15.6.2015

Kirjaston lukupiiri - syksy 2015

Kajanin kaupunginkirjaston lukupiiriin ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat keskustella kirjoista tai kuunnella kirjojen innoittamaa keskustelua.
Syksyn kirjat keskittyvät nuoren ihmisen kokemuksiin ja elämän haasteisiin eri vuosikymmenillä.



ke 23.9.2015 klo 17
Turunen, Heikki: Simpauttaja (1973)
Pielisen rannan kylään saapuu keväällä kummallinen mies, Simpauttaja. Mukanaan hän tuo kaupunkilaisen levottomuuden ja oudot tapahtumat. Luonnollinen elämänrytmi häiriintyy, Simpauttaja tuhoaa ja rakentaa ihmissuhteita, ja kun hän syksyllä lähtee, ei mikään ole ennallaan. Kyläläiset kuitenkin ovat oppineet itsestään jotakin uutta.

 Pohjoiskarjalainen maaseutu elää rehevästi kertomuksen ympärillä. Turunen puhuu tuntemiensa takametsien puolesta, ei ruikuttaen vaan rennolla otteella ja mehevällä huumorilla.

 Heikki Turusen, nuoren pohjoiskarjalaisen lehtimiehen romaani arvioitiin vuoden 1973 parhaaksi esikoisteokseksi. Simpauttajan silmänkääntötemput ovat sittemmin tulleet tutuiksi myös televisionäytelmänä.

Ke 21.10.2015 klo 17
Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä (1981)Katujen kasvatti Sonja O. lentää pienen korttelipihan asvalttisuppilosta avaraan valoon, kiitoratoinaan Sörkan kadut, treenisalit, kuppilat, harrastajakirjoittajapiirit, dorkalan pitkät puunatut käytävät, Leningradin öiset ulitsat ja sotaa edeltävän Viipurin iloinen huvielämä…

Anja Kauranen (nyk. Snellman) kirjoitti vuonna 1981 ilmestyneellä esikoisromaanillaan itsensä suuren yleisön tietoisuuteen. Sonja O. kävi täällä on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti. Vahvasti eroottinen ja älyllinen romaani on tutkielma lahjakkaan tytön kehittymisestä, miehen ja naisen välisistä suhteista, tabuista ja kaksinaismoraalista sekä sukupolvien välisestä kuilusta.

Ke 18.11.2015 klo 17
Kaipainen, Anu: Vierus verta täynnä (1995)Anu Kaipaisen 20. teos kertoo lääkintälotasta talvisodassa Raatteen rintamalla.
 Romaanissa on tyylitellyn balladin sävyjä, runollisuutta ja elämysvoimaista kohtalonhetkien kuvausta. Se on kunnianosoitus lotille, mutta myös myötäelävä kertomus sotilaista ja hätäisesti kodeistaan evakkotielle joutuneista rajaseudun ihmisistä.

 Anna ja Juhani Malinen ovat opettajia syrjäkylän koulussa Suomussalmella. Pohjamaalta lähtöisin oleva Anna on tuonut lotta-aatteen Kainuuseen miehensä kotiseudulle.
 Kun talvisota alkaa, Anna leikkaa kuparinhohtoisen tukkansa, pukeutuu lottapukuunsa ja ilmoittautuu palvelukseen. Lääkintälottana Anna antaa ensiapua haavoittuneille ja valmistaa kaatuneita viimeiselle kotimatkalle tietämättä että odottaa jo toista lasta.


Ke 16.12.2015 klo 17
Kari Hotakainen: Luonnon laki (2013) Kari Hotakaisen romaani Luonnon laki heittää lukijansa keskelle tilannetta, jossa yksityinen ja henkilökohtainen muuttuu äkkiarvaamatta osaksi laajempaa yhteiskunnallista todellisuutta. Yhteiset setelit ovat loppumassa, valtiontalouden leikkaukset koskettavat jokaista. Käytännön toimia johtaa harmaasta töllistä maailmalle lähtenyt Leikkaaja, jonka tehtävä on tuskallinen: miten kertoa nätisti ruma asia ministereille ja kansalaisille? Ja miten tämän kaiken näkee Sierra Leonesta Ruotsin kautta Suomeen tuleva nuorimies?

Tässä romaanissa kauheus ja kauneus, elämä ja kuolema, itku ja nauru vaihtavat paikkaa salamannopeasti. Luonnon laki on tuiman vakava ja jumalallisen humoristinen romaani. Luonnolla on lakinsa, ihmisellä luontonsa ja hotakaisella näkökulma, jota harvalla on. (Kustannusosakeyhtiö Siltala)


Kirjojen ja kirjailijoiden laajemmat esittelytekstit löytyvät Kirjasammosta 
http://www.kirjasampo.fi/

Lisätietoja:
Kajaanin kaupunginkirjasto
Leena Marja Tikkanen
leenamarja.tikkanen@kajaani.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti