Risto Räppääjä ja Heinähattu ja vilttitossu –kirjojen luojat Sinikka ja Tiina Nopola julkaisivat vuonna 2009 teoksen ”Simo ja Sonia eli kadonnut Kerala”. Teoksessa Keravalla asuva Simo ja hänen isänsä matkustavat Intian Keralaan ja tutustuvat siellä Sonia-tyttöön ja hänen äitiinsä. Vanhemmat rakastuvat toisiinsa, menevät naimisiin ja Sonia muuttaa äitinsä kanssa Suomeen Simon ja hänen isänsä luo.
Nyt viisi vuotta myöhemmin tarina on saanut jatkoa. Teos ”Simo, Sonia ja ujo mummo” kertoo perheen elämästä Suomessa Keravalla. Sonian äiti on matkustanut kahdeksi viikoksi Intiaan hoitaman liikeasioita. Lapset ja Simon isä ovat jääneet selviytymään kolmistaan. Koska Simon isän keittotaitojen tuloksena ruokavalio on melko yksipuolinen ja isän työmatkakin lähestyy, päätyy perhe hakemaan avuksi mummoa lehti-ilmoituksella. Tuloksena on yksi aika erikoinen ja toinen vielä erikoisempi mummotarjokas, joita lapset eivät huoli mummoiksi. Lopulta hätiin saadaan Aulikki Pöntiäinen, joka ei ole koskaan tuntenut ainoatakaan lasta.
Tarina etenee hyvin nopolalaisittain ja mukana vilahtelevat mm. vankilasta karannut Mälikkälän mummo ja poliisikonstaapeli. Erinäisten väärinkäsitysten tuloksena lapset ja mummo saavat aikaan kaikenlaista säpinää ja Aulikki Pöntiäinen osoittautuu lopulta hyvin kehityskelpoiseksi mummoksi. Kirja on helppolukuinen ja oikein sopiva alaluokkalaisille lukijoille. Sitä on myös mukava lukea ääneen pienemmillekin kuulijoille. Lähtökohta on hyvin lasta kunnioittava kuten Nopoloiden muissakin lasten kirjoissa. PA