Dekkarivinkkejä aikuisille

Maria Adolfsson: Harha-askel.

Tammi, 2019.

Doggerlandin saarivaltio sijaitsee Britteinsaarten ja Tanskan välissä, britti- ja skandikulttuurien taitoksessa. Komisario Karen Eiken Hornby on toipumassa krapulasta, kuten muutkin saarten asukkaat vuosittaisen osterijuhlan jälkeen, kun saa ilmoituksen naapurinsa murhasta. Karen määrätään tutkinnan johtoon ja hänen pomonsa on yksi epäillyistä. Tarinan edetessä paljastetaan pala kerrallaan myös Karenin menneisyyttä. Harha-askel on tukholmalaisen kirjailijan Maria Adolffsonin Doggerland-sarjan avausosa.

Geir Tangen: Maestro.

Otava, 2017.

Toimittaja Viljar Ravn Gudmundsson saa sähköpostin, jossa kerrotaan, että lähettäjä aikoo rangaista rikokseen syyllistynyttä naista, ja tuomio pannaan täytäntöön seuraavana päivänä. Tästä alkaa murha-aalto norjalaisessa pikkukaupungissa, ja Viljar saa jokaisesta veriteosta viestin etukäteen. Tapausta alkaa selvittää lahjakas rikostutkija Lotte Skeisvoll, mutta itseään Maestroksi kutsuva murhaaja tuntuu olevan aina askeleen edellä. Viljarin ja Lotten lisäksi tarinaa kerrotaan useamman muunkin hahmon näkökulmasta, muun muassa itse Maestron. Sarjan toinen osa Sydämenmurskaaja on ilmestynyt suomeksi 2018 ja kolmatta osaa odotetaan julkaistavaksi tänä vuonna. 

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat.

Otava, 2018

Louisa Cannon on köyhä lontoolaistyttö, joka pakenee väkivaltaista setäänsä ja päätyy Mitfordin perheen maalaiskartanoon lastenhoitajaksi. Yhdessä nuoren Nancy Mitfordin kanssa Louisa sekaantuu salaperäisen junamurhan tutkintaan, johon liittyy myös sairaanhoitaja Florence Nightingalen kummitytär. Mitfordin murhat on kepeän koukuttava ja perienglantilainen murhamysteeri, joka tempaisee lukijansa 1920-luvun englantiin Agatha Christien ja Downton Abbeyn hengessä. Romaani aloittaa sarjan, joka perustuu tosielämän murhiin ja historiallisiin henkilöihin.

Aino-Stina Nieminen & Heidi Tuikka

Kaunokirjavinkkejä aikuisille

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias.

Gummerus, 2014.

Kun A. J. Fikryn vaimo kuoli kolarissa, hänen elämä lähti luisumaan alamäkeen ja nyt harvinainen Edgar Allan Poen ensimmäisen teoksen hyväkuntoinen laitoskin on varastettu. Fikryn elämä kuitenkin muuttuu kun hän löytää kirjakaupastaan elävän paketin ja pikkuhiljaa ihmiset alkavat palata Fikryn elämään. Muutoksen myötä myös kirjat ja tarinoiden maailma avautuvat taas miehelle ja hän ryhtyy niiden avulla kirjoittamaan tyttärelleen kirjettä. Kirjeessä Fikry hahmottelee elämän tarkoitusta amerikkalainen kirjallisuus apunaan. Tuulisen saaren kirjakauppias on riemastuttava teos uusista mahdollisuuksista ja siitä, miksi luetaan ja miksi rakastetaan.

Antti Holma: Järjestäjä.

Otava, 2014.

Kirjan päähenkilö Tarmo on tarinan alussa töissä kirjastossa. Sitten hänelle tulee kansi vastaan. Tarmo irtisanoo itsensä rauhattomissa merkeissä, päättää olevansa sankari eikä yksi tytöistä ja alkaa noudattaa itsensäkehittämisoppaan neuvoja. Kirjan lisäksi Tarmon muuttumishaluun vaikuttaa Daniel-niminen näyttelijä, joka ehti käydä kirjastossa asiakkaana ennen kuin Tarmo sanoi itsensä irti. Tarmo kiinnostuu miehestä siinä määrin, että hakeutuu töihin teatteriin, jossa Daniel on töissä. Holman teos onnistuu olemaan samaan aikaan sekä hauska, että omalla tavallaan dramaattinen. Se on inhimillinen kuvaus epätäydellisen ihmisen arjesta, ja on siksi niin mukaansatempaava.

Helena Waris: Nuorgamin vettä.

Like, 2019.

Mikke Korhonen on vasta eronnut pitkäaikaisesta suhteesta ja lähtenyt äijäporukalla Lappiin paikkaamaan haavojaan. Siellä hän äityy lyömään vetoa ystäviensä kanssa siitä, että onnistuu viemään ämpärillisen vettä Nuorgamista Helsinkiin. Mikke ei saa kantaa ämpäriä itse, vaan muiden on tehtävä se hänen puolestaan. Ja jotta tehtävässä olisi tarpeeksi haastetta, on kantajien vielä maksettava urakastaan Mikelle. Projektista kehittyy sosiaalisen median ilmiö, mutta se ei ole pelkästään hyvä asia. Lukija pääsee matkalle halki Suomen, ja jännittämään mitä kaikkea voikaan vesiämpärille ja sen seuralaiselle tapahtua. Miken retki käy myös Kainuun halki.

Mari Hannula & Aino-Stina Nieminen

Anna Burns: Maitomies

Anna Burns: Maitomies.

Docendo, 2019.

18-vuotias nuori nainen elää yhteiskunnassa, jossa Kotiopettajattaren romaanin tai Ivanhoen lukeminen kävellessä on epäilyttävää. Puistossa juokseminen on epäilyttävää. Oikeastaan juokseminen ylipäätään on epäilyttävää. Ja käveleminen. Epäilyttävyys tosin riippuu ihmisestä, sillä se mikä on yhdelle sallittua, ei ole sitä kaikille.

Pohjois-Irlannista kotoisin olevan, nykyään Britanniassa asuvan Anna Burnsin romaani kertoo elämästä yhteisössä, jossa kaikkea valvotaan ja etenkin naiset joutuvat sietämään jatkuvaa vähättelyä ja ahdistelua. Yhteisön asukkaat tasapainoilevat valtion ja kapinallisten ryhmien sääntöjen välissä ja varovat ärsyttämästä liiaksi kumpaakaan puolta. Tässä tasapainoilussa romaanin nimettömäksi jäävä päähenkilö onnistuu kohtuullisen hyvin, kunnes hänen elämäänsä ilmestyy odottamatta salaperäinen Maitomies.

Maitomies on päähenkilöä kymmeniä vuosia vanhempi. Kukaan ei tiedä, mistä mies on nimensä saanut, sillä maidon kuljettamisen kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä. Hän alkaa seurata päähenkilöä, ilmestyen yllättäen hänen tielleen milloin missäkin. Miestä on mahdotonta torjua suoraan, koska Maitomiehelllä on maine, eivätkä yhteisön kirjoittamattomat säännöt salli naisille sellaisen miehen avointa vastustamista. Mies alkaa esittää päähenkilölle vihjailevia uhkauksia, joista syntyy tarinaan kaiken yllä häilyvä, pahaenteinen tunnelma.

Kaikkein pahimpia ovat huhupuheet, jotka leviävät yhteisössä yleisenä totuutena. Päähenkilö on nähty Maitomiehen seurassa kadulla, mikä riittää leimaamaan hänet rakastajattareksi. Juorut kieputtavat päähenkilöä kohti pistettä, jossa hänen itsensäkin on vaikeaa erottaa niitä totuudesta. Romaani kuvaa kiehtovalla tavalla sitä, miten itsensä voi kadottaa yhteisön paineessa. Paikassa, jossa kaikki on tarkoin vartioitua, yksilö voi olla täysin suojaton.

Teos palkittiin pian sen ilmestymisen jälkeen useilla palkinnoilla, muun muassa The Man Booker -palkinnolla. Kirjaa voi suositella erityisesti dystopioiden ja yhteiskunnallisten romaanien ystäville.

Hanne Heikkinen

Thomas Erikson: Mielivalta

Thomas Erikson: Mielivalta.

Minerva Kustannus Oy, 2019.

Päähenkilö Alex King on käyttäytymistieteilijä, joka on ennenkin ollut poliisin apuna profiloimassa rikollisia. Kun hänen naapurinsa vauva kidnapataan, hän tulee taas vedetyksi mukaan poliisitutkintaan. Mutta naapuri ei olekaan kuka tahansa, vaan englantilainen diplomaatti. Lunnaita ei kuitenkaan vaadita, vaan lapsi palautetaan Britannian suurlähetystöön, vain jotta hänet voidaan siepata uudestaan. Pian kaikki diplomaatin läheiset ovat kateissa, poliisin seuratessa tilannetta avuttomana sivusta. Mitä sieppaajat oikein haluavat?

Kirjassa pääsee kurkistamaan suurlähetystön ja poliittisten koukeroiden lisäksi Alexin omiin ihmissuhdeongelmiin ja työhön käyttäytymistieteilijänä. Psykologinen ote tekee kirjan juonesta nerokkaan verrattuna perinteisiin rikosromaaneihin. Tarinaa kerrotaan eteenpäin myös rikollisten näkökulmasta, mutta vaikka lukija tietääkin päähenkilöä ja poliisia enemmän, pitää kirja otteessaan loppuun asti. 

Mielivalta on Alex King –sarjan kolmas osa. Sarjasta on aiemmat suomennettu teos Pelonkylväjät (Minerva, 2014) ja sarjan toinen osa Illdåd käännetään toivottavasti aikanaan. Kirja toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena, eikä lukija koe jääneensä mistään paitsi, vaikka aloittaisi suoraan kolmannesta osasta. Ruotsalainen kirjailija ja johtamisvalmentaja Thomas Erikson tunnetaan erityisesti teoksestaan Idiootit ympärilläni (Atena, 2017). 

Heidi Tuikka

Kirjavinkkejä YouTubessa

Kirjavinkkejä löytyy myös Kajaanin kirjaston omalta YouTube-kanavalta Kaupunginkirjasto Kajaani! Kirjavinkkien lisäksi kanavalle on tulossa myös keskusteluja kirjallisuudesta ja ohjevideoita mm. omatoimikirjaston käyttöön.

Tove ja toverit -videolla esitellään Tove Janssoniin liittyvää kirjallisuutta.

Nyt puhutaan -sarjassa kirjaston työntekijät keskustelevat mieltä polttavista aiheista. Sarjan ensimmäisellä videolla on aiheena tällä hetkellä luettavana olevat kirjat.

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Bazar, 2019.

Katalonialaisen kirjailijan Rafel Nadal Farrerasin ensimmäinen suomennettu romaani kertoo kahden toisiinsa limittyneen suvun vaiheista maailmansotien välisen ajan Italiassa. Palmisanon suvun historia on niin synkkä, että Bellarotondon kylässä puhutaan jo Palmisanojen kirouksesta. Suvun kaikki miespuoliset jäsenet ovat kuolleet ensimmäisen maailmansodan taisteluissa. Paitsi yksi, joka elää vielä äitinsä kohdussa.

Kirouksen vuoksi Donata Palmisano on kauhuissaan synnyttäessään pojan, jonka isä on kuollut rintamalla. Vitantonioksi nimetty lapsi on viimeinen Palmisano. Donata päätyy tekemään valtavan uhrauksen suojellakseen poikaansa kirou

kselta; hän antaa pojan kasvatettavaksi ystävälleen Francesca Convertinille, joka on synnyttänyt samana yönä tyttären, Giovannan. Lapset kasvatetaan kaksosina, ja vain muutama ihminen tietää heidän salaisuutensa.

Lapset varttuvat ja uuden sodan uhka leijuu ilmassa. Donata pelkää, ettei aikuistuva Vitantonio ehkä sittenkään säästy sukunsa kiroukselta. Myös Giovanna ajautuu vaaroihin epävakaina vuosina. Kestävätkö perhesiteet ja ystävyys sodassa, jossa jokaisen on valittava puolensa? Entä miten käy viimeisen Palmisanon?

Romaani on onnistunut ja opettavainen ajankuvaus. Pääosassa ovat silti Palmisanon ja Convertinin sukujen jäsenet. Heidän kauttaan italialaiskylän tunnelma juhlineen, puutarhantuoksuineen ja suurine menetyksineen tulee lähelle. Kirjassa on vahva todellisen elämän tuntu.

Vaikka teoksessa liikutaan välillä syvissä vesissä, se ei ole raskaslukuinen. Juoni vetää vauhdikkaasti ja kieli on miellyttävän tiivistä ja kiertelemätöntä. Sodan raakuudella ei mässäillä, mutta sitä ei myöskään kaunistella. Kirjaa voi suositella etenkin historiallisten sukutarinoiden ystäville.

Hanne Heikkinen

Anna Malinen: Hämärikkö

Anna Malinen: Hämärikkö

Kustannus Aarni, 2018.

Kajaanilaissyntyisen kirjailija Anna Malisen esikoisteos Hämärikkö on tunnelmallinen kertomus, jossa kalevalainen kansanperinne herää henkiin tämän päivän Suomessa. Usealla aikatasolla etenevä romaani maalaa lukijan eteen miltei unenomaisia kuvauksia maamme myyttisestä alkuhämärästä ja nykypäivästä.

Kirjan päähenkilö, Tytti, on Pohjan akan ainoa tytär. Vastasyntyneenä Tytti tipahtaa äitinsä reen kyydistä lumihankeen. Kinoksesta hänet poimii suojiinsa pahansuopa Kyllikki, jonka savupirtissä tyttö viettää lapsuutensa ja nuoruutensa orjana. Äitinsä tavoin Tytillä on monia maagisia taitoja, kuten kyky sietää kylmää ja poistaa ihmisten kipuja. Nuori neito haaveilee pääsevänsä jonain päivänä pakoon ankeaa elämäänsä. Kun tilaisuus viimein koittaa, pakomatka päättyy lyhyeen. Hyinen Tytti jähmettyy koivunrungoksi ja jää odottamaan ajan vaihtumista metsän keskelle.

Kun Tytti viimein herää, on maailma ehtinyt muuttua miltei tunnistamattomaksi. Eletään nykyaikaa. Tytti näkee metsämiehen eksyvän paikalle, ja levähtävän rakovalkean äärellä. Hämärän hetkellä Tytti uskaltautuu viimein esiin piilostaan. Nuori neito tietää nyt, että hänen täytyy jatkaa matkaansa kohti etelää ja siellä odottavaa kaupunkia. Kaiken tämän lomassa myös Pohjan akka jatkaa kauan sitten kadonneen tyttärensä etsimistä. Tarinan edetessä menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat toisiinsa odottamattomalla ja oivaltavalla tavalla.

Hämärikön kirjoittanut Anna Malinen on koulutukseltaan folkloristiikan maisteri. Perehtyminen kansantarinoihin näkyy hahmojen nimien lisäksi kirjan tarunomaisessa tunnelmassa. Hämärikön maailma on pullollaan loitsuja ja alkukantaista luonnonmagiaa. Sanankäänteet ovat usein maalailevia, ja kirjan yleinen tunnelma on kiireetön sekä tavallaan haikea. Kaikkea ei selitetä puhki, vaan teos jättää paljon tilaa mielikuvitukselle ja omille tulkinnoille. Sen vuoksi Hämärikkö toimii erinomaisena pikku pakomatkana arjen harmaudesta.

Tuomas Kumpula

Daphne Du Maurier: Rebekka

Daphne Du Maurier: Rebekka.

WSOY, 1938.

Daphne Du Maurierin (1907–1989) Rebekka on kartanoromaanien klassikko. Siitä löytyy jännitystä, romantiikkaa ja sokkeloinen rakennus, jossa vanhat salaisuudet hiipivät pimeissä nurkissa. Suurin mysteeri on nainen, joka ei ole enää paikalla, mutta silti aina läsnä: Rebekka, kartanon edesmennyt emäntä.

Nimettömäksi jäävä päähenkilö on nuori ja kokematon nainen, joka toimii erään vanhemman naisen seuraneitinä. Matkustellessaan he kohtaavat loistokkaan Manderleyn kartanon omistajan, Maxim de Winterin. Yllättäen päähenkilön ja herra de Winterin välille muodostuu ystävyys, joka johtaa nopealla tahdilla epäsäätyiseen avioliittoon. Varattomasta naisesta tulee rouva de Winter, ja hän matkustaa miehensä mukana tämän sukukartanoon.

Nuori Rouva de Winter ei ole ensimmäinen lajissaan. Maxim on jäänyt leskeksi vain vajaata vuotta aiemmin. Uusi rouva saa pian huomata, ettei hänelle tunnu olevan tilaa kartanossa, jossa edellisen vaimon varjo hallitsee kaikkea ruokalistoista kukka-asetelmiin. Rebekka on osannut huolehtia kodista, hän on ollut näyttävä nainen ja varsinainen seurapiirien kuningatar.

Nuori rouva alkaa heti tuntea riittämättömyyttä astuessaan kartanon emännän paikalle. Hän on sosiaalisesti kömpelö ja tottumaton yläluokkaiseen elämäntapaan. Rebekkaa jumaloinut taloudenhoitaja suhtautuu tulokkaaseen pilkallisesti. Pahinta on, että Maximkin on välillä kylmä ja etäinen. Samalla, kun päähenkilö tuntee kateutta Rebekkaa kohtaan, mysteeri alkaa kiehtoa hänen uteliaisuuttaan. Mitä ensimmäiselle rouva de Winterille oikein tapahtui? Kuka hän oikeasti oli?

Teoksen henkilöillä on omat epävarmuutensa ja kipukohtansa. Se tekee heistä ajattomia ja samaistuttavia dramaattisten käänteiden keskellä. Du Maurier on tunnelman luomisen mestari, ja tarinan läpi kulkeekin vastustamattoman pahaenteinen, synkkä pohjavire. Mikäli siihen tykästyy, kannattaa tutustua myös kirjailijan muuhun tuotantoon.

Hanne Heikkinen

Fiona Barton: Leski

Fiona Barton: Leski. 

Bazar 2018.

Uutisissa kerrotaan kadonneesta lapsesta ja Jeanin ihanaa aviomiestä Gleniä syytetään kammottavasta rikoksesta. Jean on miehensä tukena läpi oikeudenkäynnit ja kuulustelut, kuten hyvän vaimon kuuluu. Poliisi ja toimittajat ahdistelevat heitä kuukaudesta toiseen, mutta onneksi Glen tietää aina, miten toimia ja mitä sanoa.

Mutta nyt Glen on kuollut ja Jean on vapaa kertomaan oman versionsa tapahtuneesta. Mitä hän oikeasti ajattelee miehestään ja onko Glen todella syyllistynyt rikokseen, mistä kaikki häntä syyttävät. Lopulta hän päättää antaa haastattelun, tai oikeastaan ajautuu siihen taitavan toimittajan suostuttelemana. Mutta onko totuus se, minkä Jean oikeasti tahtoisi kertoa?

Tarina pitää sekä lukijaa että kirjan henkilöitä epätietoisuudessa loppuun asti. Myöskään lesken omia ajatuksia ei kerrota suoraan, vain paloina siellä täällä. Muutkin Bartonin luomat hahmot ovat mielenkiintoisia ja he painivat omien ongelmiensa kanssa. Lesken lisäksi ääneen pääsevät myös poliisi, toimittaja, lapsen äiti ja itse aviomies.

Synkästä juonesta huolimatta kirja ei ole ahdistava. Raskasta aihetta on käsitelty hienovaraisesti, liikaa sillä mässäilemättä. Melko perinteistä juonta oli käsitelty virkistävästä näkökulmasta, epäillyn lähiomaisen silmin. Kirjassa sivutaan myös lapsettomuutta ja sen aiheuttamaa surua.

Fiona Barton on työskennellyt toimittajana ja on monesti miettinyt, minkälaisia henkilöitä on niin sanottujen päähenkilöiden takana. Leski on kirjailijan esikoisteos, joka piti otteessaan loppuun asti. Vaikka psykologiset trillerit eivät muuten kiinnostaisikaan, tämä on tutustumisen arvoinen teos. Bartonin toinen kirja Lapsi julkaistaan ensi vuonna ja pääsi heti allekirjoittaneen lukulistalle.

Heidi Tuikka

Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi

Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi.

Otava, 2018.

Jukka Viikilä on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Kirjallaan Akvarelleja Engelin kaupungista hän voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016. Hän on kirjoittanut myös runoteoksia.

Jukka Viikilän kirja Suomalainen vuosi sisältää pieniä tarinoita suomalaisesta elämästä, jotka on ryhmitelty vuodenaikojen mukaan. Tarinoissa on hykerryttäviä arkisia havaintoja.

Kevät. Kesä. Syksy. Talvi.

Keväällä jäät lähtevät ja ”talvi lakkaa äkkiä kantamasta.” Päiväkirjasta huomaa kiertävänsä eri vuosia  lähes samalla tavalla ja vuosien merkitys katoaa. Keväällä rakastutaan, autokuume sairastuttaa, äitejä juhlitaan, tietysti lenkkeillään ja vaalitaan perinteitä eli ”Mökille mennään koska sinne on aina menty.”

Kevään jälkeen kesän velvollisuudet alkavat ottaa valtaa rännältä, loskalta ja kuralätäköiltä. Kesällä stressi lisääntyy, sillä ”joutenolon tulisi olla aktiivista ja tiheää.” Kesällä tehdään matka mummolaan. Karavaanareiden perään kertyy autojono. Kukaan ei ohita. Kesä on lyhyt, vain juhannuksen mittainen. Sukujuhlat kruunaavat kesäsi. Niihin mennään, auto ei rikkoonnu, välille ei jäädä.

Syysaamuna suomalaisen elämään ”asettuu tarkkuus”, kahvi on oikean vahvuista ja kotisohvalta voi turvallisesti peilata maailmaa ja pohtia mitä erinäisempiä asioita, vaikka mainetta ja mustasukkaisuutta. ”Astronautin puolisolle ei soisi mustasukkaisuutta.”

Suomalaiselle saapuu talvi. Tulee pimeys, pikkujoulut ja ensilumen odotus. Talvella luovutaan joulukuusesta ja annetaan uudenvuodenlupauksia, mutta ”harvemmin kukaan oikeasti lopettaa tupakoimista.” 

Osaa suomalainen iloitakin. ”Jos kaikki mistä suomalainen valittaa otettaisiin häneltä pois, katoaisivat iloinaiheet hänen elämästään.”

Eija Huhtanen

Maritta Lintunen: Stella

Maritta Lintunen: Stella.

WSOY 2018.

Lahjakkuus on armo ja taakka, todetaan Maritta Lintusen uusimmassa romaanissa. Stella on tarina ihmisistä, joilla on taiteellisia lahjoja. Toisilla lahjat jäävät käyttämättä käytännön sanelemasta pakosta, toisilla oman pelon tai vahvempien ihmisten painostuksen vuoksi. Onnellisimmat löytävät ne uudelleen myöhemmin elämässään. Jokainen heistä saa huomata, ettei pelkkä lahjakkuus riitä.

Nuori maalaistyttö Liisa Mikkola muuttaa Helsinkiin osallistuakseen kirjoittajakurssille. Runous on lumonnut hänet ja hän hakee uusia virikkeitä kaupungista kaltaistensa seurasta. Asuinpaikka järjestyy entisen laulajattaren, Sylvi Indreniuksen vierashuoneesta. Sylvi on kokenut tähteyden loisteen ja romahduksen, ja hän haluaa ohjata Liisan haaveita oikeaan suuntaan. Onko tytöllä sitä jotakin, mitä taiteilijalta vaaditaan? Kysymyksestä tulee entistä vaikeampi, kun Liisa tekee virheen, joka muuttaa molempien naisten elämän peruuttamattomasti.

Toisessa aikatasossa seurataan Juria, joka on nuori lääkäri, mutta olisi halunnut pianistiksi. Liisan tavoin hänkin on antanut muiden ihmisten vaikuttaa elämänsä tärkeisiin päätöksiin. Sitkeät muistot ja uuden ihmisen kohtaaminen saavat Jurin tajuamaan, ettei hänen olekaan pakko tyytyä elämässään ”ihan hyvään”. Hän alkaa pohtia, olisiko sittenkään liian myöhäistä antautua musiikille.

Lintunen käsittelee lahjakkuutta erilaisista näkökulmista, joista monet ovat tuttuja taiteilijaromaaneista. Virkistävää teoksessa on se, miten epäonnistumista ja taiteilijahaaveista luopumista kuvataan. Saako omat lahjat heittää hukkaan, vai onko niiden hyödyntäminen velvollisuus? Voiko kesken kaiken luovuttaa, jos unelma käy liian raskaaksi? Voiko toisen puolesta tehdä ratkaisun, joka vaikuttaa koko elämän suuntaan?

Romaanin henkilöt päätyvät tekemään hyvää tarkoittavia päätöksiä toistensa puolesta. Nämä valinnat eivät ole aina oikeita, vaikka niiden taustalla olisi rakkaus ja suojelunhalu. Lopulta onkin kysymys siitä, kuka uskaltaa luottaa omaan vaistoonsa ja kenellä on voimakkain tahto.

Hanne Heikkinen

Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Jodi Picoult: Sisareni puolesta. 

Karisto Oy, 2006.

13-vuotias Anna tietää, että hän on saanut alkunsa koeputkessa, koska hänen siskonsa Kate tarvitsee soluja. Anna on pienestä asti toiminut harvinaista leukemian muotoa sairastavan isosiskonsa kudospankkina. Annan koko perheen elämä pyörii sairaan Katen ympärillä, Anna ja isoveli Jesse tuntevat olevansa ilmaa vanhempiensa silmissä ja reagoivat molemmat omilla tavoillaan.

Nyt heidän vanhempansa haluavat Annan luovuttavan toisen munuaisensa siskolleen. Anna päättää haastaa vanhempansa oikeuteen ja vaatia heiltä oikeutta omaan ruumiiseensa. Asianajaja Campbell Alexander luulee jutun olevan hetkessä ohi, mutta Annan asianajajaäiti vastaa kanteeseen. Anna tietää, että rakas Kate-sisko saattaa kuolla hänen päätöksensä takia, mutta ei voi enää antaa tilanteen jatkua. 

Sisareni puolesta herättää paljon tunteita ja pitää otteessaan alusta loppuun asti. Tarinaa kerrotaan eteenpäin soljuvasti monesta eri näkökulmasta, ääneen pääsevät Anna ja hänen perheenjäsenensä sekä hänen asianajajansa ja edunvalvojansa. Kirja päättyy tavalla, jota lukija ei varmasti osaa odottaa.

Heidi Tuikka

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika.

Tammi 2018.

Viikko on todellakin pitkä aika, ainakin jos toisistaan etääntyneet perheenjäsenet laitetaan karanteeniin neljän seinän sisälle, vanhaan sukukartanoon englannin maaseudulle. Kun siihen lisätään vielä jokaisen tarkoin varjellut, mutta väkisin esiin pyrkivät salaisuudet, on tämä hykerryttävä soppa valmis.

Birchin perheen aikuinen lääkäritytär Olivia palaa jouluksi kotiin Afrikasta, jossa hän on ollut avustustyössä taistelemassa Haag-tautiepidemiaa vastaan. Hänen on oltava viikko karanteenissa tartuntariskin vuoksi, ja muu perhe osallistuu karanteeniin vapaaehtoisesti, jotta he voivat viettää joulun yhdessä. Olivian lisäksi paikalla ovat hänen vanhempansa ja aikuinen sisko Phoebe.

Olivian äidille Emmalle karanteeni on tervetullut mahdollisuus korjata perheen etääntyneitä välejä. Avioliitto Andrewin kanssa on viilentynyt, ja keskenään hyvin erilaiset tyttäret ovat kadottaneet yhteytensä. Emmalle joulu on erityisen tärkeä, sillä hän on juuri saanut pelottavan diagnoosin, josta hän ei tosin halua kertoa perheelleen, ettei joulu menisi pilalle.

Tarinan edetessä selviää, ettei Emma ole ainoa, joka pimittää suuria asioita perheeltään. Salaisuudet kirjaimellisesti tunkeutuvat sisään eristettyyn taloon. Toistuvista järkytyksistä huolimatta perheenjäsenet eivät pääse pakoon toisiaan. Mitä tapahtuu, kun ongelmien kohtaaminen on ainoa mahdollisuus?

Viihdyttävä tarina onnistuu myös koskettamaan. Tyyli on kepeä, mutta teos sivuaa myös vaikeita aiheita, kuten sairautta ja Afrikan köyhien alueiden hätää. Parasta tässä kirjassa on perhesuhteiden lämmin, aito kuvaus. Vaikka perheenjäsenten välillä on paljon rakkautta, on myös pinnan alle haudattua katkeruutta, syyllisyyttä ja epävarmuutta. Eniten kuitenkin sitä rakkautta.

Hanne Heikkinen

Alex Schulman : Unohda minut

Schulman, Alex : Unohda minut

Nemo, 2017

Kirjoittaja on ruotsalainen toimittaja ja tunnettu mediapersoona. Hän omistaa tämän kirjan veljilleen Callelle ja Niklasille ja huomauttaa omistustekstissä, että kertomuksen näkökulma on ainoastaan hänen, veljillä voi tarina olla toisenlainen.

Tämä on tositarina kolmilapsisesta perheestä, pedantista isästä ja alkoholisoituvasta äidistä. Tämä on myös tarina pojan lapsuudesta ja kasvusta aikuisuuteen perhesalaisuuden keskellä. Kertomus ei ole pelkkä kuvaus alkoholismista, vaikka se näyttäytyykin hallitsevana perhesuhteissa.

Alexin varhaislapsuuden muistoissa äiti on iloinen, hauska, välittävä ja lämmin. Mökillekin pojat menivät mielellään äidin kyydissä, sillä isällä oli aina ajaessaan hermo pinnassa. Hän aikataulutti perheen yhteisen ajan lähes minuutilleen. Kaiken piti tapahtua suunnitellun puitteissa, siitä piti huolen aikataululappu rintataskussa.

Alex osasi jo lapsena lukea pieniä merkkejä siitä, mihin suuntaan kodin tunneilmasto kulloinkin kulki. Lasin kilinä tai hiljaisuus suljetun makuuhuoneen oven takana, tuen ottaminen seinästä, jopa tuhkan karistaminen ohi tuhkakupin olivat merkkejä siitä, että tilanne voi päättyä raivokohtaukseen. Lapset alkoivat pelätä ja varoa. Äidin ilkeät kommentit satuttivat. Pahinta kaikesta oli kuitenkin se, kun äiti katsoi ohi, eikä nähnyt häntä. Missä vaiheessa tilanne muuttui? Mihin katosivat ne ilon täyttämät päivät? Milloin ne muuttuivat piinaavaksi hiljaisuudeksi? 

Sovinnon etsimisen aika alkaa, kun äidin alkoholismi koskettaa Alexin omaa perhettä. Hän ymmärtää, että äiti omalla käytöksellään pyrkii hallitsemaan myös häntä. Aikuinen poika joutuu miettimään, mitä on tehnyt väärin, kun äiti ei vastaa puheluihin tai kun hänen tekstiviesteissään on huutomerkkien paraati.

”Kun hän ei vastaa, hän on pettynyt minuun. Kun hän on todella vihainen, hän lopettaa pelin ykskantaan. Silloin näyttööni tulee ilmoitus: ”Lisette Schulman resigned.”

Eija Huhtanen

Otanmäen kirjasto

Nathan Hill: Nix.

Nathan Hill: Nix. Gummerus 2017.

Nathan Hillin esikoisromaani Nix on polveileva tarina nuoresta miehestä ja hänen kauan sitten kadonneesta äidistään, joka ilmestyy takaisin poikansa elämään erikoisella tavalla. Se on myös kertomus todellisuuden peittymisestä lukuisten toisistaan poikkeavien tarinoiden alle.

Samuel Andresen-Anderson on opettaja, joka yrittää kirjoittaa romaania, mutta tosiasiassa haltijana seikkailu nettipeli Elfscapessa haukkaa suuren osan hänen ajastaan. Samuel elää niin tiiviisti pelimaailmassa, että hänen äitiään Fayea koskevat uutisotsikot menevät häneltä aluksi täysin ohi. Pian hän saa kuitenkin kuulla, että Fayea uhkaa vankilatuomio, sillä häntä syytetään poliittisesta hyökkäyksestä kuvernööriä vastaan. Vaikka Samuel ei enää tunne äitiään, koko juttu tuntuu hänestä uskomattomalta.

Faye on hylännyt perheensä Samuelin ollessa lapsi. Silti Samuel on siinä uskossa, että nuorena hänen äitinsä oli rauhallinen pikkukaupungin tyttö. Mediassa kerrotaan kuitenkin aivan toisenlaisia tarinoita Fayesta mielenosoituksiin osallistuneena hippinä, jota on syytetty rikoksista jo nuoruudessaan. Samuel alkaa selvittää totuutta äidistään ja joutuu kysymään myös sen kaikkein kipeimmän kysymyksen: Miksi äiti aikoinaan lähti?

Nixiä on tituleerattu uudeksi suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi. Suuri se onkin, eikä vain sivumäärältään. Rinnakkain kulkevat aikatasot Fayen nuoruudesta, Samuelin lapsuudesta ja heidän uudesta kohtaamisestaan nykyajassa. Kansien väliin mahtuu isoja teemoja, yhteiskuntakritiikkiä, useita perusteellisia elämäntarinoita ja sivupolkuja, jotka kaikki on limitetty tarinaan niin, että kokonaisuus pysyy rönsyilystä huolimatta kasassa. Tiiviimpää ilmaisua ei jää kaipaamaan, sillä Nixin sivuhenkilötkin ovat niin kiinnostavia, että heihin haluaisi melkein tutustua vielä paremmin.

Nathan Hill kirjailijana ennen kaikkea tarinankertoja, ja Nix onkin hyvällä tavalla perinteinen romaani. Teoksen kieli on juuri sellaista, kuin se tällaisessa hienossa tarinassa pitääkin olla: huomaamatonta, mutta sujuvaa.

Hanne Heikkinen