28.10.2019

Herman Geijer: Kriisit, katastrofit ja maailmanloput : kaksitoista tapaa varautua

Herman Geijer: Kriisit, katastrofit ja maailmanloput : kaksitoista tapaa varautua.
Art House, 2019.

Kirja aloitetaan skenaariolla, jossa lukijaa kehotetaan kuvittelemaan, miltä tuntuisi herätä kuolleessa kaupungissa. Missään ei näkyisi ketään, eikä sille olisi mitään ilmeistä syytä. Monet maailmanloppua käsittelevät sarjat ja elokuvat alkavat näin, mutta kirjassa aihetta käsitellään suhteellisen realistisesta näkökulmasta.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä aihetta tarkastellaan tieteelliseltä kannalta. Kumpi on esimerkiksi todennäköisempi kansainvälisen tuhon aiheuttaja: aurinkomyrsky vai pandemia? Myös katastrofikäyttäytymiseen, riskinhallintaan ja tiedottamiseen pureudutaan tarkemmin, sekä siihen, mitä ovat ne perustarpeet, joita hengissä selviytyminen vaatii.

Toisessa osassa luetellaan ne kirjan nimessäkin luvatut kaksitoista tapaa varautua kriisitilanteisiin ja annetaan konkreettisia esimerkkejä noiden keinojen toteuttamiseksi. Ne ovat itseasiassa ihan hyviä ohjenuoria myös jokapäiväiseen toimintaan, eivätkä vain maailmanlopun varalle. Jollain tasolla kirjan myöhempi osa muistuttaakin sisällöltään hieman elämäntaito-opasta.

Vakavasta teemastaan huolimatta teos onnistuu olemaan hauska ja nopea luettava. Geijer on kirjaansa varten tutkinut aihetta käsittelevää kirjallisuutta, artikkeleita ja raportteja, sekä tehnyt haastatteluja, joten hänen tekstinsä ei ole niin tuulesta temmattua kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Eli halusitpa sitten varautua zombien hyökkäykseen tai tulipaloon, niin tästä kirjasta on helppo aloittaa valmistutuminen.

Mari Hannula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti