Lukupiiri 24.3.2010
Veikko Huovinen: Konstan Pylkkerö, 1961
Konstan Pylkkerö jatkaa Havukka-ahon ajattelijan tarinaa. Lukupiiri keskusteli kirjan pohjalta Veikko Huovisen ihmiskuvauksesta ja Pentti Haanpään vaikutuksesta Huoviseen.
Omia sanoja ja ilmauksia löytyy tästäkin kirjasta. Kun Konsta oli apteeraajana, mitä hän teki? Nykysuomen sanakirjan mukaan apteerata tarkoittaa katkoa, pölkyttää.
Eläinmuseon kuvaus ja henkilökohtainen kannanotto eläimiin on Huovisella ainutlaatuista. Kenellä muulla tulisi mieleen pohtia lunnin nokkaa:
"Täytetyt metsälinnut häntä eniten miellyttivät ja jänikset sekä oravat. Mutta lunnin uhkea nokka oli Havukka-ahon ajattelijalle kuin punainen vaate vihaiselle sonnille. Hän ei käsittänyt sitä salamyhkäistä, ehkä syvällistäkin viisautta, joka tuollaiseen nokkaan ylipäätänsä saattoi sisältyä. Siksi hän tuijotti kulmainsa alta lunnia ja piti kaikkea tätä henkilökohtaisena loukkauksena."
"... Ja nyt piti nähdä tuollaisia irstaita räähki, paljon ilkeämpiä kuin korppi ja närhi. Muuten hän olisi nämä hyväksynyt, mutta nokan suhteen oli jotain vinossa"
Huovisen syvä kunnioitus eläimiä kohtaan ilmenee seuraavasta:
"Kaksi lyijyraetta lävisti sydämen. siihen lysähti musta, karvainen peto ja puhalsi vitilumelle verisen vaahdon - ja elämänsä. Kova oli ollut sen elo, vaikeat ne tehtävät ja askareet, joita se oli määrätty aikojan alusta suorittamaan. Nyt se sai palkkion, ehkä hyvänkin."
"Tutkittiin ahman turkki, kynnet ja häntä, punnittiin sitä käsissä ja pojat katsoivat hampaat sekä raottelivat silmäluomia. Ihmetys oli suuri, sillä miten pystyi noin pieni eläin tappamaan lampaita ja poroja"
Kuitenkin Konsta riemuitsee mielessään ahman kaadosta ja tulevasta tapporahasta. Häntä kutkuttaa ajatus, että hänet jatkossa tunnetaan kostajana ja saa nimensä vielä lehtiinkin.
Syvästä ystävyydestä kertoo yllättävä tapaaminen Kronbergin kanssa. Maisteri Kronberg oli ollut Konstan kanssa männynneulasia laskemassa Lentuan saaressa ja nyt "alennustilassa" maalattu rouva vieressään, lapset takapenkillä. Kronbergin perhe ei oikein Konstasta piitannut, mutta Kronberg oli uskollien ystävälleen ja osoittaa avointa, rehellistä ihmisen kunnioitusta. Ystävän puolelle asetutaan, ystävyys ei riipu ulkoisista seikoista, asemasta tai rahasta.
Näinä aikoina ajankohtainen asia löytyy ennustuksesta: "Johan ne hinkkaa atomista sähköt, kun kosket loppuu". Tekokuustakin kelpaa lukea edelleen. Kirjan tekstit heijastavat viidenkymmenen vuoden takaista aikaa ja ne saavat lukijan hykertelemään muistojaan.
15.4.2010
Valmu, Leena: Veera tiellä
Leena Valmu: Veera tiellä. WSOY 2010.
Leenan Valmun teos kertoo kymmenvuotiaasta hensinkiläistytöstä Veerasta, jonka yksinhuoltajaäiti kuolee syöpään. Veera asustaa enonsa luona ja sukulaisten miettiessä hänen tulevaa sijoituspaikkaansa, Veera ryhtyy itse toimeen ja päättää etsiä isänsä. Äiti ei ole koskaan kertonut isän nimeä, mutta Veeralle se on paljastunut äidin kertomusten ja hyvän päättelykyvyn kautta. Isä asustaa kaukana Lapissa, Äkäslompolossa, eikä hän ole lainkaan tietoinen tyttärensä olemassaolosta. Veera on hyvin nokkela ja kekseliäs tyttö. Hän saa sukulaiset uskomaan, että hän on päivät koulussa ja pari yötä kaverin luona. Ja niin alkaa Veeran tapahtumarikas matka kohti Äkäslompoloa.
Matka on vaiheikas ja Veera tapaa monia auttavia ihmisiä, mutta myös niitä, jotka ajattelevat vain omaa etuaan. Matka etenee keski-Suomen kautta Oulun seudulle. Matkan varrella kaveriksi löytyy metsästä koira, joka seuraa Veeran matkaa uskollisesti. Toiseksi uskolliseksi ystäväksi löytyy tyrnäväläinen Akseli, joka auttaa Veeraa eteenpäin. Matkalla Veera kohtaa mm. Oulussa asuvan isotätinsä Elsan, joka on hieman jo dementoitunut. Veeraa dementia ei haittaa; päinvastoin siitä on enemmänkin hyötyä matkan teossa. Onhan siinä vaiheessa sukulaisille jo valjennut Veeran karkumatka ja hänet on etsintäkuulutettu.
Matkan viimeiset kymmenet kilometrit Lapissa ovat melkoista voimainponnistusta, mutta Veera on päämäärätietoinen ja sisukas. Löytyykö isä Äkäslompolosta ja mikä on Veeran kohtalo, se selviää vain lukemalla kirja. Teos on jännittävä ”tien päällä” –kuvaus ja se koukuttaa kaikenikäisiä niin, että kirjan laskeminen käsistään ennen loppuratkaisun selviämistä on vaikeaa. PA.
Katri Tapola: Väinämö
Katri Tapola: Väinämö. Vain ulkokäyttöön.
Tammi. 2009.
Väinämö on ekaluokkalainen poika, jonka äidin nimi on Aino ja isän nimi on Kullervo. Väinämö harrastaa kanteleen soittoa ja äidin mielestä he ovat kalevalainen perhekunta. Äiti on myös sitä mieltä, että Väinämö soveltuu vain ulkokäyttöön, koska välillä hänestä löytyy sen verran ylimääräistä energiaa.
Väinämön oli määrä syntyä Kalevalanpäivänä, mutta hän syntyikin vasta seuraavana päivänä, joka tuolloin sattui olemaan karkauspäivä. Niinpä Väinämöllä on oikea syntymäpäivä neljän vuoden välein.
Väinämön parhaita kavereita ovat samanikäiset Tarmo ja Onni. Väinämö, Tarmo ja Onni ovat vakoiluiässä. Heidän kohteenaan on erityisesti naapurissa asuva Ylä-Tilhi Itse, koodilyhenne vakoilukielellä YTI. YTIllä on menossa monenlaisia bisneksiä, koskapa hänen puhelimensa soi jatkuvasti varsinkin joulun alla.
Bisnekset vaikuttavat sen verran epäilyttäviltä, että vaativat pojilta valppaana oloa. Ihmetystä herättää myös se, että paikallisen ilmaisjakelunlehden sivuilta löytyy ilmoitus, jossa YTI esiintyy peitenimellä Karsten.
Luokan retkellä eduskuntataloon selviävät sitten YTIn salaisuudet mm. se, miksi hän jonain päivänä käyttäytyy niin leuhkasti, ettei edes tervehdi. Vakoilun ohessa paistetaan pannukakkua, jonka resepti löytyy myös kirjan sivuilta.
Teos on ilmestynyt kotimaisten kirjailijoiden helppolukuisessa Kirjava Kukko –sarjassa. PA.
23.3.2010
Huovinen, Veikko: Hamsterit
Lukupiiri 24.2.2010
Huovinen, Veikko: Hamsterit, 1957
Olen lukijana, kuten miehenikin, hyvin kirjailijauskollinen; mikäli ensimmäinen lukukokemus on positiivinen, luen mieluusti kirjailijan muitakin teoksia. Siitä syystä olikin hyvä, ettei vieraaksi kokemamme ”Rauhanpiippu” ollut lukemistamme Huovisen kirjoista ensimmäinen. Hamsterit oli lukukokemuksena miellyttävä ja helppolukuisuutensa vuoksi sitä voi suositella monen ikäisille. Hamsterit on ensimmäinen Huovisen kirjoista, jonka olen aikoinaan lukenut koulussa. Odotin siis mielenkiinnolla, miten vuosikymmenet ovat muuttaneet minua lukijana ja miten kirja avautuisi nyt ehdittyäni kypsempään ikään.
Päähenkilö, n. 40-vuotias Hamsteri-niminen mies, on perinnöksi saamillaan rahoilla ostanut maalta pienen mökin, jonka hankintaan kaikki perintövarat sitten ovatkin huvenneet. Köyhää Hamsteria pidetään paikkakunnalla hivenen outona eläjänä. Elantonsa hän saa kirjoittelemalla lehtiin ihmisistä, eläimistä ja näiden talvivarastoinnista. Lemmikkinä hänellä on Minni-hiiri, jolle hän on rakentanut vanhasta lasiovellisesta kirjahyllystä asumuksen, jonka hyllyille hän kätkee hiirelle ruokaa löytämistä ja edelleenvarastointia varten. Ikkunan kautta hän puolestaan pääsee itse seuraamaan hiiren toimia.
Hamsterilla on yksi intohimo ylitse muiden – pohtiminen, mitä kaikkea voisikaan varastoida turvatakseen leppoisan olon talvikaudeksi. Tarvikkeiden määrät ovat hyvin ylimitoitettuja ja ne hän laskee erikoisin mittayksiköin ja niitä muunnellen. Innoituksensa Hamsteri saakin lukemistaan seikkailukirjoista mm. Robinson Crusoesta ja Jack Londonista.
Hamsterin naapuriin muuttaa Rurik vaimonsa Tellun ja kolmen lapsensa kanssa. Rurikista muotoutuu kuva, että hänen taloutensa on puolestaan kunnossa; onhan hän voittanut veikkauksessa päävoiton. Muutoin elämä on häntä aiemmin kaltoin kohdellut ja hän on hieman hukassa ja toimintakyvytön. Hamsterin selkeät suunnitelmat talvivarastojen kokoamisessa auttavat ja innostavat Rurikia perheineen laittamaan elämän järjestykseen.
Hamsterin ja Rurikin välille kehkeytyykin ystävyyssuhde. Hamsteri löytää parhaat marjamaat ja hänen opastuksellaan käydään tapaamassa maanviljelijää, jolta hankitaan mm. puoli sikaa ja kolme lammasta. Vilhelmiina-muori tekee Rurikille turkisliivit ja koko perheelle sukat. Jallulta hankintaan honkapolttopuuta ja metsästäjältä riistalintuja, joita myöhemmin pariloimalla paistetaan. Metsästäjä myy Rurikille myös Luppakorva-koiran, joka huolehtii kodin turvaamisesta. Loput tarvikkeet hankitaan kaupungista - jopa paloviinan hankinnalle löydetään oikeutuksensa.
Kun lopulta kaikki talvivarastot ovat koossa, antaa talvi odottaa itseään. Lopulta talvi kuitenkin tulee ja nautiskelu voi alkaa …
Mielestäni eräänä tarinan punaisena lankana on turvallisuuden ja mielihyvän tunteiden kokeminen ja miten ihminen ne saavuttaa.
Lisäksi Hamsterissa korostuu ihmisen ja eläimen samankaltaisuus. Kuten eläin tekee pesän itselleen, niin me ihmisetkin teemme kodistamme pesänkaltaisen paikan, jossa olemme turvassa. Ja taidammepa me itse kukin hamstrata niitä talvivarastoja syksyisin; kuka marjastaen ja sienestäen, kuka metsästäen.
Osalle turvallisuus voi olla varautumista pahan päivän varalle. Emme ole kokeneet pulakautta, mutta hyvässä muistissamme ovat Ruotsiin suuntautuneet ”rasvareissut”, joilta hamstrattiin voita, sokeria ja näkkileipää. Nykymarkkinamiesten slogan ”osta kolme, maksa kaksi” vetoaa puolestaan sisäiseen hamsteriimme – kun halvalla saamme, mitoitamme tarpeemme Hamsterin tavoin yläkanttiin.
Mielihyvän tunteen voi saada myös hyvästä ruoasta ja kirjallisuudesta, kuten Hamsteri tekee:
”Talvi-iltoina, vihurien liehutellessa lumijauhoa kinoksien harjanteilla ja pihlajanoksan rapsuttaessa ikkunaa, Hamsteri kerää lukutuolinsa viereen kirjoja, joissa kerrotaan hirsikämppiin majoittuneista metsästäjistä ja muista vaeltajista. Hän etsii kirjoista lumimyrskykohdat. Tuuli heiluttaa kaminantorvia, mökit peittyvät lumeen ja pakkasta on 122 Fahrenheit-astetta. Mutta tukevassa majassa metsästäjä syö kaatamansa peuran tai puhvelin lihaa. Eskimoakka keittää hylkeenlihaa, ja rasvanaamainen ukko syö sitä määrättömästi. Hamsteri tuntee jo kielellään kuivatun poronlihan tai puhvelin niskakyttyrän erikoisen maukkauden. Entäs nuo peltikauhoissa paistetut ihanat käristykset! Kanadan hirvestä on leikelty ohuita, meheviä viipaleita, jotka ovat ruskistuneet silavan kanssa. Sen päälle vaahterasiirapilla siveltyjä maissikeksejä ja yönmustaa kahvia, jonka seassa on tilkkanen paloviinaa. Paaluaitassa on kasoittain jäätyneitä lohia, saatu verkoista syyskudun aikana …”
Ei sovi myöskään sivuuttaa Hamsterin ja Rurikin välistä ystävyyttä eikä sitä tosiasiaa, miten monen henkilön toiminnan tuloksena talvivarastot saatiin kokoon.
Huovinen on kuvannut tämän hyvin seuraavassa otteessa, jossa jokaisen panos on tärkeä ja merkityksellinen, kuten hyvin toimivassa yhteiskunnassa kuuluukin olla:
”Hyvä on maa, joka kasvattaa ravintoaineita ja hyviä ovat taitavat, ahkerat ihmiset! Näin ajattelee Rurik, näin miettii onnellinen Hamsteri. Toiset kasvattavat lampaita, toiset taas kaatavat puita. Joku työskentelee tehtaassa, joku taas tekee virastotyötä. Hallintoviranomaiset hallitsevat ja opetustoimikin hoidetaan. Iloluonteiset tai surumieliset taiteilijat viihdyttävät kansaa, ja parturi leikkaa niskatukan. Näin tulee kaikki tehdyksi ja suuri tyytyväisyys asuu kaikkialla. Kelpaapa silloin mukuttaa lammaspaistia ja verhota ruumis turkisliiveillä.”
Pirkko ja Jorma Mikkonen
Huovinen, Veikko: Hamsterit, 1957
Olen lukijana, kuten miehenikin, hyvin kirjailijauskollinen; mikäli ensimmäinen lukukokemus on positiivinen, luen mieluusti kirjailijan muitakin teoksia. Siitä syystä olikin hyvä, ettei vieraaksi kokemamme ”Rauhanpiippu” ollut lukemistamme Huovisen kirjoista ensimmäinen. Hamsterit oli lukukokemuksena miellyttävä ja helppolukuisuutensa vuoksi sitä voi suositella monen ikäisille. Hamsterit on ensimmäinen Huovisen kirjoista, jonka olen aikoinaan lukenut koulussa. Odotin siis mielenkiinnolla, miten vuosikymmenet ovat muuttaneet minua lukijana ja miten kirja avautuisi nyt ehdittyäni kypsempään ikään.
Päähenkilö, n. 40-vuotias Hamsteri-niminen mies, on perinnöksi saamillaan rahoilla ostanut maalta pienen mökin, jonka hankintaan kaikki perintövarat sitten ovatkin huvenneet. Köyhää Hamsteria pidetään paikkakunnalla hivenen outona eläjänä. Elantonsa hän saa kirjoittelemalla lehtiin ihmisistä, eläimistä ja näiden talvivarastoinnista. Lemmikkinä hänellä on Minni-hiiri, jolle hän on rakentanut vanhasta lasiovellisesta kirjahyllystä asumuksen, jonka hyllyille hän kätkee hiirelle ruokaa löytämistä ja edelleenvarastointia varten. Ikkunan kautta hän puolestaan pääsee itse seuraamaan hiiren toimia.
Hamsterilla on yksi intohimo ylitse muiden – pohtiminen, mitä kaikkea voisikaan varastoida turvatakseen leppoisan olon talvikaudeksi. Tarvikkeiden määrät ovat hyvin ylimitoitettuja ja ne hän laskee erikoisin mittayksiköin ja niitä muunnellen. Innoituksensa Hamsteri saakin lukemistaan seikkailukirjoista mm. Robinson Crusoesta ja Jack Londonista.
Hamsterin naapuriin muuttaa Rurik vaimonsa Tellun ja kolmen lapsensa kanssa. Rurikista muotoutuu kuva, että hänen taloutensa on puolestaan kunnossa; onhan hän voittanut veikkauksessa päävoiton. Muutoin elämä on häntä aiemmin kaltoin kohdellut ja hän on hieman hukassa ja toimintakyvytön. Hamsterin selkeät suunnitelmat talvivarastojen kokoamisessa auttavat ja innostavat Rurikia perheineen laittamaan elämän järjestykseen.
Hamsterin ja Rurikin välille kehkeytyykin ystävyyssuhde. Hamsteri löytää parhaat marjamaat ja hänen opastuksellaan käydään tapaamassa maanviljelijää, jolta hankitaan mm. puoli sikaa ja kolme lammasta. Vilhelmiina-muori tekee Rurikille turkisliivit ja koko perheelle sukat. Jallulta hankintaan honkapolttopuuta ja metsästäjältä riistalintuja, joita myöhemmin pariloimalla paistetaan. Metsästäjä myy Rurikille myös Luppakorva-koiran, joka huolehtii kodin turvaamisesta. Loput tarvikkeet hankitaan kaupungista - jopa paloviinan hankinnalle löydetään oikeutuksensa.
Kun lopulta kaikki talvivarastot ovat koossa, antaa talvi odottaa itseään. Lopulta talvi kuitenkin tulee ja nautiskelu voi alkaa …
Mielestäni eräänä tarinan punaisena lankana on turvallisuuden ja mielihyvän tunteiden kokeminen ja miten ihminen ne saavuttaa.
Lisäksi Hamsterissa korostuu ihmisen ja eläimen samankaltaisuus. Kuten eläin tekee pesän itselleen, niin me ihmisetkin teemme kodistamme pesänkaltaisen paikan, jossa olemme turvassa. Ja taidammepa me itse kukin hamstrata niitä talvivarastoja syksyisin; kuka marjastaen ja sienestäen, kuka metsästäen.
Osalle turvallisuus voi olla varautumista pahan päivän varalle. Emme ole kokeneet pulakautta, mutta hyvässä muistissamme ovat Ruotsiin suuntautuneet ”rasvareissut”, joilta hamstrattiin voita, sokeria ja näkkileipää. Nykymarkkinamiesten slogan ”osta kolme, maksa kaksi” vetoaa puolestaan sisäiseen hamsteriimme – kun halvalla saamme, mitoitamme tarpeemme Hamsterin tavoin yläkanttiin.
Mielihyvän tunteen voi saada myös hyvästä ruoasta ja kirjallisuudesta, kuten Hamsteri tekee:
”Talvi-iltoina, vihurien liehutellessa lumijauhoa kinoksien harjanteilla ja pihlajanoksan rapsuttaessa ikkunaa, Hamsteri kerää lukutuolinsa viereen kirjoja, joissa kerrotaan hirsikämppiin majoittuneista metsästäjistä ja muista vaeltajista. Hän etsii kirjoista lumimyrskykohdat. Tuuli heiluttaa kaminantorvia, mökit peittyvät lumeen ja pakkasta on 122 Fahrenheit-astetta. Mutta tukevassa majassa metsästäjä syö kaatamansa peuran tai puhvelin lihaa. Eskimoakka keittää hylkeenlihaa, ja rasvanaamainen ukko syö sitä määrättömästi. Hamsteri tuntee jo kielellään kuivatun poronlihan tai puhvelin niskakyttyrän erikoisen maukkauden. Entäs nuo peltikauhoissa paistetut ihanat käristykset! Kanadan hirvestä on leikelty ohuita, meheviä viipaleita, jotka ovat ruskistuneet silavan kanssa. Sen päälle vaahterasiirapilla siveltyjä maissikeksejä ja yönmustaa kahvia, jonka seassa on tilkkanen paloviinaa. Paaluaitassa on kasoittain jäätyneitä lohia, saatu verkoista syyskudun aikana …”
Ei sovi myöskään sivuuttaa Hamsterin ja Rurikin välistä ystävyyttä eikä sitä tosiasiaa, miten monen henkilön toiminnan tuloksena talvivarastot saatiin kokoon.
Huovinen on kuvannut tämän hyvin seuraavassa otteessa, jossa jokaisen panos on tärkeä ja merkityksellinen, kuten hyvin toimivassa yhteiskunnassa kuuluukin olla:
”Hyvä on maa, joka kasvattaa ravintoaineita ja hyviä ovat taitavat, ahkerat ihmiset! Näin ajattelee Rurik, näin miettii onnellinen Hamsteri. Toiset kasvattavat lampaita, toiset taas kaatavat puita. Joku työskentelee tehtaassa, joku taas tekee virastotyötä. Hallintoviranomaiset hallitsevat ja opetustoimikin hoidetaan. Iloluonteiset tai surumieliset taiteilijat viihdyttävät kansaa, ja parturi leikkaa niskatukan. Näin tulee kaikki tehdyksi ja suuri tyytyväisyys asuu kaikkialla. Kelpaapa silloin mukuttaa lammaspaistia ja verhota ruumis turkisliiveillä.”
Pirkko ja Jorma Mikkonen
19.3.2010
Scary songs and terrifying tunes
Scary songs and terrifying tunes
ABC Music 2008
Aina silloin tällöin kohdalle osuu musiikkiäänite, josta helposti tietää mihin tarkoitukseen se on luotu. Lastenmusiikkilevy Scary songs and terrifying tunes, on arvatenkin koostettu luomaan jännittävää tunnelmaa ja äänimaisemaa lähinnä Halloween kekkereille tai vastaaviin lastenjuhliin, joissa tarvitaan tietyntyylistä teemallista taustamusiikkia.
Haamut, noidat ja hirviöt kuuluvat olennaisena osana kauhugenren hahmokavalkadiin ja niinpä ne ovat luonnollisesti hyvin edustettuina myös tämän levyn eri kappaleissa. Levyllä on 15 englanninkielistä laulua, joista osa on viihdyttänyt kuulijoita jo vuosikymmeniä, sukupolvesta toiseen. Mukana ovat mm. kappaleet Dem Bones, The Addams family, Ghostbusters ja Cruella De Ville, joista ainakin osa on tuttuja elokuvasävelminä.
Kaikki levyllä olevat laulut ovat onneksi sen verran hassusti ja humoristisella otteella toteutettuja, että ne soveltuvat aivan mainiosti pienillekin kuulijoille. Kappaleet eivät siis ole missään nimessä liian pelottavia. Musiikki sopiikin oivallisesti mm. päiväkotien erilaisiin tapahtumiin.
4.3.2010
Huovinen, Veikko: Siintävät vuoret
Lukupiiri 24.2.2010
Useampi lukupiiriläinen oli saanut Siintävät vuoret lahjaksi pian sen ilmestyttyä 1959. Kirjan lukemiseen liittyi haikeita, herkkiä ja romanttisiakin muistoja. Kirjailijan kirjeessä kustantajalle todetaan, että kyseessä on puhdashenkinen vaellustarina nuorille, jotka retkeilevät vuorilla tai tuntureilla. Myöhemmin Veikko Huovinen ujosteli ja vähän häpeilikin herkkää rakkaustarinaa, jonka synty liittyy omaan elämäntilanteeseen.
Keskustelussa todettiin puhdashenkisyyden ihannointi ja ylen jäykkä keskustelu, nykynuorille ei teosta kannattane tarjota. Aikansa tuote kirja on myös jyrkkien luokkaerojen korostuessa. Johtajan tytär ja työmies ovat aivan eri maailmoista, teitittelevätkin toisiaan. Poika jurottaa kätkeäkseen ihastuksensa ja tyttö vähän halveksiikin kokematonta ja yksitotista poikaa.
Parasta kirjassa ovat unelmat ja luonnonkuvaus, joka on Huovismaisen elävää ja kaunista. Monien mielessä tapahtumapaikkana ovat Vuokatin vaarat ja vaarojen yli kulkeva kirkkotie. Vuoret ja vuorien tuonpuoleinen maailma olivat kiehtoneet poikaa niin kauan kuin hän oli tehnyt töitä metsässä. Huipulle pääsy ja unelman toteutuminen antavat voimia kiipeämiseen. Päämäärän saavuttaminen taas merkitsee unelman särkymistä, jää vain tyhjä olo. Mikä nyt auttaa kestämään työn raskauden? Siintävien vuorien arvoitus oli ratkennut.
Vaellustarina saa filosofista ulottuvuutta seuraavassa kappaleessa:
”Ja taas on Reima oivaltavinaan erään puolen ihmiselämästä. Kaikki jotka elävät ovat ikään kuin matkalla milloin nousevassa, milloin laskevassa maastossa. Matkan päämäärä on yleispiirteittäin tiedossa, mutta sen paikan ja ajan yksityiskohdat mihin päädytään, ovat salatut. Jokaisella on saattajansa tällä matkalla, aviopuolisoilla on toisensa, työntekijällä esimies tai työtoveri, koululaisella opettajat. Harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota siihen seikkaan, että vierellä kulkeva on matkatoveri, josta ehdottomasti on erottava…” (Veikko Huovinen: Kootut teokset, 3.osa s.334).
Keskustelua muistiin merkitsi LMT
Useampi lukupiiriläinen oli saanut Siintävät vuoret lahjaksi pian sen ilmestyttyä 1959. Kirjan lukemiseen liittyi haikeita, herkkiä ja romanttisiakin muistoja. Kirjailijan kirjeessä kustantajalle todetaan, että kyseessä on puhdashenkinen vaellustarina nuorille, jotka retkeilevät vuorilla tai tuntureilla. Myöhemmin Veikko Huovinen ujosteli ja vähän häpeilikin herkkää rakkaustarinaa, jonka synty liittyy omaan elämäntilanteeseen.
Keskustelussa todettiin puhdashenkisyyden ihannointi ja ylen jäykkä keskustelu, nykynuorille ei teosta kannattane tarjota. Aikansa tuote kirja on myös jyrkkien luokkaerojen korostuessa. Johtajan tytär ja työmies ovat aivan eri maailmoista, teitittelevätkin toisiaan. Poika jurottaa kätkeäkseen ihastuksensa ja tyttö vähän halveksiikin kokematonta ja yksitotista poikaa.
Parasta kirjassa ovat unelmat ja luonnonkuvaus, joka on Huovismaisen elävää ja kaunista. Monien mielessä tapahtumapaikkana ovat Vuokatin vaarat ja vaarojen yli kulkeva kirkkotie. Vuoret ja vuorien tuonpuoleinen maailma olivat kiehtoneet poikaa niin kauan kuin hän oli tehnyt töitä metsässä. Huipulle pääsy ja unelman toteutuminen antavat voimia kiipeämiseen. Päämäärän saavuttaminen taas merkitsee unelman särkymistä, jää vain tyhjä olo. Mikä nyt auttaa kestämään työn raskauden? Siintävien vuorien arvoitus oli ratkennut.
Vaellustarina saa filosofista ulottuvuutta seuraavassa kappaleessa:
”Ja taas on Reima oivaltavinaan erään puolen ihmiselämästä. Kaikki jotka elävät ovat ikään kuin matkalla milloin nousevassa, milloin laskevassa maastossa. Matkan päämäärä on yleispiirteittäin tiedossa, mutta sen paikan ja ajan yksityiskohdat mihin päädytään, ovat salatut. Jokaisella on saattajansa tällä matkalla, aviopuolisoilla on toisensa, työntekijällä esimies tai työtoveri, koululaisella opettajat. Harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota siihen seikkaan, että vierellä kulkeva on matkatoveri, josta ehdottomasti on erottava…” (Veikko Huovinen: Kootut teokset, 3.osa s.334).
Keskustelua muistiin merkitsi LMT
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)