Eronen, Uula: Boheemimatka

Eronen, Uula: Boheemimatka – Kirjailija Kiannon kaipuu. Myllylahti 2010.

Uula Erosen uusi puolidokumentaarinen kirja Boheemimatka kertoo suomalaisten kirjailijoiden vierailusta Viroon 1930-luvun alussa.
Kirjassa kertomuksen jännitettä on haettu värikkäästä kirjailijajoukosta, heidän keskinäisistä suhteista ja suhteista romaanin ulkopuolisiin henkilöihin. Mukana on mm. Olavi Paavolainen, Elina Vaara, Lauri Viljanen. Oman lisävärinsä tuo siirtyminen kieltolaki-Suomesta vapaan viinan Viroon. Keskeiseksi henkilöksi nousee Ilmari Kianto ja teoksen alaotsikko onkin Kirjailija Kiannon kaipuu.
Kirja koostu kahdesta osasta: varsinaisesta juonellisesta matkakertomuksesta ja Kiannon kaipuuta kuvaavista osuuksista, jotka ovat painettu muusta tekstistä poikkeavasti kursiivilla. Niissä Eronen on laittanut Kiannon muistelemaan naissuhteitaan - osin dokumentteihin perustuen, osin mielikuvituksella höystäen.
Kirjailija Eronen on käyttänyt lähteinä matkasta kirjoitettuja lehtiartikkeleita ja Kiannon kaipuusta kirjoittaessaan useita Kiannon omia kirjoja. Joskus onkin vaikea kirjaa lukiessaan muistaa, että kysymyksessä on ainakin puoleksi kirjailijan mielikuvituksen tuote. Nyt julkaistu kirja osoittaa, että vielä neljäkymmentä vuotta kuolemansa jälkeenkin Ilmari Kiannon värikäs elämä ja tuotanto kiinnostavat kirjoittajia ja lukijoita. (ER)

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset

Lukupiiri 19.5.2010
Maila Rättyä

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset, 1967

Tiesin jo etukäteen, että kirjassa on nimensä mukaisesti joukko lyhyitä juttuja. Mietin, miten lähestyisin kirjaa. On älytöntä käsitellä kaikkia lukutaitoisille ihmisille.

Strategiani on seuraava: Kun sain kirjan käteeni, otin esille sisällysluettelon ja valitsin 21 jutusta kuusi otsikkoa tietämättä ollenkaan niiden sisällöstä. Lukaisin kirjan läpi tarkistamatta, mitä olin kirjastossa valinnut. Olipahan mielenkiintoista aloittaa varsinainen käsittely.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Kavaltajapisitiäsiä, Pieni missisarja ja Vapaita suhteita.

Ensimmäisen jutun valintaperusteena oli paitsi sen paikka kirjan alussa, etenkin latinankielinen nimi EFIALTES MANIFESTATOR – pantomiimi edistykselliselle teatterille, s.9
Näyttämöni on huone ja kellari, jossa on harlekiiniasuinen, epämääräinen möhkäle, kuitenkin ihmishahmo. Hahmo koputtelee lattiaan, mies kuuntelee ja pelkää. Lopulta hän kutsuu apujoukot, joilla on koje tunnistamiseen ja pora torjumiseen. He löytävät olennon ja poraavat reiän sen päähän ja poistuvat. Mies panee termospullon korkin reikään ja jatkaa mukavaa koti-iltaansa.

Tutkijat varmaankin ovat löytäneet syvällisiä taustoja jutuille, mutta minua ihmetytti, miksi olento ei siirtynyt syrjään, vaan antoi porata reiän päähänsä! Kieli on niin huovismaisen kuvailevaa, että pantomiimi ei kaipaa edes näyttelijöitä.

NUORIKOKSI TUNISIAAN s. 25
Tunisia kiinnosti. Olin siellä 80-luvulla opiskelijaporukan kanssa viikon. Juttu kertoo Pertta-nimisestä urheilijatytöstä. Hänen aikaansa 800 metrillä ei mainita, mutta se oli parempi kuin Vieno Piiraisen 2.12.
Kuvaus Pertan asunnosta s. 26 – Pertta saa erikoisia vieraita s. 26-27.
Yhä erikoisemmaksi tilanne muuttuu, kun Pertalle esitetään kosinta, joka tietäisi muuttoa Tunisiaan.

Taloudellinen puoli on kunnossa, mutta Pertta vaatii seuraavia oikeuksia: 1-4 s.29. Pertta valmistautuu matkaan tekemällä vaateostoksia ja kirjan ”Suvunjatkaminen aikamme kuvastimessa”.

Pertasta huolehtiva urheilusihteeri luottaa siihen, että Pertta tulee takaisin. Albertilla (sulhanen) on useita vaimoja, jotka luultavasti tekevät Pertan elämän vaikeaksi s.31. Toinenkin mahdollisuus on – perhe, j oka haittaisi harjoittelua. Lopputulos on optimistinen s.32.

SUURI PÄÄ s.82
Kiinnosti mikä ihmeen pää! Suurtorille tehdään salaperäistä patsasta – valmiina suuri pää. Patsas on eripuraisen Suomen kansan ylin neuvonantaja. Minulle tuli heti mieleen presidentti Kekkonen. Kun on neuvon saanut, siitä ei voi valittaa. Isäntämies Vauxhall-autolla kysyy puiden hintoja. Kumman ajankohtaiselta tuntui radion tirehtöörin kysymys s. 87. Alkukankeuden jälkeen kysyjiä riittää. Suuren pään vaikutus on positiivinen s.90.

YLLÄKKÖ HUOLTOKESKUKSESSA s. 124
Nimen perusteella en oivaltanut, että kyse oli kaukopartiomiehistä. Pikkuserkkuni mies kuului Marttinan sisseihin ja olen lukenut monta kirjaa, jotka korvaavat kyllä hyvänkin dekkarin. Juttu kertoo kaukopartio-Pässin tuhoamisreissusta Petrushkan (onko Petroskoi?) huoltokeskukseen. Tässä liiallinen itsevarmuus kostautuu ja porukka laskettelee suksilla suoraan rysään, joka on viritetty partion tuloreitille. Mitä mahtavat olla NKVD-miehet?

Sodan hulluus kuvataan vakuuttavasti, samoin pienen kansan kova osa. Lopputoteamus: s.131.

HEINKENKÄ s.150
Juttu kertoo kalareissusta Lappiin ja kuten tavallista, suurimmat saaliit pääsevät karkuun. Oudot tuntemukset edeltävät törmäämistä ”puoli metriä korkeaan ja puolitoista metriä pitkään pinoon, joka oli tehty saraheinistä”. Ensisäikähdys yhdisti pinon eläimeen, mutta pinossa oli vain lappalaisten kenkäheiniä kuivumassa. Seuraavana päivän tuli vanha eukko kantaen selässään suurta kenkäheinätaakkaa. ”Hän kysyi olisiko meillä lääkettä-” Heinäkenkä kiinnosti, kun tiesi mitä ovat kenkäheinät.

PANEELIKESKUSTELU NAVETASSA
Paneelin osanottajat ovat mullikka, kana, pässi ja sika, aihe ”Kotielukka aikamme kuvastimessa”: Paneelissa käsitellään eläinten ja ihmisen yhteiselon eri puolia – aina molemmin puoleisesta hyötymisestä hyväksikäyttöön. Välillä keskustelu käy kiivaanakin ja puheenjohtaja joutuu puuttumaan kanan kielenkäyttöön, s.158. Sian ongelma on kuoleman jälkeinen hajonta eli dispersio, s.160. Pässi suree kivestensä joutumista loppasuisen herkuttelijan lautaselle, mullikka kuvaiee verensä kohtaloa s.161. Lintulaudalle päädytään mielellään.

Puheenjohtaja toteaa myönteisen kehityksen, s.162 ja häntä kiitetään, keskustelijat nukahtavat. Lopputoteamus: ”Talon päädyssä tuuli paukutti auki jäänyttä luukkua”.

TARZAAN JA SUOMI s.106
Ei ollut mikään edellisistä lempparini. Yhtä varmasti kuin ensimmäisellä kerralla nousi ”Hirri”, nousi nyt ”Tarzan ja suomi” kirkkaasti muiden yläpuolelle. Poikani kanssa katsoin aikoinaan elokuvat mustavalkoisesta telkkarista ja kummipojalleni ostin lahjaksi koko kirjasarjan.

Kirjailija esittää lausunnon aiheesta: Tarzanin mahdollisuudet viettää viidakkoelämää Suomessa. Ensiksi käsitellään aihetta Tarzanin tulo Suomen rannikolle. Rantautumisvaihtoehtona mainitaan Ii ja Simon seudut, jotka ovat asumattomia. Toiseksi on ratkaistava kasvattiäitiongelma: karhu s.108 ja lehmä s.109.

Sitten käsitellään ns. ”elämää suomalaismetsissä” ”Kesällä ja muuna lumettomana aikana”: Eteneminen puusta puuhun ei onnistu kuin ehkä hirven suoliköyden avulla, s.111-112.

Talvella ei ole ainakaan helpompaa. Onnellisinta olisi päästä ns. ”sisäruokintaan”: s.113. Eläinkumppanitkin olisivat kortilla, ei löydy oikein sopivaa. Laitumella kuljeskelu herättäisi viranomaisten epäluulot.

Lausunto päättyy mehevään ”Loppupäätelmään”: s.114-115.

MAILAN LOPPUTOTEAMUS.: Kirja on nimensä väärti, lyhyitä ovat ja erikoisia. Vasta toisella lukemalla alkoi jäädä jotakin mieleen. Jutut muuttuivat toisella kerralla myös mielenkiintoisemmiksi. Yhden kerran luetuista en muista juuri mitään. Pidin enemmän Hirristä. Kesälomalla en lue Huovista!

Ylioppilaskunnan Laulajat

Ylioppilaskunnan Laulajat : Kevätsointuja

Ondine 2009

Kevät on kuorolaulun kulta-aikaa. Ylioppilaskunnan Laulajat on vanhin suomenkielinen kuoro, joka
perustettiin v.1883 Helsingin yliopiston yhteyteen ja jonka toiminta jatkuu edelleen itsenäisenä ja monipuolisena. Kiirettä kuorolla pitää etenkin vapun aikana, vappuaamuna kuoro esiintyy Helsingin Ullanlinnanmäellä ja se on perinteisesti vienyt vapputervehdykset myös tasavallan presidentille, Helsingin yliopiston johdolle ja eri sairaaloihin.

Kevätsointuja-levyllä YL esittää lauluja isänmaalle, keväälle, naiselle ja maljalle. Levyltä löytyvät mm. laulut Gaudeamus igitur, Porilaisten marssi, Sua tervehdin ja Sarkkasi juo.
YL konsertoi säännöllisesti eri puolilla Suomea ja vie ahkerasti suomalaista taidetta ympäri maailmaa. Alkuvuodesta kuoro teki menestyksellisen kiertueen Yhdysvaltoihin. Viime aikoina se on tullut tunnetuksi myös uuden suomalaisen mieskuoromusiikin tallentamisesta ja esittämisestä.
Professori Matti Hyökki on johtanut YL:ää peräti 30 vuotta. Hänen kautensa päättyy tänä keväänä
toukokuussa pidettävään juhlakonserttiin. Hyökki lähtee eläkkeelle ja hänen seuraajansa on kuoronjohtaja Pasi Hyökki. (HH)

Huovinen, Veikko: Poikien talviretki

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Talvituristi, 1965 osa II Poikien talviretki

Jo otsikko viittaa ystävälliseen suhtautumiseen ja tarinan sisältökin on lempeän ymmärtävä, joskin aiheessa on ikävä puolensa. Pojat ovat asevelvollisia, jotka ovat kovin erilaisia, mutta sattumalta kaverustuvat, kun ovat samassa tuvassa. Luonteet loksahtavat toisiinsa. Aulis on nuorisovankilan kasvatti, tottunut olemaan käskijä ja hyötymään heikommasta, jollainen Vilho on. Auliksella ei ole muita tärkeitä ihmisiä, mutta Vilhoa odottaa äidin lisäksi naapurin isäntä Atte, joka toivoo hänestä vävyä ja tilansa hoitajaa. Vilholla on "yksi vika, joka määrää jatkon. Hän katsoo kieroon". Kun Vilho sen lisäksi häkeltyy outoon virneeseen, hän on aina kiusattu ja silmätikku. Aulis ei näistä puutteista välitä.

Pojat karkaavat sotaharjoituksista, ottavat mukaan järeän aseen ja varastavat panoksia ja painuvat omille teilleen.

Kohtalokkaaksi muodostuu vastaan tulleen upseerin lyönti. Pojat luulevat hänen kuolleen ja ettei paluuta ole, varsinkin kun syyllistyvät kaupan ryöstöön, mikä on paikkakunnan kova juttu ja huhujen pesä. Liekö tositarina takana?

Pojat jäävät erämaahan ja rakentavat sinne pesän/korsun, jonne Aulis sitten kuolee umpisuolentulehdukseen, joka tuntuu epäreilulta. Vilho palaa kotiin ja töihin ja kertoo ettei sietänyt komenteluja armeijassa.

Poikien tarina kytketään Aten tarinaan. Hän on rintamakarkuri ja kokenut "miltä tuntuu olla kuin peto, josta saa tapporahan".Hän seuraa sydän kylmänä etsintäpartioitten etenemistä. Tarina kertoo myös metsästäjistä, jotka reissullaan tuumivat mitä he tekisivät,jos olisivat karkureita. He käyvät läpi nykyistä metsänraiskuuta ja avohakkuita ja rämpivät suolla talveen taittuvaa metsämaisemaa ja sen soita ihaillen, kuten Huovisen voi kuvitella tehneen.

Tässäkin tarinassa kylmyys, karuus, metsän omat asukit, loputtomat suot ja niiden eri asteinen riite kuvautuu elävästi.

Arja Mikkonen

Huovinen, Veikko: Valmismatka

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Talvituristi, 1965

Teoksen kaksi osaa 1)Valmismatka ja 2)Poikien talviretki eroavat paljon toisistaan sekä sisällön että tunnelman osalta.

Yhteistä on kuvaus talvesta, kylmyydestä, joka luettunakin saa hampaat kalisemaan.

Valmismatka on synkkä, kalsea kertomus talvisesta matkasta Pohjolaan, jota alkuluvussa sanotaan tavalliseksi, joskin heikosti valmistelluksi turistimatkaksi, "joka nykyään on niin muodikasta."

Matka alkaa aamuvarhaisella, hyytävässä pakkasessa, autoissa ilman lämmitystä ja lasit niin jäässä, ettei koko matkalla mitään näy. Ihmiset kerätään matkan varrelta ja ilmenee että he kaikki ovat saaneet kutsun. Osa alistuu lähtemään, osa lähtee pakosta. Joukko on hyvin epätasainen ja sen matkanjohtajana on elämässä aina epäonnistunut, kiusattu, mitätön mies, joka lähtiessä heittää asuntonsa avaimet hankeen ja miettii pitäisikö hankkia raippa.

Tarinan alku kertoo miehestä, joka poimitaan mukaan puoliksi paleltuneena matkan varrelta. Hän on jättänyt autonsa ja hyvät varusteensa ja mennyt metsään, jossa kiertelee kauan ajatellen, että hän näin vaeltaessaan löytää totuuden.

Toinen syvästi masentunut on keski-ikäinen perheenisä, toimistopäällikkö, joka katsoo elämäänsä ja sen sujuvuutta kuin sivusta.

Mukaan otetaan väkisin nuori rautatieläinen Leevi, joka suunnittelee pakolaisen elämää, mutta ei väistä kohtaloaan. Mukana on myös 6-vuotias tyttö, jonka perheenisä ottaa lohduttaakseen. Lapsi ihmettelee miksi hänen piti lähteä yksin.

Tässä kohdin kertomusta on jo ymmärrettävä, että kyse on matkasta kuolemaan. Tuntemattomalle, pohjoisella jäämerelle, jossa odottaa punamönjäinen, musta laiva, jossa ei näytä olevan elämää. Tästä ei kuitenkaan puhuta.

Huovisen kuvaukset lähtijöistä ovat varsin synkkiä, monia kysymyksiä ja kylmääviä tunteita herättäviä.

On perheenemäntä, jonka luona yövytään ja joka puhuu Leevin kanssa rakkaudesta, koska Leevi ei ole sitä ehtinyt kokea ja emäntä on pettynyt pahasti. Tosin hänen puolisonsakin, joka ei lähde mukaan, on pettynyt.

Karmein kuvaus on isännästä, joka ruoskalla pakotetaan mukaan ja joka riehuu kartanollaan ajaen perheensä ja eläimensä tielle ja lopulta polttaen kaiken. Isäntä iskee raivoissaan kirveen ison sian selkään. Sika lähtee tepastelemaan tielle ja säikäyttää matkaajan, joka päättää että "tuollaista en muista nähneeni" ja näin selviää järkytyksestään.

Jokunen vapaaehtoinenkin lähtee, kuten Salmentauksen iäkäs mummo, joka hiljalleen etääntyy kotimäeltään ja nuoripari Tarja ja Pietari, jotka elämän velvollisuuksiin jo alkuun väsyneinä rakentavat talvipesän, josta heidät haetaan.

Huovismaiseen tapaan, jos niin tohtii sanoa, Talvituristissa on aivan erillisiä kertomuksia, kuten kuvaus metsään jääneen auton sammuvasta elämästä, kuvaus tuppisuisista autonkuljettajista ja kuljetusautojen raskaasta, sitkeästä kulkemisesta.

Matkan aikana kenellekään ei kerrota päämäärää ja sitä miksi on niin kylmää ja vaikeaa. Kaikki kuitenkin laskeutuvat veneisiin, joita laiva on lähettänyt. He lähtevät ja ihmiset jäävät laiturille veisaamaan lähtövirttä.

Arja Mikkonen

Huovinen, Veikko: Kuikka

Lukupiiri 21.4.2010

Veikko Huovinen: Kuikka, 1963

Pakinoita, parodioita, humoreskeja

Näissä pakinoissa on Huoviselle ominaista satiiria ja vaikutta siltä, kuin hän pitäisi jotenkin pilkkanaan yhteiskuntaa ja ihmisiä, ikään kuin hän katsoisi sivusta elämää. Joskus mietityttää onko hän tosissaan vai ei.

Huomioni kiinnittyi siihen, kuinka vaivattomasti hän siirtyi aiheesta toiseen. Kertomukset liikkuvat hyvin erilaisissa aihepiireissä kuten kuvauksesta missikilpailuista käyntiin rintapastillitehtaassa, ruotsalaisista, jotka valtaavat A.J. Luikun kalastuspaikan, hyvistä ystävistä Hulkosta ja Välitalosta, joiden pojat aiheuttavat harmeja, oravanmetsästäjän sihteeristä, juhla-ateriaan Tenkkemä-aavalla, jossa todetaan Schroderuksen olevan poromiehille aivan liian hyvä kokki.

Toisaalta olisi luullut, että hän olisi jatkanut alkamaansa tarinaa, saako dosentti Österling kuikan ammutuksi vai ei. Jätetään lukijan arvattavaksi kuinka käy.

Pakinoista huomaa kuinka monipuolinen kirjailija Huovinen on. Lopuksi haluan siteerata Kainuun Sanomia, joka uutisoi tuhkapilvestä: ”Ihmisellä on tässä maailmassa kusiaisen valtuudet.”

Kirsti Mikkonen