15.4.2010

Katri Tapola: Väinämö


Katri Tapola: Väinämö. Vain ulkokäyttöön.
Tammi. 2009.

Väinämö on ekaluokkalainen poika, jonka äidin nimi on Aino ja isän nimi on Kullervo. Väinämö harrastaa kanteleen soittoa ja äidin mielestä he ovat kalevalainen perhekunta. Äiti on myös sitä mieltä, että Väinämö soveltuu vain ulkokäyttöön, koska välillä hänestä löytyy sen verran ylimääräistä energiaa.

Väinämön oli määrä syntyä Kalevalanpäivänä, mutta hän syntyikin vasta seuraavana päivänä, joka tuolloin sattui olemaan karkauspäivä. Niinpä Väinämöllä on oikea syntymäpäivä neljän vuoden välein.

Väinämön parhaita kavereita ovat samanikäiset Tarmo ja Onni. Väinämö, Tarmo ja Onni ovat vakoiluiässä. Heidän kohteenaan on erityisesti naapurissa asuva Ylä-Tilhi Itse, koodilyhenne vakoilukielellä YTI. YTIllä on menossa monenlaisia bisneksiä, koskapa hänen puhelimensa soi jatkuvasti varsinkin joulun alla.

Bisnekset vaikuttavat sen verran epäilyttäviltä, että vaativat pojilta valppaana oloa. Ihmetystä herättää myös se, että paikallisen ilmaisjakelunlehden sivuilta löytyy ilmoitus, jossa YTI esiintyy peitenimellä Karsten.

Luokan retkellä eduskuntataloon selviävät sitten YTIn salaisuudet mm. se, miksi hän jonain päivänä käyttäytyy niin leuhkasti, ettei edes tervehdi. Vakoilun ohessa paistetaan pannukakkua, jonka resepti löytyy myös kirjan sivuilta.

Teos on ilmestynyt kotimaisten kirjailijoiden helppolukuisessa Kirjava Kukko –sarjassa. PA.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti