omia huomioita seuraavassa.

Useissa jutuissa on teemana ruoka tai ainakin sitä sivutaan, herkkupaloina ”Stalinin syntymäpäivän vietto keskitysleirillä”, ”Vanha lentoemäntä” ja ”Silakkalaatikkoa Jeesukselle”.

Stalinin syntymäpäivän vietto keskitysleirillä yllättää. Koko tarjoilun ajan sitä odottaa jotain kauheaa tapahtuvan, vaan ei. Stalinin syntymäpäiväruoka on juuri niin maukasta ja vaikeasti uudelleen koettavaa, kuin toimittajakin kertoo. Jussi Niemeläisen pakina ”Bakulainen pahlava” (HS 6.10.2011) oli lukupiirille riemastuttava yhteensattuma.

SUR-AIR –yhtiön stuerttien ylellinen elämä ja lentoemäntä Helga saivat ansaittua huomiota keskustelussa. Pohdittiin mikä vaikutus stuerttien koenukutuilla sängyillä on lentoturvallisuuteen ja minkä vaikutuksen tekisivätkään kunnon makkarat lentomatkustajiin nykyisten muovisten suupalojen sijaan.

Kylli on yksi sympaattisimmista naisista Huovisen tuotannossa. Länsirannikon lapset tai ainakin saaressa kasvaneet ovat saaneet kasvuvoimansa silakkalaatikosta ja hyvin ovatkin kasvaneet. Tässä reseptissä silakkalaatikko oli sian sijaan saanut täytteekseen lammasta, sitä pitänee kokeilla käytännössä.

"Tavallisen päivän" Sauli Pihatto saa entiset ja nykyiset virkamiehet mietteliäiksi. Dementoitunut mies voi olla tulevaisuudenkuva viranhaltijsta, jota ei voi päästää eläkkeelle työvoiman puutteen tai muiden määräysten vuoksi. Toisaalta hänellä oli työtä, elämällä oli merkitystä dementiasta huolimatta. Nykyisin niin monet ovat ilman työtä, vaikka ei ole dementiaakaan.

Soittelijapoika on klassikko. ”Onko se Hosni, kysyi Toivo Nivu. – Onko Hosni kotona? Käyhän Hosni puhelimeen?” – Suomalainen ääni oli kuultu Afrikan rannoilla asti – siitä se alkoi. Ennustiko se suomalaisten puhelinten maailmanvalloitusta? Lukupiirissä innostuttiin vielä pohtimaan, mitä Veikko Huovinen olisi tuumaillut Epyktin valtiaan kohtalosta ja millaisen puhelun Toivo Nivu olisi nyt soittanut karkotetulle valtiaalle.

Maailmanvalloitukseen ottaa kantaa myös ”Heidän keskustelunsa” ja ”Ottivat opikseen”, jotka lienevät diplomaattikunnan oppikirjojen aineistoa. Myös Innostunut sonni ja Saippuakauppias matkailevat idän suunnasa. "Taivaaseen" taas antaa raadollisen kuvan tulevasta, vaikka ehkä perustuukin väärinkäsitykseen.

Urheilu saa kirjassa säädetyn osansa ja siinä ohessa suomenruotsalaiset nimet, jotka Huovisen nimien ketjussa ovat hyvine edustettuina.


Nimijuttu "Matikanopettaja" on valittu Sotkamon koululaisten suosikkijutuksi joitakin vuosia sitten. Sen ymmärtää jokainen koulua käynyt. Ja oikeaa matematiikkaa tehdään lyjykynällä kirjoittaen.

Linkkivinkki:
Huovisen moninaisia nimiä voi ihmetellä Pekka Laitisen kokoamassa listassa, osoitteessa:

http://www.uukki.info/Nimet.htm

(lmt)

Puukansan tarina

Veikko Huovinen: Puukansan tarina. Otava, 1984

Kuvat: Veikko Polameri

”Mutta kauneinta, syvintä, rahoittavinta oli tuulen kulku metsän kutreilla. Miljoonat neulaset ja lehdet sousivat, tanssivat, suhisivat, kuiskailivat, humisivat. Metsän jättiläismäinen turkki aaltoili, loimahteli, riippakoivun oksat liehuivat kuin liinat ja haavanlehdet liplattivat…”


Syksyn ensimmäisessä lukupiirissä 14.9.2011oli aiheena Puukansan tarina. Lukupiiriin osallistui viitisentoista Huovisen ystävää.

Puukansan tarina on nimensä mukaan kaunokirjallisuutta. Aikalaisarvion mukaisesti se on sekä kasvioppia, biologiaa, elinkeino- ja kulttuurihistoriaa että runoutta. Se ilmestyi ensin piirroskuvin, sitten Eero Kemilän valokuvin kuvitettuna. Hannu Hautalan valokuvin kuvitettu painos ilmestyi suomeksi vuonna 1994 ja se on käännetty englanniksi ja saksaksi.

Ilmestymisvuotenaan se oli ensimmäisen Finlandia-palkinnon ehdokkaana, seuraavana vuonna Veikko Huovinen sai kirjastaan valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Kirja on löytänyt tiensä lukuisien metsänystävien lahjapakettiin, se on kulunut repaleiseksi repussa ja sen sivut ovat käpertyneet kippuraan yöpöydällä paljosta selailusta. Se on kirja, joka ei tyhjene yhdellä lukemalla.

Lukupiirin keskustelussa ihailtiin Huovisen syvää asiantuntemusta, herkkyyttä ja kykyä kirjoittaa kirja, jossa pääosassa ei ole ihminen vaan puut, metsä ja sen asukkaat. Juha Väisänen on laskenut kirjassa esiintyvän lajirunsauden. Puiden ja kasvien lisäksi kirjasta löytyy lintuja 63 lajia, nisäkkäitä 13, hyönteisiä 26, matelijoita 3 ja kaloja 5 eri lajia.

Metsän 130 vuotisen historian ja luonnon kiertokulun tarkkailu sopisi hyvin oppikirjaksi, päätimmekin muuttaa koulujen opetussuunnitelmia tältä osin : ).

Kirjakaupoista "Puukansan tarinaa" ei enää löydä. Vuosi 2012 on kirjailijan juhlavuosi, vetoammekin kustantajaan, että tästä Huovisen pääteoksesta saataisiin uusi painos uusien sukupolvien luettavaksi.

Lopuksi vielä koko komea listaus:

LINNUT

kurki, hiirihaukka, kalasääski, huuhkaja, liro, valkoviklo, muuttohaukka, metsähanhi, korppi, närhi. metso, teeri, kanahaukka, käki, palokärki, joutsen, laulurastas, käpylintu, järripeippo, pyy, riekko, kotka, liro, tavi

haapana, rantasipi, suokukko, sepelkyyhky, tiira, harakka, punakylkirastas, kulorastas, suopöllö, kirjekyyhky, varpushaukka, ampuhaukka, nuolihaukka, tuulihaukka, viirupöllö, varpuspöllö, puukiipijä, hiiripöllö, sarvipöllö, helmipöllö, pikkutikka, pohjantikka, käpytikka, valkoselkätikka, kottarainen, kirjosieppo, talitiainen, peipponen, uunilintu, pikkukäpylintu, punatulkku, tilhi, kaakkuri, kuovi, suokukko, taivaanvuohi, metsäviklo, kuikka

62 LAJIA

NISÄKKÄÄT

myyrä, päästainen, jänis, näätä, hirvi, kettu, karhu, koira, susi, metsäpeura, orava, vesimyyrä, majava

13 LAJIA

HYÖNTEISET

sääski, ampiainen, kulokauniainen, nelikuoppakauniainen, kulokaarnakuoriainen, nahkuri, suutari, mustajäärä, mantokuoriainen, tähtikirjaaja, hevosmuurahainen, punamuurahainen, kirva, ruskomuurahainen,

mäntypistiäinen, mäntypistiäislamuri, ytimennäivertäjä, latvapikikärsäkäs, pystynävertäjä, tukkimiehentäi,

kääriäisperhonen, punalatikka, vainokainen, mäntykehrääjä, kavaltajapistiäinen, puuntuhooja

26 LAJIA

MATELIJAT

sisilisko, käärme, sammakko

KALAT

ahven, hauki, säyne, muikku, kuore.

(lmt)

Huovinen, Veikko: Koirankynnen leikkaaja

Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja, Otava 1978

( 5. p. nid. Otava 2010) / Lukupiiri 13.4.2011

Kansallista veteraanipäivää vietetään tätä kirjoitettaessa (27.4.2011). Veikko Huovisen ”Koirankynnen leikkaaja” on yksi koskettavimmista sotaveteraanin kuvauksista Suomen kirjallisuudessa. Se on myös Huovisen tuotannossa poikkeuksellisen lämmin ja realistinen kuvaus miehistä ja heidän työstään.

Kainuun Lääkäriyhdistys järjesti vuonna 2008 elokuvafestivaalin otsikolla "Sairaan hyvä filmifestivaali", joka huipentui Markku Pölösen ohjaamaan Koirankynnen leikkaajaan. Kirjailija Veikko Huovinen osallistui lukijatapaamiseen ja elokuvan jälkeen pidettyyn paneelikeskusteluun. Tapahtuma teki mukana olleisiin syvän vaikutuksen. Tunnelma muistuu mieleen kirjaa lukiessa.

Osa lukupiirin jäsenistä muisti lapsuudestaan sodan jälkeisen ajan metsäkämpät ja metsätyöt. Ajankuva on tarkkaa, luonnon kuvaus vertaansa vailla. Pakkaspäivien ja -öiden kuvaukset saivat eläytymään niin, että ”varpaita paleli kirjaa lukiessa”.

Mertsi Vepsäläisen vaellus ja työnteko sai lukupiiriläiset vertaamaan nykyistä ja sodanjälkeistä työelämää. Silloin oli vajaakuntoisilla oikeus ja velvollisuuskin tehdä töitä, sosiaaliturvaa ei ollut nykymitassa tarjolla. Siedettiin hyvin kylähulluja ja sodan runtelemia ihmisiä. Kenelläkään ei ollut paljon tavaroita tai varusteita, mutta toisia autettiin minkä pystyttiin.

Todettiin, että Koirankynnen leikkaaja elää omaa aikaansa, johon ei ole paluuta. Moni asia on nyt paljon paremmin. Aitoa kahviakin juovat kaikki jotka haluavat.

Toisaalta nykyisin nuoret ja vanhat tuntuvat olevan ”liikakansaa”. Nuoria 18-20 -vuotiaita on työn ja koulutuksen ulkopuolella yli 50 000. Vanhukset hoidetaan pillereillä toimintakyvyttömiksi paketeiksi laitoksiin. Turvallista lintukotoa ei ole, nyt maailmantalous säätelee Suomen taloutta.
Kari Hotakainen voisi olla nykyajan vastine Huoviselle, mutta myös Mikko Rimmisen Nenäpäivää voi verrata Koirankynnen leikkaajaan. Siitä löyty myös hyviä ihmisiä ja lämpöä. Toivoa voi, että ihmisistä välittäminen ei ole kokonaan kuollut.

Lukupiirin muistiinpanoistaan kokosi Leena Marja Tikkanen
Koirankynnen leikkaaja -kirjaa ovat analysoineet mm.
* Panu Rajala: Tarkasti leikattu tarina. Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja. – Teoksessa Kirjojen Suomi, ss. 522-530
* Tero Liukkonen: Veikko Huovinen: Kertoja, veitikka, toisinajattelija. - Ss. 139-143.

Huovinen, Veikko: Pylkkäs-Konsta mehtäämässä

Lukupiiri 16.2.2011

Pylkkäs-Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita / Veikko Huovinen ; kuvittanut Hannu Taina. Otava, 1975

Pylkkäs-Konsta mehtäämässä : eränkäyntiä Veikko Huovisen tuotannossa / kuvittanut Hannu Taina. Uud.laitos 1983,

Pylkkäs-Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita / Veikko Huovinen ; kuvittanut Hannu Taina. Otava, Uudistetun laitoksen uusi painos 2011

Veikko Huovinen julkaisi ensimmäiset erätarinansa "Metsästys- ja kalastus" -lehdessä jo 1940-luvun lopulla. Pylkkäs-Konstaan kirjailija on valinnut sekä kirjoissa että lehdissä julkaistuja juttuja. Myös lukijat ovat rakastaneet näitä perinteisiä tarinoita, vuonna 1983 ilmestyi laajennettu painos erätarinoista, uusin painos on tältä vuodelta.

Lukupiiri löysi tarinoista tuttuja kainuulaisia paikkoja, elävää luonnonkuvausta ja asiantuntevan metsästäjän ja eränkävijän. Kirjan luettuaan osaa oudompikin metsässä kulkija tähyillä koivujen latvoihin kevättalvella, josko siellä teeriä näkyisi.

Nimitarinassa tapaamme Konsta Pylkkäsen kiipelissä. ”Kirjailijan metsä” on alkua ”Puukansan tarinalle”.

"Erämies kadehdittava" tiivistää kaikki eränkäynnin parhaat puolet, sitä voisi erään lukupiiriläisen sanoin kutsua "miehen käyttöoppaaksi". On vapaus, lähdön riemu, oikeus jättää muut asiat pois mielestä. Tiet eivät kahlitse oman reittinsä löytäjää, syö kun on nälkä, levähdä ja "ajattele salaisimmat mietteesi keskiyön sametinmustina tunteina , läikkyvään nuotioon tuijotellen". Metsässä voi kokea lujaa ystävyyttä ja tuntea yhteenkuuluvaisuutta metsän ensimmäisten eränkävijöiden kanssa. Saalista saadaan, mutta se ei ole pääasia, elämää kunnioitetaan.

Uudistettuun laitokseen sisältyvässä kertomuksessa "Talven selkää taittamassa" palataan kaunotar -teemaan ja erämaan harras henki saa väistyä. Kirjan ainoa nainen, laman kouriin joutunut Erja-Sinikka hankkii ahman metsästyksellä sievoiset rahat ja pääsee asianmukaisesti varustautuneena kesäksi Pariisin.

Ilari Tepasto on täysin kyllästynyt luontoon ja heittää sille hyvästit. Onneksi hän sentään voi nauttia lukemisesta ja välttyä luonnon näkemiseltä silloinkin, kun ei sulje silmiään.

- Muistiin merkitsi Leena Marja Tikkanen

Veikko Huovinen: Mikäpä tässä

Lukupiiri 19.1.2011

Vuoden ensimmäisessä lukupiirissä oli puitavana kaksi kirjaa. Alla joitakin muistiinpanoja keskustelusta.

Veikko Huovinen : Mikäpä tässä (1969)
- Paljon puhetta viinasta. Viinan avulla pyöritetään niin urheilukilpailuja kuin seminaareja ja kulttuuriakin. Jokainenhan meistä on potentiaalinen juoppo. Juopot ylläpitävät tätä yhteiskuntaa maksamalla huvistaan korkeaa veroa - paitsi ne, jotka itse valmistavat juomansa.
- Huovisen juopot ovat syrjässä, pois tieltä eivätkä muiden haittoina.
- ”Vanhan juopon lähtö” Kun juoppo alkaa olla tarpeeksi raihnainen, hän järjestää lähtönsä itse, siististi, Iltalehteä lukien.
- ”Viinankätkijä” on aivan omaa luokkaansa, kertomus enosta, geokätkeilijöiden isoisästä.
- ”Vuorineuvoksen murros” – terveisiä Pentti Linkolalle ja muille luonnonsuojeluun ja köyhäilyyn hurahtaneille kaupunkilaisille.
- ”Tytöt” on hyvin sympaattinen kuvaus omasta elämästä. Tätä taatelikakkua Veikko Huovinen on myöhemmin muistellut vesi kielellä. Lienevätkö tytöt tiedossa ja tallentaneet oman versionsa Huovisen muistokeräykseen?
- ”Metsämaisteri vaikenee” – on muista poikkeava, totinen ja todentuntuinen tarina porukan ulkopuolelle jättämisestä, jossa pohditaan mitä on ”metsämieshenki”, jotakin reilua…
- Keskusteltiin myös suomalaisten itsetunnosta – Huovinen kirjoittaa usein herroista aika ilkeästi, mutta ei asetu varsinaisesti työläisenkään puolelle.

Leena Marja Tikkanen

Veikko Huovinen : Rasvamaksa

Lukupiiri 19.1.2011

Lukupiirissä keskusteltiin kahdesta Veikko Huovisen teoksesta. Tässä muistiinpanoja "Rasvamaksan" herättämästä keskustelusta.

Veikko Huovinen : Rasvamaksa (1973)
- Monet jutut kommentoivat 1970-luvun ajankohtaisia ilmiöitä, mutta purevat edelleen.
- Ihmissyöntijutut puistattivat. Sallittaisiinko nykyisin tällaisten juttujen painaminen? Mietittiin oliko näiden ihmissyöntikertomusten pohjalla purkaus afrikkalaisia hirmuhallitsijoita vastaan?
- Ensimmäinen juttu ”Rasvamaksa” on antanut nimen Tero Koistisen artikkelille ”Hyvälle maistui Pörhösen maksa: ruokakulttuurisia kohtaamisia Veikko Huovisen tuotannossa”
- ”Ota tyttö ojasta” on yhdistelmä My Fair Ladyä ja Juurakon Huldaa. Onko jokaisen miehen unelma kouluttaa piiasta sopivan sivistynyt vaimo?
- ”Hanhikorppikotka” (kansantarina Liettuasta). Tarinan alussa Liettuassa poikkeavat myös Kalevipoeg Kekkonenas ja Veikas Huovinenas, mutta sen päähenkilö on yksinäinen metsästäjä Anaksimandros Hyrkäs. Hanhikorppikotka on todella mahtavan kokoinen ilmestys : sen pituus on noin metrin ja siipien kärkiväli voi olla yli 2,50 metriä. Aikuinen hanhikorppikotka painaa jopa 10 kiloa. Tämän haavoittuneen jättiläisen Anaksimandros hoivaa terveeksi ja saa siitä ystävän ja hauskan kumppanin metsämökkiinsä. Kunnes on aika vaihtaa ammattia ja maisemaa.
- ”Postia” – ilkkuu läänintaiteilijoita ja julkilausumia. Myös Eino Leino saa terveiset. Huovisen nimien keksintägeneraattori on loistossaan.
- ”Sielunvaellusta” – Veikko Huovisen kirja on kirjoitettu 1973, mutta samalla viikolla kun lukupiiri tätä teosta luki, saimme uutisista kuulla, että suuri osa nykysuomalaisista uskoo sielunvaellukseen. Tässäpä heille oppia: Leevi Sytky siirtyy variksesta matikkaan, kokee elämää koerana ja Alkon paikallisjohtajana ennekuin lähtee kurkena Lappiin. Ei huono.

Leena Marja Tikkanen

Humusavotta

Lukupiiri 8.12.2010

Veikko Huovinen: Humusavotta: kirjailijan päiväkirja 1974-1975.
Otava, 1976.

Syksyn viimeiseen tapaamiseen saapui peräti 14 Veikko Huovisen lukijaa, mukana oli myös uusia osallistujia. Alla muistiinpanoja vilkkaasta keskustelusta, kommentit ja täydennykset ovat tervetulleita.

Veikko Huovisen päiväkirja on yksi monista ennen Facebookia ilmestyneistä tilityksistä. Kovin syvälle Huovisen sielunelämään ei päästä kurkistamaan, ammattilainen pitää tiukat rajat siitä, mitä kirjoittaa ja mitä paljastaa. Kaverienkaan yksityisyys ei ole uhattuna, vaikka varsinkin kainuulaisittain paljon tuttuja nimiä sivuilla on luettavissa.

Päiväkirja ei aina kirjallisesti yllä muiden Huovisen tekstien tasolle, mutta parhaina päivinä Huovisen ironia ja tokaisut ovat muikeita.

Päiväkirja kertoo Huovisen rakkaudesta perheeseen, kotipiiriin, hyvään ruokaan, arjen askareisiin ja kalastukseen. Kirjailija nauttii musiikista ja henkevistä keskusteluista sopivassa seurassa. Paras ystävä on Uti ja hänen yhdeksänlapsinen perheensä. Kirjasta löytyy ajankuvaa myös pikkukaupungin sosiaalisesta elämästä.

Käy selväksi mistä Huovinen ei pidä, kulttuuri- ja muut yhdistykset saavat osakseen pirullisiakin kommentteja. Kirjailija on suuri tarkkailija, hän kommentoi ulkomaan tapahtumia ja arvioi terävästi kotimaan politiikkaa, presidentin kolumneja ja muiden kirjailijoiden kannanottoja. ETYK-kokouksen loputtua hän virittelee laulua:
”Toevottaan, toevottaan, toevottaan etta joskus saesimme toesenlaisen moan…”

Sanoma- ja aikakauslehdet julkaisevat kirjailijan tekstejä ja haastatteluja. Apu-lehdessä ilmestyy Huovisen pakinoita vuoden 1974 loppuun ja Seura julkaisee matkakuvauksen perheen Norjan matkasta, kuvaus löytyy melko samanlaisena päiväkirjasta.

Päiväkirjan ohella Huovinen kirjoittaa tekstiä kuvateokseen Kainuusta. Arto Seppäsen kirjoittama elämäkertateos, Hannu Tainan kuvittama "Pylkkäs-Konsta mentäämässä" ja Urpo Huhtasen kuvittama laitos Havukka-ahon ajattelijasta valmistuvat. Kuvituksista Huovinen ei ole kovin mielissään, mutta ei voi asiaan vaikuttaa. Kirjailijaa sapettaa lisäksi tekijänkappaleiden viipyminen, kun paikallisessa kirjakaupassakin teos on ennen kuin kirjailijalla.

Nykyaikaa ovat kirjailijoiden, kustantajien ja kustannustoimittajien väliset ongelmat. Ei Sofi Oksanen niitä keksinyt. WSOY:n kirjailija Veikko Huovinen vaihtoi Humusavotan myötä Otavaan 12 vuodeksi.

Suhteessa kustantajaan Huovinen paljastaa kainuulaisen monitulkintaisen luonteensa. Hän loukkaantuu kustantajan välinpitämättömyydestä, mutta ei halua osallistua seminaareihin, juhliin tai julkisiin kehumistilaisuuksiin. Tunnustus kuitenkin maistuisi, kun se tulisi oikealla tavalla. Joku lukupiiriläisistä totesikin, että kainuulainen haluaa hyvänkin palautteen kahdestaan nurkan takana. Saa sitten salaa röyhistää rintaansa, tietäisivätpä nuo muut!

Leena Marja Tikkanen

Veikko Huovinen: Lampaansyöjät

13.10.2010 / lukupiiri

Teatteri Havukka esitti Lampaansyöjät Naapurivaaran kesäteatterissa kesällä 2010. Näytelmän ohjaaja ja dramatisoija Sanna Heikkinen kertoi kirjaston lukupiirissä suhteestaan Lampaansyöjiin.

Sanna Heikkisen muistiinpanot:

Lampaansyöjien juoni

Teatteri Havukan Lampaansyöjät -näytelmä käsittelee, ei enempää eikä vähempää kuin, ihmiselämän tarkoitusta. Se haastaa katsojan kysymään, mihin ihminen aikansa ja energiansa lyhyen elämänsä aikana käyttää, ja mikä tämän tekee onnelliseksi.

Näytelmässä kaksi ”supi-suomalaista” miestä pohtii perimmäisiä kysymyksiä, jotka lienevät kaikille yhteisiä. Noihin perimmäisiin kysymyksiin lukeutuvat filosofoinnit syömisestä, juomisesta, seksiin ja wc-toimituksiin kuin myös valtaan, ympäristön tilaan ja maailman muuttumiseen asti. Miehet syövät lammasta liiaksi asti ja juovat itsensä huteraksi ja ”pikkupienessään” kikattelevat älyttömille asioille, joita maailma on pullollaan.

Lampaansyöjät on eräänlainen kuvaus suomalaisuudesta ja suomalaisista miehistä. Se kertoo myös heidän välisestä ystävyydestä – yhdessä jakamisesta ja kokemisesta, joka rakkauden, huumorin sekä luonnon, rauhan, aitouden ja yksinkertaisuuden lisäksi on usealle suomalaiselle onnellisuuden ja hyvän olon kriteeri tässä kaupallisuuden. pinnallisuuden, kiireen, hyväksikäytön, kilpailun, tietotulvan ja valheellisuuden värittämässä sekavassa maailmassa.

Teoksen valinta teatteri Havukkaan

- oli mielessä jo vuosia, syksyllä 2009 valikoitui (komedia, henkilömäärä, esityspaikka)
- Huovisen teksteissä ei juuri rooleja lapsille ja nuorille – muutama aikuisten juttu, poikkeuksellista
- valmiit dramatisoinnit eivät kolahtaneet – lupa tehdä omia

Dramatisointi

Kahlasin kirjaa
- poimin toiminnallisimmat ja draamallisimmat pätkät, yritin löytää teemallisia kaaria, jotka itseä kiinnostavat. Haasteena oli, että näytelmässä olo vähän ristiriitaa ja toimintaa, paljon puhetta,
- toisaalta halusin säilyttää Huovisen hersyvän kerronnan – ratkaisu kertojahenkilöistä
koska sivuhenkilöitä oli useita, raktaisuna kerojien vaihtuvuus, draama/ fiktio
mahdollisti leikittelyn: lintu ja lammas hahmoina
- juopottelua en halunnut painottaa – halpa keino, toisaalta henkilöistä mielestäni kiinnostavammat selväpäisen lapsenmielisen uteliaisuuden ja leikittelyn kautta

Isoja kaaria

Ystävyys
(+ sen kehittyminen, toisella väliajalla jo ristiriitaa ja konfliktiakin – minkä matkat usein saavat aikaan, ystävyyden tiivistyminen yhteisen vihollisen kautta; ruotsalainen häiriköijä leiripaikalla)

Naiset ja miehet
(sukupuoliin liittyvää kerrontaa paljon – vaikka olen kiinnostunut sukupuolen rakentumisesta ja mietin naiskuvan rakentumista ko. teoksessa, päädyin olemaan uskollinen Huovisen teokselle ja tarkastelemaan asiaa päähenkilöiden näkökulmia tutkien, naisnäyttelijät tekevät kuitenkin monipuolisia rooleja, ovat aktiivisia ja esiintyvät vahvasti)

Mihin ihminen aikansa ja energiansa lyhyen elämänsä aikana käyttää - mikä tekee onnelliseksi?
(ruoka, juoma, lämmin paikka ja nukkumasija, seksi wc-toimitukset)

Luonnonläheisyys, aito erähenkisyys contra kiire, kaupallisuus, kilpailu, teennäisyys, keinotekoisuus
(maaseutu – kaupunki, retkeily/luonto – palvelut ja ihmiset ”luonnonolojen ja nykyajan mukavuuksien tulisi vaihdella vuoron perään”, kalareissu ”kalastuksessa kaikki kiire ja stressi kaikkoavat”, Haaparannan kauppakadun vilske, liikenne/matkailu – Lapin rauha ja luonto)

Suomalaisuus
(kaikissa elämäntavoissa, toisaalta vertaukset mm. Ruotsiin ja Norjaan, suomenkieli, tapahtumapaikat kansallismaisemissa, saksalaiset naiset)

- Poliittisia tekstipätkiä en ottanut keskiöön
- Käsikirjoituksen eka puolisko painottuu lampaantappoon, toinen puoli ystävyyteen.
Tulkitsin ja kärjistin niin, että alussa Sepe on se joka on ikään kuin vallan kahvassa, laittaa Valtterin likaisin hommiin, jälkipuoliskolla Valtteri alkaakin pistää vastaan.

Lisätietoja teatteri Havukasta: http://www.teatterihavukka.net/

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset

Lukupiiri 19.5.2010
Maila Rättyä

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset, 1967

Tiesin jo etukäteen, että kirjassa on nimensä mukaisesti joukko lyhyitä juttuja. Mietin, miten lähestyisin kirjaa. On älytöntä käsitellä kaikkia lukutaitoisille ihmisille.

Strategiani on seuraava: Kun sain kirjan käteeni, otin esille sisällysluettelon ja valitsin 21 jutusta kuusi otsikkoa tietämättä ollenkaan niiden sisällöstä. Lukaisin kirjan läpi tarkistamatta, mitä olin kirjastossa valinnut. Olipahan mielenkiintoista aloittaa varsinainen käsittely.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Kavaltajapisitiäsiä, Pieni missisarja ja Vapaita suhteita.

Ensimmäisen jutun valintaperusteena oli paitsi sen paikka kirjan alussa, etenkin latinankielinen nimi EFIALTES MANIFESTATOR – pantomiimi edistykselliselle teatterille, s.9
Näyttämöni on huone ja kellari, jossa on harlekiiniasuinen, epämääräinen möhkäle, kuitenkin ihmishahmo. Hahmo koputtelee lattiaan, mies kuuntelee ja pelkää. Lopulta hän kutsuu apujoukot, joilla on koje tunnistamiseen ja pora torjumiseen. He löytävät olennon ja poraavat reiän sen päähän ja poistuvat. Mies panee termospullon korkin reikään ja jatkaa mukavaa koti-iltaansa.

Tutkijat varmaankin ovat löytäneet syvällisiä taustoja jutuille, mutta minua ihmetytti, miksi olento ei siirtynyt syrjään, vaan antoi porata reiän päähänsä! Kieli on niin huovismaisen kuvailevaa, että pantomiimi ei kaipaa edes näyttelijöitä.

NUORIKOKSI TUNISIAAN s. 25
Tunisia kiinnosti. Olin siellä 80-luvulla opiskelijaporukan kanssa viikon. Juttu kertoo Pertta-nimisestä urheilijatytöstä. Hänen aikaansa 800 metrillä ei mainita, mutta se oli parempi kuin Vieno Piiraisen 2.12.
Kuvaus Pertan asunnosta s. 26 – Pertta saa erikoisia vieraita s. 26-27.
Yhä erikoisemmaksi tilanne muuttuu, kun Pertalle esitetään kosinta, joka tietäisi muuttoa Tunisiaan.

Taloudellinen puoli on kunnossa, mutta Pertta vaatii seuraavia oikeuksia: 1-4 s.29. Pertta valmistautuu matkaan tekemällä vaateostoksia ja kirjan ”Suvunjatkaminen aikamme kuvastimessa”.

Pertasta huolehtiva urheilusihteeri luottaa siihen, että Pertta tulee takaisin. Albertilla (sulhanen) on useita vaimoja, jotka luultavasti tekevät Pertan elämän vaikeaksi s.31. Toinenkin mahdollisuus on – perhe, j oka haittaisi harjoittelua. Lopputulos on optimistinen s.32.

SUURI PÄÄ s.82
Kiinnosti mikä ihmeen pää! Suurtorille tehdään salaperäistä patsasta – valmiina suuri pää. Patsas on eripuraisen Suomen kansan ylin neuvonantaja. Minulle tuli heti mieleen presidentti Kekkonen. Kun on neuvon saanut, siitä ei voi valittaa. Isäntämies Vauxhall-autolla kysyy puiden hintoja. Kumman ajankohtaiselta tuntui radion tirehtöörin kysymys s. 87. Alkukankeuden jälkeen kysyjiä riittää. Suuren pään vaikutus on positiivinen s.90.

YLLÄKKÖ HUOLTOKESKUKSESSA s. 124
Nimen perusteella en oivaltanut, että kyse oli kaukopartiomiehistä. Pikkuserkkuni mies kuului Marttinan sisseihin ja olen lukenut monta kirjaa, jotka korvaavat kyllä hyvänkin dekkarin. Juttu kertoo kaukopartio-Pässin tuhoamisreissusta Petrushkan (onko Petroskoi?) huoltokeskukseen. Tässä liiallinen itsevarmuus kostautuu ja porukka laskettelee suksilla suoraan rysään, joka on viritetty partion tuloreitille. Mitä mahtavat olla NKVD-miehet?

Sodan hulluus kuvataan vakuuttavasti, samoin pienen kansan kova osa. Lopputoteamus: s.131.

HEINKENKÄ s.150
Juttu kertoo kalareissusta Lappiin ja kuten tavallista, suurimmat saaliit pääsevät karkuun. Oudot tuntemukset edeltävät törmäämistä ”puoli metriä korkeaan ja puolitoista metriä pitkään pinoon, joka oli tehty saraheinistä”. Ensisäikähdys yhdisti pinon eläimeen, mutta pinossa oli vain lappalaisten kenkäheiniä kuivumassa. Seuraavana päivän tuli vanha eukko kantaen selässään suurta kenkäheinätaakkaa. ”Hän kysyi olisiko meillä lääkettä-” Heinäkenkä kiinnosti, kun tiesi mitä ovat kenkäheinät.

PANEELIKESKUSTELU NAVETASSA
Paneelin osanottajat ovat mullikka, kana, pässi ja sika, aihe ”Kotielukka aikamme kuvastimessa”: Paneelissa käsitellään eläinten ja ihmisen yhteiselon eri puolia – aina molemmin puoleisesta hyötymisestä hyväksikäyttöön. Välillä keskustelu käy kiivaanakin ja puheenjohtaja joutuu puuttumaan kanan kielenkäyttöön, s.158. Sian ongelma on kuoleman jälkeinen hajonta eli dispersio, s.160. Pässi suree kivestensä joutumista loppasuisen herkuttelijan lautaselle, mullikka kuvaiee verensä kohtaloa s.161. Lintulaudalle päädytään mielellään.

Puheenjohtaja toteaa myönteisen kehityksen, s.162 ja häntä kiitetään, keskustelijat nukahtavat. Lopputoteamus: ”Talon päädyssä tuuli paukutti auki jäänyttä luukkua”.

TARZAAN JA SUOMI s.106
Ei ollut mikään edellisistä lempparini. Yhtä varmasti kuin ensimmäisellä kerralla nousi ”Hirri”, nousi nyt ”Tarzan ja suomi” kirkkaasti muiden yläpuolelle. Poikani kanssa katsoin aikoinaan elokuvat mustavalkoisesta telkkarista ja kummipojalleni ostin lahjaksi koko kirjasarjan.

Kirjailija esittää lausunnon aiheesta: Tarzanin mahdollisuudet viettää viidakkoelämää Suomessa. Ensiksi käsitellään aihetta Tarzanin tulo Suomen rannikolle. Rantautumisvaihtoehtona mainitaan Ii ja Simon seudut, jotka ovat asumattomia. Toiseksi on ratkaistava kasvattiäitiongelma: karhu s.108 ja lehmä s.109.

Sitten käsitellään ns. ”elämää suomalaismetsissä” ”Kesällä ja muuna lumettomana aikana”: Eteneminen puusta puuhun ei onnistu kuin ehkä hirven suoliköyden avulla, s.111-112.

Talvella ei ole ainakaan helpompaa. Onnellisinta olisi päästä ns. ”sisäruokintaan”: s.113. Eläinkumppanitkin olisivat kortilla, ei löydy oikein sopivaa. Laitumella kuljeskelu herättäisi viranomaisten epäluulot.

Lausunto päättyy mehevään ”Loppupäätelmään”: s.114-115.

MAILAN LOPPUTOTEAMUS.: Kirja on nimensä väärti, lyhyitä ovat ja erikoisia. Vasta toisella lukemalla alkoi jäädä jotakin mieleen. Jutut muuttuivat toisella kerralla myös mielenkiintoisemmiksi. Yhden kerran luetuista en muista juuri mitään. Pidin enemmän Hirristä. Kesälomalla en lue Huovista!

Huovinen, Veikko: Poikien talviretki

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Talvituristi, 1965 osa II Poikien talviretki

Jo otsikko viittaa ystävälliseen suhtautumiseen ja tarinan sisältökin on lempeän ymmärtävä, joskin aiheessa on ikävä puolensa. Pojat ovat asevelvollisia, jotka ovat kovin erilaisia, mutta sattumalta kaverustuvat, kun ovat samassa tuvassa. Luonteet loksahtavat toisiinsa. Aulis on nuorisovankilan kasvatti, tottunut olemaan käskijä ja hyötymään heikommasta, jollainen Vilho on. Auliksella ei ole muita tärkeitä ihmisiä, mutta Vilhoa odottaa äidin lisäksi naapurin isäntä Atte, joka toivoo hänestä vävyä ja tilansa hoitajaa. Vilholla on "yksi vika, joka määrää jatkon. Hän katsoo kieroon". Kun Vilho sen lisäksi häkeltyy outoon virneeseen, hän on aina kiusattu ja silmätikku. Aulis ei näistä puutteista välitä.

Pojat karkaavat sotaharjoituksista, ottavat mukaan järeän aseen ja varastavat panoksia ja painuvat omille teilleen.

Kohtalokkaaksi muodostuu vastaan tulleen upseerin lyönti. Pojat luulevat hänen kuolleen ja ettei paluuta ole, varsinkin kun syyllistyvät kaupan ryöstöön, mikä on paikkakunnan kova juttu ja huhujen pesä. Liekö tositarina takana?

Pojat jäävät erämaahan ja rakentavat sinne pesän/korsun, jonne Aulis sitten kuolee umpisuolentulehdukseen, joka tuntuu epäreilulta. Vilho palaa kotiin ja töihin ja kertoo ettei sietänyt komenteluja armeijassa.

Poikien tarina kytketään Aten tarinaan. Hän on rintamakarkuri ja kokenut "miltä tuntuu olla kuin peto, josta saa tapporahan".Hän seuraa sydän kylmänä etsintäpartioitten etenemistä. Tarina kertoo myös metsästäjistä, jotka reissullaan tuumivat mitä he tekisivät,jos olisivat karkureita. He käyvät läpi nykyistä metsänraiskuuta ja avohakkuita ja rämpivät suolla talveen taittuvaa metsämaisemaa ja sen soita ihaillen, kuten Huovisen voi kuvitella tehneen.

Tässäkin tarinassa kylmyys, karuus, metsän omat asukit, loputtomat suot ja niiden eri asteinen riite kuvautuu elävästi.

Arja Mikkonen

Huovinen, Veikko: Valmismatka

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Talvituristi, 1965

Teoksen kaksi osaa 1)Valmismatka ja 2)Poikien talviretki eroavat paljon toisistaan sekä sisällön että tunnelman osalta.

Yhteistä on kuvaus talvesta, kylmyydestä, joka luettunakin saa hampaat kalisemaan.

Valmismatka on synkkä, kalsea kertomus talvisesta matkasta Pohjolaan, jota alkuluvussa sanotaan tavalliseksi, joskin heikosti valmistelluksi turistimatkaksi, "joka nykyään on niin muodikasta."

Matka alkaa aamuvarhaisella, hyytävässä pakkasessa, autoissa ilman lämmitystä ja lasit niin jäässä, ettei koko matkalla mitään näy. Ihmiset kerätään matkan varrelta ja ilmenee että he kaikki ovat saaneet kutsun. Osa alistuu lähtemään, osa lähtee pakosta. Joukko on hyvin epätasainen ja sen matkanjohtajana on elämässä aina epäonnistunut, kiusattu, mitätön mies, joka lähtiessä heittää asuntonsa avaimet hankeen ja miettii pitäisikö hankkia raippa.

Tarinan alku kertoo miehestä, joka poimitaan mukaan puoliksi paleltuneena matkan varrelta. Hän on jättänyt autonsa ja hyvät varusteensa ja mennyt metsään, jossa kiertelee kauan ajatellen, että hän näin vaeltaessaan löytää totuuden.

Toinen syvästi masentunut on keski-ikäinen perheenisä, toimistopäällikkö, joka katsoo elämäänsä ja sen sujuvuutta kuin sivusta.

Mukaan otetaan väkisin nuori rautatieläinen Leevi, joka suunnittelee pakolaisen elämää, mutta ei väistä kohtaloaan. Mukana on myös 6-vuotias tyttö, jonka perheenisä ottaa lohduttaakseen. Lapsi ihmettelee miksi hänen piti lähteä yksin.

Tässä kohdin kertomusta on jo ymmärrettävä, että kyse on matkasta kuolemaan. Tuntemattomalle, pohjoisella jäämerelle, jossa odottaa punamönjäinen, musta laiva, jossa ei näytä olevan elämää. Tästä ei kuitenkaan puhuta.

Huovisen kuvaukset lähtijöistä ovat varsin synkkiä, monia kysymyksiä ja kylmääviä tunteita herättäviä.

On perheenemäntä, jonka luona yövytään ja joka puhuu Leevin kanssa rakkaudesta, koska Leevi ei ole sitä ehtinyt kokea ja emäntä on pettynyt pahasti. Tosin hänen puolisonsakin, joka ei lähde mukaan, on pettynyt.

Karmein kuvaus on isännästä, joka ruoskalla pakotetaan mukaan ja joka riehuu kartanollaan ajaen perheensä ja eläimensä tielle ja lopulta polttaen kaiken. Isäntä iskee raivoissaan kirveen ison sian selkään. Sika lähtee tepastelemaan tielle ja säikäyttää matkaajan, joka päättää että "tuollaista en muista nähneeni" ja näin selviää järkytyksestään.

Jokunen vapaaehtoinenkin lähtee, kuten Salmentauksen iäkäs mummo, joka hiljalleen etääntyy kotimäeltään ja nuoripari Tarja ja Pietari, jotka elämän velvollisuuksiin jo alkuun väsyneinä rakentavat talvipesän, josta heidät haetaan.

Huovismaiseen tapaan, jos niin tohtii sanoa, Talvituristissa on aivan erillisiä kertomuksia, kuten kuvaus metsään jääneen auton sammuvasta elämästä, kuvaus tuppisuisista autonkuljettajista ja kuljetusautojen raskaasta, sitkeästä kulkemisesta.

Matkan aikana kenellekään ei kerrota päämäärää ja sitä miksi on niin kylmää ja vaikeaa. Kaikki kuitenkin laskeutuvat veneisiin, joita laiva on lähettänyt. He lähtevät ja ihmiset jäävät laiturille veisaamaan lähtövirttä.

Arja Mikkonen

Huovinen, Veikko: Kuikka

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Kuikka, 1963

Pakinoita, parodioita, humoreskeja

Näissä pakinoissa on Huoviselle ominaista satiiria ja vaikutta siltä, kuin hän pitäisi jotenkin pilkkanaan yhteiskuntaa ja ihmisiä, ikään kuin hän katsoisi sivusta elämää. Joskus mietityttää onko hän tosissaan vai ei.

Huomioni kiinnittyi siihen, kuinka vaivattomasti hän siirtyi aiheesta toiseen. Kertomukset liikkuvat hyvin erilaisissa aihepiireissä kuten kuvauksesta missikilpailuista käyntiin rintapastillitehtaassa, ruotsalaisista, jotka valtaavat A.J. Luikun kalastuspaikan, hyvistä ystävistä Hulkosta ja Välitalosta, joiden pojat aiheuttavat harmeja, oravanmetsästäjän sihteeristä, juhla-ateriaan Tenkkemä-aavalla, jossa todetaan Schroderuksen olevan poromiehille aivan liian hyvä kokki.

Toisaalta olisi luullut, että hän olisi jatkanut alkamaansa tarinaa, saako dosentti Österling kuikan ammutuksi vai ei. Jätetään lukijan arvattavaksi kuinka käy.

Pakinoista huomaa kuinka monipuolinen kirjailija Huovinen on. Lopuksi haluan siteerata Kainuun Sanomia, joka uutisoi tuhkapilvestä: ”Ihmisellä on tässä maailmassa kusiaisen valtuudet.”

Kirsti Mikkonen

Huovinen, Veikko: Kylän koirat

Lukupiiri 24.3.2010

Veikko Huovinen: Kylän koirat, 1962

Lukupiiriläisten mukaan "Kylän koirat" olisi määrättävä kouluissa oppikirjaksi ja koiran omistajille pakolliseksi oppaaksi. Veikko Huovinen kuvaa koiria niiden omasta vinkkelistä eikä pakota niitä ihmisen lapsiksi kuten monesti nykyaikana tehdään.

Monet elävät ja riemastuttavat muistot omista ja kylän koirista lukpiirissä muisteltiin ja kerrottiin.

Aivan aiheesta kirjasta on otettu hyvälle paperille painettu ja kauniisti tekijän valokuvat esittelevä uusi painos vuonna 2009.

Tämän sekä samaan aikaan ilmestyneen "Lemmikkieläin ja Valmismatka" -kirjan ansiosta minulle jäi haikea muisto kirjailija Veikko Huovisesta. Työtoverini täytti vuosia juuri uuden painoksen ilmestyttyä ja halusimme muistaa häntä omistukirjoituksella varustetulla kirjalla, niinpä lähdin tapaamaan kirjailijaa. Veikko Huovinen otti vastaan lukijansa viimeisen kerran ja ne lienevät viimeiset nimikirjoitukset, jotka hän elämässään kirjoitti. Hän totesi kirjoittaessaan, että laitan tähän päivämäärän, jotta tiedätte, että ainakin tällöin olin vielä hengissä. Nimikirjoitus on hauras kuten kirjailiijakin niitä kirjoittaessaan. Päivämäärä on 5.9.2009.

Leena Marja Tikkanen

Alla oleva esittely on julkaistu Koti-Kajaanissa kirjaston palstalla keväällä 2009:

Ystävänpäivän ja talven kunniaksi lähdetään seuraamaan koirien ”jälkiketjuja pohjoisen hangille, tohiseviin kyläpetäjikköihin, palokujille ja roskatynnöreiden taa”.

Nykyiset koirat voivat vain uneksia siitä vapaudesta ja kaveruudesta, josta Väiskit ja Junnut saivat nauttia talvikuukausina. Kirjailija vainuaa maanläheisesti koirien parhaat ruokapaikat, lempihajut ja löytää salaisimmatkin kätköt. Mitä tapahtuu, kun on "aika" ja narttuprinsessaa pidetään kytkettynä? Miksi koira saa porsaan paperit? Herkimmillään kirja kuvailee syyhyisen koiran rapsutusta, seurailee koiraperheen elämää ja pentujen puuhia.

Koirien tarkkailun lomassa löytyy mietteitä ajan ilmiöistä. Jätteiden käsittely ja otsatukkaiset miehet saavat osansa. Onko turismia kehitetty kirjan herättämin virikkein?

Kirja vie meidät aikaan, jolloin käytiin kansakoulua, sepällä oli kylässä paja ja pakkanen laski neljäänkymmeneen. Valokuvissa koirat esiintyvät juuri niin ”uskollisina omalle koiruudelleen” kuin kirjailija tekstissäkin kuvailee. Kirja on valaiseva opas aitoon koiranelämään ja loistavaa lukemista kaikille karvaturrien ihailijoille. (lmt)

Huovinen, Veikko: Konstan Pylkkerö

Lukupiiri 24.3.2010

Veikko Huovinen: Konstan Pylkkerö, 1961

Konstan Pylkkerö jatkaa Havukka-ahon ajattelijan tarinaa. Lukupiiri keskusteli kirjan pohjalta Veikko Huovisen ihmiskuvauksesta ja Pentti Haanpään vaikutuksesta Huoviseen.

Omia sanoja ja ilmauksia löytyy tästäkin kirjasta. Kun Konsta oli apteeraajana, mitä hän teki? Nykysuomen sanakirjan mukaan apteerata tarkoittaa katkoa, pölkyttää.

Eläinmuseon kuvaus ja henkilökohtainen kannanotto eläimiin on Huovisella ainutlaatuista. Kenellä muulla tulisi mieleen pohtia lunnin nokkaa:
"Täytetyt metsälinnut häntä eniten miellyttivät ja jänikset sekä oravat. Mutta lunnin uhkea nokka oli Havukka-ahon ajattelijalle kuin punainen vaate vihaiselle sonnille. Hän ei käsittänyt sitä salamyhkäistä, ehkä syvällistäkin viisautta, joka tuollaiseen nokkaan ylipäätänsä saattoi sisältyä. Siksi hän tuijotti kulmainsa alta lunnia ja piti kaikkea tätä henkilökohtaisena loukkauksena."
"... Ja nyt piti nähdä tuollaisia irstaita räähki, paljon ilkeämpiä kuin korppi ja närhi. Muuten hän olisi nämä hyväksynyt, mutta nokan suhteen oli jotain vinossa"

Huovisen syvä kunnioitus eläimiä kohtaan ilmenee seuraavasta:
"Kaksi lyijyraetta lävisti sydämen. siihen lysähti musta, karvainen peto ja puhalsi vitilumelle verisen vaahdon - ja elämänsä. Kova oli ollut sen elo, vaikeat ne tehtävät ja askareet, joita se oli määrätty aikojan alusta suorittamaan. Nyt se sai palkkion, ehkä hyvänkin."
"Tutkittiin ahman turkki, kynnet ja häntä, punnittiin sitä käsissä ja pojat katsoivat hampaat sekä raottelivat silmäluomia. Ihmetys oli suuri, sillä miten pystyi noin pieni eläin tappamaan lampaita ja poroja"

Kuitenkin Konsta riemuitsee mielessään ahman kaadosta ja tulevasta tapporahasta. Häntä kutkuttaa ajatus, että hänet jatkossa tunnetaan kostajana ja saa nimensä vielä lehtiinkin.

Syvästä ystävyydestä kertoo yllättävä tapaaminen Kronbergin kanssa. Maisteri Kronberg oli ollut Konstan kanssa männynneulasia laskemassa Lentuan saaressa ja nyt "alennustilassa" maalattu rouva vieressään, lapset takapenkillä. Kronbergin perhe ei oikein Konstasta piitannut, mutta Kronberg oli uskollien ystävälleen ja osoittaa avointa, rehellistä ihmisen kunnioitusta. Ystävän puolelle asetutaan, ystävyys ei riipu ulkoisista seikoista, asemasta tai rahasta.

Näinä aikoina ajankohtainen asia löytyy ennustuksesta: "Johan ne hinkkaa atomista sähköt, kun kosket loppuu". Tekokuustakin kelpaa lukea edelleen. Kirjan tekstit heijastavat viidenkymmenen vuoden takaista aikaa ja ne saavat lukijan hykertelemään muistojaan.