28.9.2017

Vivaldi, Antonio : The Folk Seasons



Vivaldi, Antonio : The Folk Seasons
Alba Records  2016

Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa on teos, josta on levytetty runsaasti eri versioita. Nyt soittimiin on tarttunut Barocco Boreale eli vanhaan musiikkiin perehtynyt orkesteri Pohjanmaalta, Kaustisilta. Se koostuu pohjalaisista muusikoista, jotka ovat työskennelleet yhdessä jo pitkään ja joilla on vahva side kansanmusiikkiin. Yhtyeen johtaja ja solisti on Kreeta-Maria Kentala. Hän polveutuu kaustislaisista pelimannisuvuista ja on soittanut kansanmusiikkia pienestä pitäen.

Neljä vuodenaikaa on kuvailevaa musiikkia eli se kertoo keväästä, kesästä , syksystä ja  talvesta musiikillisin keinoin. Levyllä Barocco Boreale on saanut puhallettua Vuodenaikoihin uutta raikkautta. Soitossa kuuluu pelimannihenkisyys ja musiikillinen koristelu. Jousisoittimilla matkitaan lintujen viserrystä, piinaavaa hellettä, syksyn sadonkorjuujuhlia ja talven tuiskuja. Soitossa kuuluu kansanmusiikin riemu yhdistettynä barokin kirkkauteen ennenkuulumattomalla tavalla. 

The Folk seasons on Barocco Borealen ensimmäinen levytys. Yhtye myös konsertoi säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla, se esiintyi mm. Lontoon Proms –festivaaleilla Suomi 100-teemalla ”From the Kalevala to Kaustinen: Finnish Folk and Baroque Music” elokuun lopussa. (HH)

14.8.2017

Yu Hua: Xu Sanguanin elämä ja verikaupat




Yu Hua: Xu Sanguanin elämä ja verikaupat. Suom. Rauno Sainio. Aula & co. 2017. 307 s.

Maailmalla mainetta niittäneen kiinalaiskirjailija Yu Huan romaani Xu Sanguanin elämä ja verikaupat kertoo nimensä mukaisesti Xu Sanguan nimisestä miehestä, jonka elämän tärkeimpiin käänteisiin liittyy aina veren myyminen. Omalaatuinen tarina sieppaa lukijan heti mukaansa ja kuvaa uskottavasti päähenkilön kamppailua kasaantuvien vaikeuksien keskellä.

Ensimmäisen kerran Xu Sanguan päätyy verikaupoille hetken mielijohteesta, kuultuaan että kaupunginsairaalassa voi tienata 35 yuania parista kulhollisesta verta. Summa vastaa silkkitehtaalla työskentelevän miehen puolen vuoden palkkaa.

Verirahat auttavat Xu Sanguania kauneudestaan kuulun taikinatikkumyyjän, Xu Yulanin kosiskelussa. Xu Sanguanista tuleekin pian perheellinen mies. Maon aikaisessa Kiinassa perheen elättäminen on ajoittain epätoivoista puuhaa. Xu Sanguan turvautuu verikauppoihin yhä uudestaan, saadakseen ruokaa pöytään ja selvitäkseen kriiseistä, joihin hänen perheensä ajautuu.

Veri ei kuitenkaan ole pohjaton helpon rahan lähde. Useaan kertaan Xu Sanguan saa kuulla viisaammiltaan neuvon: Kun myyt vertasi, myyt arvokkainta voimaasi. Liikaa myymällä saattaa tulla myyneeksi myös henkensä. Xu Sanguan joutuu pohtimaan, kuinka suuria uhrauksia hän on valmis tekemään tasapainoillessaan terveytensä ja rahavaikeuksien välillä.

Teos on puhutteleva historiallinen kuvaus kiinalaisesta yhteiskunnasta. Kirjan parasta antia on se, miten päähenkilön tarina opettaa lukijaa ymmärtämään erilaista maailmankuvaa, jossa perheen kunnia ja kasvojen säilyttäminen menevät ohi yksilön tarpeista.

Xu Sanguanin elämä ja verikaupat on Yu Huan toinen suomennettu romaani. Myös viime vuonna ilmestynyt Elämänkaari on tutustumisen arvoinen teos. Molemmat kirjat on julkaistu kotimaassaan jo 1990-luvulla. Hienoa, että ne on nyt saatettu myös suomalaislukijoiden saataville.
HPH

Tiedän paikan armahan



 Tiedän paikan armahan : lasten lauluja
F.O. Virtasen perinneyhdistys
2017

Tiedän paikan armahan lastenlaulu –cd on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.  Sen on tehnyt Etelä-Karjalaisen Ruokolahden kirkonkylän koulun oppilaat ja siihen on koottu kaikkien suomalaisten osaamia, perinteisiä kansakoululauluja. Laulujen avulla voi jälleen muistella millaista oli olla pieni koululainen laulamassa luokkatovereiden kanssa köröttelystä kirkkoon, hiihtämisestä, uljaasta metsästä, kesäpäivistä ja kodin lämmöstä. Laulut nostavat  esille mieluisia tapahtumia ja tunnelmia. Lauluissa korostuu koti, työ, rakkaus luontoon ja isänmaahan. Julkaisun tarkoituksena on siirtää vanhaa koululauluperinnettä sukupolvelta toiselle.


Tupla-cd:n toisella levyllä laulut kuullaan koululaisten laulamana säestysyhtyeen kera ja toisella levyllä on pelkkä säestys, jolloin  voi jatkaa laulamista jos omaa säestystä ei ole saatavilla  esim. kotona ja perhejuhlissa.(HH)