14.3.2016

Yksin Marsissa



Yksin Marsissa (dvd)

Mark Watney (Matt Damon) on Nasan astronauttiryhmässä tutkimassa Marsia. Myrskyssä tapahtuneen onnettomuuden vuoksi muu ryhmä luulee Markin kuolleen ja lähtee paluumatkalle jättäen hänet yksin punaiselle planeetalle. Tärkeintä Markin selviämiselle pidemmän päälle on veden ja ruoan saanti ja kasvitieteilijänä hän keksiikin luovia viritelmiä perunan viljelyyn. Tämä ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että hän on jumissa toisella planeetalla ja mahdollisia pelastusyrityksiä joutuu odottamaan todennäköisesti vuosikausia.

Matt Damon on luonnollisesti elokuvan keskushahmo ja roolissaan mainio. Toivottomalta tuntuvasta tilanteesta huolimatta hahmoon on saatu mukavasti huumorinpilkettä. Huumoria tarjoaa myös sopiviin kohtiin ripoteltu 70-luvun diskomusiikki, josta yksinäinen astronauttimme ”nautiskelee” askareidensa parissa. Näin katsojallekin tarjotaan helpottavia hetkiä ja naurunpyrskähdyksen paikkoja sinänsä traagista, mutta kuitenkin sympaattista tarinaa seuratessaan.

Damonin roolihahmo ei ole ainoa leffan nimestä huolimatta ja muusta näyttelijäkattauksesta vastaavat mm. Jeff Daniels, Jessica Chastain ja Chiwetel Ejiofor. Ohjaaja Ridley Scott on häärinyt ennenkin avaruusmaisemissa (mm. Alien) ja Yksin Marsissa menee ehdottomasti miehen ohjausten kärkikaartiin. Marsin maisemat on toteutettu todella hienosti ja leffan parissa yksinkertaisesti viihtyy. Tieteellisen tarkkuuden kommentointiin eivät allekirjoittaneen palikat riitä, mutta erään suomalaisfirman lapio uppoaa elokuvassa ”marsin” hiekkaan.

Elokuva oli ehdolla 7 Oscar-palkintoon, saamatta ainoatakaan. Leffasukulaisia ovat mm. Apollo 13 ja Gravity.

Yksin Marsissa perustuu Andy Weirin samannimiseen romaaniin, joka on Kainet-kirjastojen kokoelmissa niin painettuna kuin e-kirjana. Leffa ainakin kannattaa katsoa ja jos kirja on klassisesti parempi kuin elokuva, niin kirja on jo todella hyvä.

JO

29.2.2016

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti



Tuutikki Tolonen: Mörkövahti. Tammi 2015.

Tuutikki Tolonen on suomussalmelaissyntyinen sanataideopettaja ja lastenkirjailija, jonka teos Mörkövahti voitti joulukuussa jaetun Arvid Lydecken –lastenkirjapalkinnon. Mörkövahti kertoo jännittävän tarinan Hellemaan perheestä, johon kuuluvat äiti, isä ja lapset Hilla, Kaapo ja Maikki. Perheen äiti on kesän aluksi voittanut kahden viikon rentoutusleirimatkan Lappiin. Palkintoon kuuluu myös tuolle ajalle kotiin tuleva lastenhoitaja, koska perheen isä on työmatkalla ja usein poissa kotoa. Lastenhoitaja onkin melkoinen yllätys, sillä lähetti tuo ovelle hahmon, joka on tehtäväänsä täydellisesti koulutettu puoli-ihminen, kiltti mörkö. Mukana seuraa käyttöohje.

Äiti lähtee leirille ja lapset jäävät mörkölapsenvahdin hoitoon odottamaan isän kotiin tuloa. Mörkö asettuu taloksi ja lapset ryhtyvät ottamaan selvää sen tavoista. Avuksi löytyy kirjastosta vanha tietokirja möröistä ja varsinkin nuorin lapsista Maikki omaa herkkyyttä ymmärtää mörköä ja kommunikoida sen kanssa. Lapsille alkaa vähitellen selvitä, että joissakin muissakin lapsiperheissä on samanlainen tilanne: vanhemmat ovat poissa ja mörkö on tullut hoitamaan lapsia.

Yhdessä lapset muodostavat telttaleirin läheisen metsän reunaan ja möröt katoavat jonnekin. Perheen isäkin pääsee viimein kotiin. Lapsille selviää, että möröt haluavat palata kotiinsa ja etsivät keinoa päästä sinne. Kotiinpaluu onnistuu vain, jos kaikki möröt yrittävät yhdessä. Lopulta väylä kotiin löytyy ja loppuratkaisun yhteydessä sattuu yllättävä käänne, joka jättää lukijan odottamaan tarinalle jatkoa.

Tarinassa on sopivassa määrin jännitystä ja vaihtelevia käänteitä, yöllisiä metsässä liikkumisia ja outoja vieraita, mutta fantasian vastapainona tarinassa kuvataan arkista lapsiperheen elämää, lasten neuvokkuutta ja toisista välittämistä. PA

23.2.2016

Taste



 










TASTE  
What’s going on – Live at the Isle of Wight   (
CD / DVD  )
ja
I’ll remember ( 4 CD boxed set )
 
Ennen ryhtymistään menestyksekkäälle soolouralle, Irlantilainen bluesrock kitaristi Rory Gallagher (1948-1995) johti yhtyettä nimeltään Taste. 1966 perustettu ja 1970 hajonnut yhtye ehti levyttää lyhyen uransa aikana kaksi studioalbumia:  ”Taste” (1969) ja ”On the boards” (1970). Lisäksi heiltä julkaistiin kaksi live levyä ”Live Taste” ja ”Live at the Isle Of Wight” (1971) yhtyeen jo hajottua.

Tasten lyhyt mutta mielenkiintoinen aikakausi on nyt saatavilla ilahduttavan kattavasti uusintajulkaisuina. ”Live at the Isle Of Wight” konsertti on julkaistu sekä CD-äänilevynä että myös kuvallisesti DVD-muodossa.
”I’ll remember” 4 CD:n boxi sisältää molemmat Tasten studioalbumit sekä harvinaisempia bonuskappaleita sekä live taltiointeja ympäri maailmaa. Boxissa on lisänä tekstiliite runsain valokuvin varustettuna.

Sekä Isle Of Wightin konserttitaltioinnit CD- ja DVD-muodossa sekä I’ll remember -boxi ovat kaikki saatavilla Kajaanin kaupunginkirjaston musiikkiosastolta. (KK)  

1.2.2016

Tua Harno : Oranssi maa

Harno, Tua : Oranssi maa. 2015. 336 s. 

Kolmekymppisenä Sanna on raskaana, eroamassa miehestään ja työtön, kun hän tarttuu tilaisuuteen gradutyön tekemisestä Australian kaivoksilla.Ystävän suosituksesta hän tapaa siellä mietiskelyä ja aavikkovaelluksia johtavan opettajan, Raldan. Sanna ajattelee Raldan avulla pääsevänsä tasapainoon.


Kalgoorlien kaivoskaupungissa hän kohtaa kaivokselta toiselle siirtyvän Martin, joka ei usko koskaan vakiintuvansa. Sanna ja Martti rakastuvat, mutta Sanna lähtee sovitulle vaellukselle Raldan kanssa. Ralda johtaa Sannaa yhä kauemmas aavikolle. Aavikon kauneus lumoaa, mutta vähitellen Sanna uupuu, huoli tulevan lapsen kohtalosta painaa. Hän alkaa epäillä Raldan päämäärää, mistä tässä vaelluksessa on kysymys.

Kalgrooenissa on valtava kultakaivos, jonne vesi johdetaan 600 kilometrin päästä. Miehet tekevät pitkiä tuövuoroja ja vapaa-aikana yrittävät unohtaa työnsä. Naiset sopeutuvat miesten joukkoon tai joutuvat alistetuiksi. On myös ystävyyttä ja toisista huolehtimista.

Kirjan runollinen teksti vie mukanaan ensi lehdiltä alkaen. Kirjailija on vieraillut Kalgoorliessa, mikä tuo kaivoskaupungin kuvaukseen toden tuntua. Kirjassa pohditaan kuka voi valita elämäntapansa. Voiko toinen ihminen tietää miten minun tulee elää. Kohdataan monia vaikeita ihmissuhteita ja kysytään kuka on luottamuksen arvoinen. Usko rakkauteen ja perheeseen säilyy.

Tua Harnon ensimmäinen, palkittu romaani "Ne jotka jäävät" ilmestyi vuonna 2013 ja hänen käsikirjoittamansa musiikkielokuva "Ollaan vapaita" sai ensi-iltansa kesällä 2015. Oranssi maa -teoksen käännösoikeudet on myyty Yhdysvaltoihin. - lmt

11.1.2016

Terminator Genisys



Terminator Genisys (dvd)

Terminator Genisys on paria edellistä Terminator-leffaa huomattavasti parempi tuotos, piste! Lainauksia on niin ensimmäisestä kuin toisestakin Terminatorista sen verran, että ne katsonut tuntee olonsa hyvin kotoisaksi uusinta katsoessa. Alkupuolella pyöriskellään vuodessa 1984 ensimmäisen Terminatorin maisemissa. Alun jälkeen aikamatkaillaan vuoteen 2017. Genisysin tarinassa on pahojakin aukkoja, kun sitä on yritetty sovittaa kahden ensimmäisen osan tarinajatkumoon, mutta jos aukkoja katsoo sormien läpi, niin leffan parissa viihtyy oikein mainiosti.

Arska on Arska, ei voi muuta sanoa! Schwarzeneggerilla on hieno itseironian taju ja niin vanhat heitot kuin uudet letkautukset (”I’m old, not obsolete”) sujuvat vanhaan malliin, eikä mies pelkää tehdä pientä pilaa roolistaan. Ikää ja harmautta on Arskalle jo tullut ja lihakset pienentyneet, mutta Terminator-roolin karisma ei ole kadonnut mihinkään kolmessakymmenessä vuodessa.

Jos Arskalta löytyy karismaa, niin samaa ei voi sanoa muusta avainnäyttelijöiden kaartista. Näille kun on jätetty lähinnä tarinankuljettajan rooli ja Arska korjaa sitten potin, mutta hyvä näinkin! Ehkäpä tämä on ollut tekijöiltä tietoinen valinta. Jai Courtney Kyle Reesen roolissa on todella valju verrattuna samaa roolia ensimmäisessä osassa tehneeseen Michael Biehniin. Emilia Clarke menettelee, mutta ei häntä voi verratakaan Linda Hamiltoniin. Kaikkein huonoimmin rooliinsa sopii John Connoria näyttelevä Jason Clarke.

Rytinää leffassa on riittävästi ja romua tulee välillä ihan oikeasti eikä vaan tietokoneen muistin syövereissä, mikä miellyttää tällaista vanhan liiton toimintaelokuvan ystävää. Ei voi olla miettimättä, miten kauan iso-Arska voi heilua uskottavasti Terminatorin roolissa, mutta eihän Terminator-elokuva ilman Arskaa toimi, minkä Terminator – pelastus (2009) osoitti.

JO