22.9.2011

Puukansan tarina

Veikko Huovinen: Puukansan tarina. Otava, 1984
Kuvat: Veikko Polameri

”Mutta kauneinta, syvintä, rahoittavinta oli tuulen kulku metsän kutreilla. Miljoonat neulaset ja lehdet sousivat, tanssivat, suhisivat, kuiskailivat, humisivat. Metsän jättiläismäinen turkki aaltoili, loimahteli, riippakoivun oksat liehuivat kuin liinat ja haavanlehdet liplattivat…”


Syksyn ensimmäisessä lukupiirissä 14.9.2011oli aiheena Puukansan tarina. Lukupiiriin osallistui viitisentoista Huovisen ystävää.

Puukansan tarina on nimensä mukaan kaunokirjallisuutta. Aikalaisarvion mukaisesti se on sekä kasvioppia, biologiaa, elinkeino- ja kulttuurihistoriaa että runoutta. Se ilmestyi ensin piirroskuvin, sitten Eero Kemilän valokuvin kuvitettuna. Hannu Hautalan valokuvin kuvitettu painos ilmestyi suomeksi vuonna 1994 ja se on käännetty englanniksi ja saksaksi.

Ilmestymisvuotenaan se oli ensimmäisen Finlandia-palkinnon ehdokkaana, seuraavana vuonna Veikko Huovinen sai kirjastaan valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Kirja on löytänyt tiensä lukuisien metsänystävien lahjapakettiin, se on kulunut repaleiseksi repussa ja sen sivut ovat käpertyneet kippuraan yöpöydällä paljosta selailusta. Se on kirja, joka ei tyhjene yhdellä lukemalla.

Lukupiirin keskustelussa ihailtiin Huovisen syvää asiantuntemusta, herkkyyttä ja kykyä kirjoittaa kirja, jossa pääosassa ei ole ihminen vaan puut, metsä ja sen asukkaat. Juha Väisänen on laskenut kirjassa esiintyvän lajirunsauden. Puiden ja kasvien lisäksi kirjasta löytyy lintuja 63 lajia, nisäkkäitä 13, hyönteisiä 26, matelijoita 3 ja kaloja 5 eri lajia.

Metsän 130 vuotisen historian ja luonnon kiertokulun tarkkailu sopisi hyvin oppikirjaksi, päätimmekin muuttaa koulujen opetussuunnitelmia tältä osin : ).

Kirjakaupoista "Puukansan tarinaa" ei enää löydä. Vuosi 2012 on kirjailijan juhlavuosi, vetoammekin kustantajaan, että tästä Huovisen pääteoksesta saataisiin uusi painos uusien sukupolvien luettavaksi.

Lopuksi vielä koko komea listaus:

LINNUT

kurki, hiirihaukka, kalasääski, huuhkaja, liro, valkoviklo, muuttohaukka, metsähanhi, korppi, närhi. metso, teeri, kanahaukka, käki, palokärki, joutsen, laulurastas, käpylintu, järripeippo, pyy, riekko, kotka, liro, tavi
haapana, rantasipi, suokukko, sepelkyyhky, tiira, harakka, punakylkirastas, kulorastas, suopöllö, kirjekyyhky, varpushaukka, ampuhaukka, nuolihaukka, tuulihaukka, viirupöllö, varpuspöllö, puukiipijä, hiiripöllö, sarvipöllö, helmipöllö, pikkutikka, pohjantikka, käpytikka, valkoselkätikka, kottarainen, kirjosieppo, talitiainen, peipponen, uunilintu, pikkukäpylintu, punatulkku, tilhi, kaakkuri, kuovi, suokukko, taivaanvuohi, metsäviklo, kuikka
62 LAJIA

NISÄKKÄÄT
myyrä, päästainen, jänis, näätä, hirvi, kettu, karhu, koira, susi, metsäpeura, orava, vesimyyrä, majava
13 LAJIA

HYÖNTEISET
sääski, ampiainen, kulokauniainen, nelikuoppakauniainen, kulokaarnakuoriainen, nahkuri, suutari, mustajäärä, mantokuoriainen, tähtikirjaaja, hevosmuurahainen, punamuurahainen, kirva, ruskomuurahainen,
mäntypistiäinen, mäntypistiäislamuri, ytimennäivertäjä, latvapikikärsäkäs, pystynävertäjä, tukkimiehentäi,
kääriäisperhonen, punalatikka, vainokainen, mäntykehrääjä, kavaltajapistiäinen, puuntuhooja
26 LAJIA

MATELIJAT
sisilisko, käärme, sammakko
KALAT
ahven, hauki, säyne, muikku, kuore.

(lmt)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti