18.7.2011

Baccano : Bella Napoli

Bella Napoli tuo tuulahduksen 1700-luvun italialaisesta musiikista.

Mutta jo pari vuosisataa aiemmin napolilainen musiikki aloitti maailmanvalloituksensa. Napolin musiikkielämässä vilisi ulkomaisia mestareita, jotka toivat ja veivät musiikillisia vaikutteita. Aateliston merkitys oli myös huomattava. Heitä oli maksavina asiakkaina ja suojelijoina, joiden suojeluksessa syntyi runsaasti kirkkomusiikkia, madrigaaleja soitin- ja laulumusiikkia virkistämään koko Euroopan kulttuurielämää. Ooppera oli vasta tulossa.

Alessandro Scarlatti siirtyi Napoliin 1684. Hän uurasti kaupungin kapellimestarina ja teki siitä uuden oopperan keskuksen. Hän oli ns. Napolin koulukunnan ensimmäinen todellinen suuri nimi ja kunnostautui etenkin oopperasäveltäjänä. Levyllä kuullaan kaksi Scarlattin säveltämää kantaattia.

A.Scarlattin poika Domenico Scarlatti oli ahkera säveltäjä hänkin, tuloksena oli mm. 15 oopperaa, 10 oratoriota ja yli 500 sonaattia. Levyllä kuullaan kantaatti sopraanolle ja basso continuolle.Levyn muut säveltäjät ovat Francesco Mancini, Giuseppe Porsile ja Nicola Porpora.

Musiikin esittää aikakauden soittimia käyttävä barokkiyhtye Baccano, joka on maamme eturivin barokkimuusikoista koostuva yhtye. Sen jäsenet esiintyvät yhdessä ja erikseen myös eri kokoonpanoissa sekä Suomessa että konsertoiden muualla Euroopassa. (HH)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti