Maudie Fowler, ”Marylebonen modisti”, eli rankan elämän yli yhdeksänkymmentävuotiaaksi ja kuoli sairauden uuvuttamana. Hänellä oli sukua, joka ei häntä muistanut, mutta hänellä oli ystävä, Janna.
Doris Lessingin alun perin salanimellä kirjoittama teos piirtää mieleenpainuvan kuvan vanhasta ihmisestä, joka ei suostunut viranomaisten holhoukseen. Hän ei halunnut köyhäinapua tai hyväntekeväisyyttä. Jannan ystävyyteen hän suostui lopulta uskomaan ja hyväksymään avun.
Janna, työorientoitunut muotilehden toimittaja, kiintyy omapäiseen vanhukseen ja
sitoutuu Maudien vaativaan huolehtimiseen, mihin hän ei ollut aikaisemmin kyennyt miehensä ja äitinsä sairauden aikana.
Lessing pohtii tässä 1983 ilmestyneessä kirjassaan vanhusten kohtaloa ja sitä miten haluamme itse vanheta ja kuolla. Miksi vieraan ihmisen kohtaaminen voi olla helpompaa kuin omaisten? Lopulta useimmat haluavat vain sen mikä on ilmeisintä, ympärilleen perheen, ”saada itkeä hiukan, nauraa hiukan, nukkua hiukan, riidellä hiukan…” Vaikka teos sijoittuu Lontooseen, eikä juuri kukaan Suomessa joudu asumaan ilman vettä ja viemäriä, sen sanoma on vieläkin hyvin ajankohtainen.
Joulun henkeen sopii myös ihmisenä olemisesta ja lähimmäisenrakkaudesta omakohtaisesti ja koskettavasti kertova syksyn uutuus Anja Snellman : Pääoma.
(lmt)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti