Jorma Korpela : Tohtori Finckelman: ihmiskurjan kertomus.
(1952)
Kirjassa on
kolme osaa Perintö, Tohtori Finckelmanin lihaksituleminen ja Matkaan.
Päähenkilö
alkaa kirjoittaa kirjaa elämästään surullisena, hänestä tuntuu kuin ilo olisi
kuollut.
Kirjan voi lukea kertomuksena nuorukaisesta, joka menettää vanhempansa ja jää renkinsä Oskarin kanssa hoitamaan kotitilaa. Nuori mies sotkee asiansa, myy tilansa ja lähtee, sattumalta, opiskelemaan lääketiedettä. Hän ylenee mielisairaalaa johtavaksi hermolääkäriksi, joka uskoo, että hulluuskin voidaan parantaa, jos sopiva lääke löytyy. Lopulta hän uupuu, eksyy maailmaan ja itseensä. Kolmannessa osassa Oskari hakee hänet kotiin, jossa hän kuntoutuu ja palaa takaisin lääkärin työhönsä.
Kirjan voi lukea kertomuksena nuorukaisesta, joka menettää vanhempansa ja jää renkinsä Oskarin kanssa hoitamaan kotitilaa. Nuori mies sotkee asiansa, myy tilansa ja lähtee, sattumalta, opiskelemaan lääketiedettä. Hän ylenee mielisairaalaa johtavaksi hermolääkäriksi, joka uskoo, että hulluuskin voidaan parantaa, jos sopiva lääke löytyy. Lopulta hän uupuu, eksyy maailmaan ja itseensä. Kolmannessa osassa Oskari hakee hänet kotiin, jossa hän kuntoutuu ja palaa takaisin lääkärin työhönsä.
Kirja
voidaan lukea kuvauksena ihmismielestä. Tohtori Finckelman, joka alkaa elää
elämäänsä päähenkilön aivoissa, on Riitu-nimisen naapurin keksintöä. Ystävinään
ja mielisairaalassa potilainaan päähenkilö tapaa joukon värikkäitä hahmoja,
joita ei kuitenkaan voi auttaa. Hän seurustelee myös kuolleiden tuttaviensa
kanssa. Voidaan ajatella, että muut henkilöt ovat olemassa vain päähenkilön mielikuvituksessa.
Kirjassa
petetään ja tehdään rikoksia kateudesta, vihasta, ahneudesta ja intohimosta,
kuin seitsemän kuolemansyntiä olisi tullut lihaksi. Syyllisyys vaivaa
päähenkilöä eikä apua löydy. Hän tuntee
lopulta olevansa suolla, johon hän hukkuu eikä kukaan auta. Hän on kuin Danten Helvetissä
tai vankina Paltaniemen kuvakirkon maalauksessa.
Kirjailijan uskonnollinen vakaumus ilmenee teoksen viimeisessä osassa, jossa rakkauden sanoma tuo ilon, se on lääke myös hulluuteen. ”Haudasta asti sitä pitää hakea, omasta rinnasta sen lopulta löytää. Kunpa vain osaisin sitä käyttää”.
Kirjailijan uskonnollinen vakaumus ilmenee teoksen viimeisessä osassa, jossa rakkauden sanoma tuo ilon, se on lääke myös hulluuteen. ”Haudasta asti sitä pitää hakea, omasta rinnasta sen lopulta löytää. Kunpa vain osaisin sitä käyttää”.
Monitasoinen
kirja kestää, tai jopa vaatii useamman lukukerran. Kirjaston lukupiirissä Finckelman herätti vilkkaan keskustelun, joka avasi kirjan teemoja osallistujille. Lukupiirin jälkeen mietteitä kirjasta kirjasi Leena Marja Tikkanen
Lisätietoja
kirjailijasta ja kirjasta Kuopion kaupunginkirjaston sivuilta:http://tuhannettunteet.kuopio.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti