Daphne Du Maurier: Rebekka.
WSOY, 1938.
Daphne Du Maurierin (1907–1989) Rebekka on kartanoromaanien klassikko. Siitä löytyy jännitystä, romantiikkaa ja sokkeloinen rakennus, jossa vanhat salaisuudet hiipivät pimeissä nurkissa. Suurin mysteeri on nainen, joka ei ole enää paikalla, mutta silti aina läsnä: Rebekka, kartanon edesmennyt emäntä.
Nimettömäksi jäävä päähenkilö on nuori ja kokematon nainen, joka toimii erään vanhemman naisen seuraneitinä. Matkustellessaan he kohtaavat loistokkaan Manderleyn kartanon omistajan, Maxim de Winterin. Yllättäen päähenkilön ja herra de Winterin välille muodostuu ystävyys, joka johtaa nopealla tahdilla epäsäätyiseen avioliittoon. Varattomasta naisesta tulee rouva de Winter, ja hän matkustaa miehensä mukana tämän sukukartanoon.
Nuori Rouva de Winter ei ole ensimmäinen lajissaan. Maxim on jäänyt leskeksi vain vajaata vuotta aiemmin. Uusi rouva saa pian huomata, ettei hänelle tunnu olevan tilaa kartanossa, jossa edellisen vaimon varjo hallitsee kaikkea ruokalistoista kukka-asetelmiin. Rebekka on osannut huolehtia kodista, hän on ollut näyttävä nainen ja varsinainen seurapiirien kuningatar.
Nuori rouva alkaa heti tuntea riittämättömyyttä astuessaan kartanon emännän paikalle. Hän on sosiaalisesti kömpelö ja tottumaton yläluokkaiseen elämäntapaan. Rebekkaa jumaloinut taloudenhoitaja suhtautuu tulokkaaseen pilkallisesti. Pahinta on, että Maximkin on välillä kylmä ja etäinen. Samalla, kun päähenkilö tuntee kateutta Rebekkaa kohtaan, mysteeri alkaa kiehtoa hänen uteliaisuuttaan. Mitä ensimmäiselle rouva de Winterille oikein tapahtui? Kuka hän oikeasti oli?
Teoksen henkilöillä on omat epävarmuutensa ja kipukohtansa. Se tekee heistä ajattomia ja samaistuttavia dramaattisten käänteiden keskellä. Du Maurier on tunnelman luomisen mestari, ja tarinan läpi kulkeekin vastustamattoman pahaenteinen, synkkä pohjavire. Mikäli siihen tykästyy, kannattaa tutustua myös kirjailijan muuhun tuotantoon.
Hanne Heikkinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti