Olavi Tolonen : Kaivos

 Olavi Tolonen : Kaivos, 1999

Kirja vie mukanaan 1950-luvun kaivoksen pimeisiin käytäviin, räjähdysten kumuun, rikkoutuvien varusteiden ja likaisten haalarien pariin, mustuneiden ja poraustyössä jäykistyneitä jäseniään oikovien miesten matkaan. Siinä kerrotaan olemattomasta työsuojelusta, onnettomuuksista, joissa usein menehtyi liian ajattelemattomasti vaaroihin suhtautuvia, mutta myös kokeneita, väsyneitä tai muuten vain sattuman kaupalla lohkareiden alle joutuneita tai pudonneita mainareita. Vuorenhaltija ei pitänyt siitä, että sen aarteita ryövättiin.

Syvällisesti ja kunnioittavasti Olavi Tolonen kertoo työstään, poraamisesta, komuamisesta, lotkimisesta. Hän kertoo oivalluksista, jotka helpottavat hitaita ja raskaita työvaiheita. Rankimpia olivat läheisille työkavereille tapahtuneet tapaturmat. Kirjassa kuvataan mainareiden yhteishenkeä ja auttamishalua, jäyniä liian tosikkomaisille pomoille ja vapaa-aikaa Mainarissa, paikallisessa ravintolassa.

Perheen tuki on kaikki kaikessa, mutta siviilielämästä Tolonen antaa vain lyhyitä, herkkiä välähdyksiä. Muutto parakkikylästä Happoon, kerrostaloon. Lasten mekastus iltapäiväunien aikaan ja isän leivontaurakka tuovat lämpöä karuun miehiseen maailmaan.

Otanmäen rautamalmiesiintymä löydettiin vuonna 1938, kaivos perustettiin monista epäilyistä huolimatta ja vuonna 1954 alkoi sen tuotanto. Miljoonia tonneja arvokkaita malmeja louhittiin ja jalostettiin teräkseksi, kunnes kilpailevien suurempien kaivosten tuotanto teki Otanmäen kaivoksen tappiolliseksi. Uusi vaihe olisi vaatinut liian suuret investoinnit. Malmi ei vielä loppunut 1985, kun viimeinen vuoro kuilusta nousi maan pinnalle. Kirja on vaikuttava kuvaus kaivostyöstä puolen vuosisadan takaa.

Otanmäen rautaesiintymä on taas yksi Suomessa tutkituista ja mahdollisesti aloitettavista uusista kaivoksista. Vastassa ovat vaaditut investoinnit ja ympäristösuojelun vaatimukset.

Ympäristövaikutuksista ja kaivossuunnitelmista lisää mm.
https://kaivostutkijat.blogaaja.fi/otanmaen-kaivos/

Leena Marja Tikkanen

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle.

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle. Bazar 2017.

Eowyn Iveyn romaani on saanut inspiraationsa todellisesta tutkimusretkestä, joka tehtiin Alaskaan vuonna 1885. Vaikka  romaanin henkilöt ja tapahtumat ovatkin fiktiivisiä, kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen muotoon puettu tarina tuntuu hyvin todelliselta.

Everstiluutnantti Allen Forrester on juuri mennyt naimisiin, kun hän saa tehtäväkseen johtaa pienen retkikunnan Alaskan koskemattomille seuduille, kauemmas kuin mikään tutkimusretki on aiemmin ulottunut. Allenin vaimon, Sophien, on tarkoitus seurata miestään pohjoiseen, mutta Sophie huomaakin olevansa raskaana ja joutuu jäämään pariskunnan asuntoon Vancouverin kasarmille. He voivat pitää yhteyttä vain muutamin kirjein, joiden perille menosta ei ole takeita.

Armottomat olosuhteet talvisella Wolverinejoella tekevät pian selväksi, etteivät hyvätkään varusteet suojaa riittävästi kylmyydeltä,  nälältä ja odottamattomilta vastoinkäymisiltä. Allen kohtaa matkallaan myös intiaaneja, joiden maailmankuva eroaa täysin hänen omastaan. Kun hän todistaa omin silmin asioita, jotka eivät ole järjellä selitettävissä, joutuu hän kyseenalaistamaan koko ajattelutapansa. Samaan aikaan Sophie kantaa huolta miehestään ja joutuu selviämään yksin omista koettelemuksistaan kotona.

Tarina kiinnittyy nykyaikaan Allenin päiväkirjat perineen sukulaisen ja alaskalaisen museon näyttelykuraattorin käymän kirjeenvaihdon kautta. Lukijalle avautuu se paikoittain raju muutos, jonka pohjoinen erämaa ja sen ihmiset ovat kokeneet, kun alueen luonnonvaroja on alettu hyödyntää.

Maailman kirkkaalle laidalle on yhtä aikaa viihdyttävä ja historiallisesti kiinnostava teos, jossa on mukana myös vanhoja valokuvia Alaskasta. Rakenteeltaan kirja jää hieman hajanaiseksi, sillä kirjeiden, päiväkirjamerkintöjen ja valokuvien tukena ei ole mitään ulkopuolista kertojan ääntä.

Hanne Heikkinen

Konkarin rubiinit

Konkarin rubiinit: perhosharrastajan parhaat jutut ja viimeisimmät vinkit / toim. Tuomo A. Komulainen. Suomen Perhostutkijain seura, 2017. 447 s.

Kirja vie perhostieteelliselle eli lepidopterologiselle leirinuotiolle, jonka ääressä viihtyy tarinoita kuunnellen, konkarien kokemuksia ihmetellen ja värikkäisiin, upeisiin kuviin uppoutuen. Keräilystä kiinnostuneelle on ohjeita ja neuvoja harrastuksen syventämiseen.

Mitä vastaat, kun poliisi kysyy miksi kaahaat 125 km tunnissa 70 tietyömaa-alueella aamuyöstä? ”Koska mulla on perhonen, josta mun pitää päästä katsomaan mikä se on!”. Poliisit katsovat toisiaan, aprikoiden onko ajaja aivan viisas. – Sakkolappua ei koskaan tullut. 

Mukana on eri-ikäisiä ja eriäänisiä kertojia. Toivo Tauriainen on kirjoittanut juttunsa ”pokemon-polven XD-läppä” -kiellellä. ”Sukulaiskundilla oli sama skruudaustalli ja ihan jees lookki: mustaa, brunaa, valkeeta ja rödaa. ” - Näinkin voi matarakiitäjästa kertoa kuvatekstissä. 

Slangisanakirjaa ei ole mukana, mutta perhossanastoa on sivun verran esitelty.

Ötököiden ja kasvien nimien keksimisessä tutkijat ovat osoittaneet kielellistä luovuutta, kaikki kunnia Linneen systematiikalle. Synkkänopsayökkönen, haavanlasisiipi, riikinkukkokehrääjä, haapahangokas, isonokkayökkänen, valkotäpläkoisa, pikkuhäiveperhonen, sorsimoyökkönen. 

Toimittaja on kiimannut harvinaisen etelänhopeatäplän jäljissä hetteikköön, jossa lietekerroksen alla on jopa kolme metriä vettä. Pelastuminen pitkävartisen haavinvarren varassa on enemmän sattumaa kuin viisautta. Perhonenkin lensi menojaan. 

Perhostutkimus on maantieteellisesti tasa-arvoista, myös näiltä raukoilta rajoilta löytyy saalista. Suot ovat hyviä perhosten keräilypaikkoja, Pohjois-Suomesta ja tuntureilta löytyy perhosia. Maallikko ei tajua, miksi perhosia pitää kerätä taulukaupalla neuloihin. Anteeksiannettavaa, koska lopputulos on kuin kaunein taulu.  Jospa ne viimeiset yksilöt eivät tule naulituiksi. Myös perhosten valokuvaukseen opastetaan ja taito on kirjassakin hyvin todistettu.

Kirjan toimittajan mukaan perhosharrastuksessa on kyse muistojen, kokemusten ja tunnetilojen keräämisestä. Sydämestä lähtenyt innostus on tuottanut ihastuttavan tuloksen. Kesää ikävä.

(lmt)